Vuorokausi junassa ja sitten Kirgisia
Kun lähdimme Uzbekistanista, oli edessämme vuorokausi junassa. Juna kuljetti meitä useamman tunnin, kunnes saavuimme lounaan jälkeen, noin klo 15 Uzbekistanin rajalle, teimme maatapoistumisrituaalit ja jatkoimme hetken matkaa. Olemme menossa seuraavaksi Kirgisiaan, mutta junareitti kulki Kazakstanin kautta (suora reitti olisi ollut vuorten yli), joten seuraavat tulomuodollisuudet olivatkin sinne. Kazakeilla oli mukanaan kätevät tietokoneet: skannasivat passin, ottivat valokuvan omistajasta ja löivät leiman passiin. Meidän ei tarvinnut nousta junasta. Loppuaika olikin sitten ajan tappamista, maisemien tuijottelua, valokuvia ja lukemista.
Illallisen ja Kazakstaniin saapumisen jälkeen meille järjestettiin vodka-maistelut. En koskenut juomiin (ei kerta kaikkiaan uppoa minulle), mutta kuuntelin Nazimin kertomusta paikallisesta - venäläisestä vodkakulttuurista. Tarjolla oli neljää sorttia vodkaa: perinteistä, yrteillä maustettua, chilillä maustettua ja karpalolla maustettua (ei likööriä).
Vodkan juomiseen kuuluu aina hyvä seura, ystävät ja paljon juttuja. Jos juo yksin, on juoppo. Maljojen nostelu on oleellista vodkan juonnissa: pitää olla syy, mille kohotetaan malja: terveydelle, rakkaudelle, ystävyydelle. Jos juo ilman syytä, on juoppo. Perinteisesti venäläiset myös heittävät lasin maahan, mitä ei pidetty junassa suotavana. Asialla oli jotain tekemistä hyvän onnen kanssa. Sakuskat eli pienet suolaiset palat kuuluvat asiaan. Yksi sakuska on osa makukokemusta, antaa jälkimaun ja heitetään suuhun jokaisen ryypyn - Pohjanmaan kautta - jälkeen. Sakuskoja ovat mm. pikkelsi, suolakurkku, pikkelöidyt vihannekset, silli - näitä meillekin oli tarjolla.
Vodkan oikeasta vahvuudesta on kiistelty. Kuuluisa kemisti Dimitri Mendelev (jaksollisen järjestelmän keksijä) näki unen, että paras veden ja alkoholin suhde on 40% ja sillä on siitä lähtien menty. Eroa eurooppalaiseen snapsiin on siinä, että snapsi tehdään rypäleistä, vodka aina vain vehnästä.
Maan hallitsijat ovat kautta aikojen yrittäneet raitistaa kansaa. Meidän muistoissamme on Gorbatsovin yritys (joka epäonnistui surkeasti ja johti kansansuosion romahtamiseen). 1800-luvulla joku tsaareista yritti samaa: kolmen päivän juopottelun jälkeen henkilön kaulaan ripustettiin 3 kg painava metallilaatta, jota piti pitää pitkähkö aika. Kun siitä syntyi kaulan arpi, oli ihminen ainiaaksi leimattu juopoksi. Tämä ei raitistanut kansaa, mutta loi uuden tavan: kun ihminen osoitti kahdella sormella kaulassa olevaa arpea, se tarkoitti, että hän haluaa ryypyn. Tämä tapa on Venäjällä ja myös Uzbekistanissa vallalla edelleenkin: ryyppyä kaipaava koskettaa kahdella sormella kaulaansa.
Venäjän ja Puolan kesken oli kiistaa, kuka on keksinyt vodkan. Puolalaiset olivat löytäneet historiallisen lähteen, jossa vodka mainittiin. Venäjällä tuli kova kiire koluta omat arkistonsa ja lopulta löytyi merkintä, joka oli paria viikkoa vanhempi kuin puolalainen. Venäjän katsotaan tällä perusteella keksineen vodkan. Ajankohtaa Nazim ei maininnut. Nimi vodka tulee venäjän sanasta voda, vesi, ja on sen diminutiivi.
Uzbekistaniin vodka tuli Venäjältä, Neuvostoliitto teki siitä massatuotteen, kun maassa sai ryypätä rankaisematta (muslimit eivät saaneet). Nyky-Uzbekistanissa alkoholin kulutus vähenee, kun muslimeiksi tunnustautuvia on tullut lisää. Vodkaa on käytetty lääkkeenä, chilivodkaa kipeään kurkkuun ja vodkaa suolan kanssa mahakipuun!
Opiskelijoilla on sanonta: vodka ilma kaljaa on kuin passi ilman valokuvaa!
Yön köröttelimme, tapoimme aikaa ja nukuimme taas junassa - yhteensä vietimme karavaanissamme 27 tuntia putkeen. Aamulla pysähdyimme Kazakstanin rajalle. Viereisen aidan takana kulki villihevosia, jotka välillä hirnuivat. Aikoinaan Venäjän keisari on käynyt tutustumassa juniin Britanniassa ennen niiden hankkimista Venäjälle. Hänet on siellä viety asemalle, jonka nimi on ollut Waukshal. Tämän jälkeen asemaa tarkoittavaksi sanaksi Venäjällä tuli Voksal. Saavuimme siis aamulla Biskekin voksalille, tällä kertaa vain pieni suolainen pulla tervetulotoivotuksena.
Ajoimme paikallisilla retkibusseilla paikallisoppaamme Almadajn kanssa reilut puoli tuntia, sitten pienemmällä bussilla vielä vartin verran ja saavuimme Ala Archa luonnonpuistoon, jonka läpi virtaa samanniminen joki. Alue oli neukkuaikana varattu vain maan eliitille, mutta vuoden 1991 jälkeen sitä laajennettiin ja tehtiin kansallispuisto, jonne kaikki ovat tervetulleita. Paikka oli todella huikea. Olimme jo 2220 metrin korkeudessa ja ympärillä kohosivat silti korkeat vuoret! Korkeimmat kolme huippua ovat yli 7 km korkeita. Päivä oli kohtuullisen aurinkoinen, joten huiput näkyivät hienosti, suorastaan valokuvauksellisesti. Alueen puut olivat pääosin havupuita, mutta alempana myös lehtipuita, jotka olivat osittain ruskassa. Oravia ja lintuja näkyi pienen kävelyreittimme varrella. Joki virtasi rotkossa. Sen varrella puiston alapuolella oli siistin näköisiä taloja, ei mitään köyhien mökkejä.
Viivyimme ylhäällä vain reilut puoli tuntia, mutta sinä aikana ehti nähdä hyvin paikan. Siellä voi harrastaa patikointia, retkeilyä, vuorikiipeilyä, jääkiipeilyä, kalastusta ja talvella hiihtoa. Alue tuntui olevan hyvin suosittu, eikä mikään ihme, onhan se niin lähellä pääkaupunkia.
Pääsimme retkeltämme suoraan lounaspöytään, joka oli suorastaan notkuvan runsas. Salaattien lisäksi tarjolla oli mm. komeita lihavartaita: kanaa, lammasta, nautaa, maksaa, viiriäisiä… Onneksi hyvin myöhäisen lounaan jälkeen pääsimme 1,5 tunniksi kävelemään kaupungille. Kaupungin nimi Biskek tarkoittaa keppiä, jolla sekoitetaan maidosta tehtävää alkoholijuomaa.
Mitään kovin erityistä muistettavaa tai komeaa nähtävyyttä kaupungissa ei ole, puistoja sentään paljon. Kirgisian väkiluku on reilut 7 miljoonaa, joista vajaa miljoona asuu Biskekissä. Kävimme Voiton aukiolla - täällä muistellaan toista suurta isänmaallista sotaa, jossa kuoli kolmasosa Stalinin sotaan lähettämistä miehistä, yli 130 000. Muistomerkin keskellä seisoo nuori nainen ja odottaa miestään. Ympärillä on suuria kaaria, jotka kuvaavat jurttaa. Se on ollut pääosin paimentolaisista muodostuneen kansan asumus ennen Neuvostoliiton aikaa. Aukion ympärillä oli vielä pari muuta sankaripatsasta.
Ala-too -aukio tai itsenäisyyden aukio on Biskekin keskuspaikka. Siellä sijaitsee maan parlamentti ja muita neukkubrutalismin tyylisiä hallintorakennuksia sekä kansallismuseo. Kirkkaalla säällä hallintorakennusten takaa näkyvät vuoret, mutta kaupungin suuren saastuneisuuden takia ne eivät ole useinkaan nähtävillä - taivas on savusumun peitossa. Keskellä aukiota on suuri muistomerkki ja lipputanko, missä maan lippu liehuu. Siinä on punaisella taustalla kultainen, auringonsäteiden ympäröimä jurtta (pyöreä kuvio), jossa on ristinmuotoisilla viivoilla kuvattu maan neljä aluetta.
Aukion lähistöllä on Kurmanjan Datkan patsas. Tämä arvokas, maan eteläisissä maakunnissa elänyt nainen vastusti bolsevikkeja 20 vuotta ja on maan vastarinnan symboli. Ainoa säilynyt valokuva hänestä on otettu joskus 1900-kuvun alussa Marsalkka Mannerheimin kanssa, kertoi paikallisoppaamme Almadaj. Datka oli oikeastaan ainoa mainitsemisen arvoinen henkilö niistä patsashenkilöistä joita meille esiteltiin. Muutama kirjailija ja runoilija näkyi, mutta myös Lenin oli edelleen pystyssä.
Ainoa selkeästi neukkubrutalismista eroava rakennus oli kansallisbaletti, joka oli Stalinin kaudella rakennettu, hänen suosimaansa uusklassilliseen tyyliin. Pinkki kermakakku ei lumonnut, mutta kesäisin se on edelleenkin toiminnassa. Kaupungin keskusta on aika lailla täynnä vanhoja Neuvostoliiton aikana rakennettuja taloja, vaikka uusiakin rakennetaan runsaasti. Ihmiset haluavat asua vanhoissa taloissa, sillä ne on todettu toimiviksi ja maanjäristyksiä kestäviksi, kun taas uusista ei ole mitään takeita. Bishkekin laitamilla ja maaseudulla talot ovat pääosin omakotitaloja. Ne on maalattu valkoisiksi, koska sillä halutaan karkottaa tuhohyönteisiä. Toisaalta neuvostoaikana maassa oli paljon sähkökatkoja ja valkoiset talot heijastavat valoa ja parantavat näkyvyyttä.
Liikenne maassa on kaoottista - joukkoliikenteenä vain bussit - ja tuottaa paljon saasteita, samoin kuin puun poltto talvella - siksi ihmiset haluavat asua kaupungin reunalla, korkeissa taloissa. Kun kaupunki sijaitsee kattilalaaksossa, se on hyvin saastunut, Almatyn kanssa maailman saastuneimpia. Vain Kiinasta löytyy pahempi kaupunki.
Kirgisian pahimpana ongelmana oppaamme Almadaj piti hallinnon korruptiota, jolloin maan elinkeinoelämän asioita ei saada kuntoon. Maassa on huono infrastruktuuri, taloudellinen lama, korkea inflaatio (15%), työttömyys ja pienet palkat, asioita jotka pakottavat asukkaat siirtotyöläisiksi, kuten muissakin alueen maissa. Maan it-alan työntekijät ovat haluttuakin työvoimaa muualla. Maan kannalta se tarkoittaa ikävää aivovuotoa. Ihmiset täällä ovat silti tyytyväisiä elämäänsä, kertoi oppaamme. Myöhemmin kävi ilmi, että Almadaj on suorittanut maisterin tutkinnon matematiikassa ja fysiikassa USA:ssa MIT-yliopistossa, viettänyt siellä 2 vuotta ja palannut sitten kotimaahansa, maailman kauneimpaan maahan.
Maan elinkeinoista tärkein on kaivostoiminta, mm. uraania ja kultaa viedään maasta. Neuvostoliiton aikana alue oli maan tärkeimpiä uraanialueita. Maakaasua viedään myös. Maanviljelylle haasteita tuottaa se, että n 70% alueesta on vuoristoa. Silti myös maataloustuotteita viedään maasta, mm. korkealaatuista lihaa (eläimet ovat kesät ulkona vuorilla, palkattu paimen seuranaan), joka kelpaa mm. Arabimaihin. Sokeria viedään Kazakstaniin.
Pienen lepotauon jälkeen saimme hotellilla illallisen. Olimme matkan aikana kuulleet taas Almadajn kertomuksen maan häätavoista - aika lailla samaa kuin Uzbekistanissakin. Siksi emme ehkä yllättyneet, kun näimme aivan ylettömän illallispöytämme. Maassa haluttiin näyttää meille parasta mahdollista. Kun olimme juuri syöneet lounaamme, ei monikaan meistä ollut nälkäinen. Tarjolla oli leikkelelihoja, jopa hevosta, suolakalaa lohesta alkaen, salaatteja, kasviksia, hedelmiä, valtavia pyramideja leipää. Alkupalana oli lisäksi lihakeitto ja pääruokana kanaa perunamuusin kanssa. Söin leikkeleitä, kalaa, hedelmiä ja keitosta kasvikset. Enempään en kerta kaikkiaan olisi kyennyt!
Päivä oli pulkassa ja kello lähenteli ilta kymmentä. Pituutta ja tapahtumia siihen sisältyi kuten aiempinakin päivinä. Kunnon kiertomatkan tapaan olemme nähneet paljon joka päivä. Näille reissuille ei tulla lepäilemään.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti