Junavuorokausi: silkkitie ja jotain muutakin historiaa

Junavuorokausi: silkkitie ja jotain muutakin historiaa

Matkaamme Silkkitien otsikolla, junamme on nimeltään Orient Silk Road Express. Tästä huolimatta en ole ehtinyt kirjoittaa yhtään mitään koko silkkitiestä - lyhyitä mainintoja lukuun ottamatta. Unesco on nimennyt Silkkitien Kiinan puoleisen osan maailmanperintökohteeksi vuonna 2014. Sieltä löytyy yli 30 silkkitiehen liittyvää arkeologista kohdetta.

Silkkitietä fyysisenä tienä ei ole olemassa. Itse nimityskin on keksitty vasta 1900-luvulla sillä perusteella, että silkki oli alueen kaupankäynnissä halutuin tuote ja sitä käytettiin maksuvälineenä. Kiinalaiset halusivat saada käyttöönsä hevosia, joita he ostivat lähellään liikkuvilta paimentolaisheimoilta.

Kaupankäynti Kiinan ja sen naapureiden kanssa lienee ollut hyvin vanhaa perua. Ensimmäiset kirjalliset merkinnät kaupankäynnistä ovat meille kerrotun mukaan löytyneet jostain ajalta 450 eaa, jolloin kiinalaiset tekivät valloitusretkiä länteen. Vuosina 300 eaa - 200 jKr Pohjois-Iranin ja eteläisen Keski-Aasian alueella sijaitsi Parthia -niminen valtio, jonne kiinalainen diplomaatti saapui joskus runsas 100 vuotta eaa, jolloin maat vaihtoivat lähettiläitä ja sopivat pysyvästä kaupankäynnistä. Virallisen Silkkitien voi katsoa alkaneen tästä sopimuksesta 105 eaa (Lonely Planetin mukaan). 

Keski-Aasian maat olivat tuossa vaiheessa Persian hallitsemia provinsseja. Tuon ajan provinsseista Sogdiana tai toiselta nimeltään Transoxiana sijaitsi Surdarjan ja Amudarjan välisellä alueella, Khorezem Khivan alueella ja Bactria Turkestanin ja Afganistanin alueella. Silkkitien alkupisteenä pidetään Xi’An:ia, Kiinan silloista pääkaupunkia. Keski-Aasian alueet olivat mukana kaupankäynnissä heti alkuun, jolloin kauppaa käytiin vielä enimmäkseen vaihtokauppana alueen pienten kaupunkien ja paimentolaisheimojen kesken. Heimot käyttivät kauppatavaranaan hevosia ja kameleita, kaupungit silkkiä. Vasta kaupankäynnin kehittyminen ja rahan tulo maksuvälineeksi laajensi kauppaa.

Kiinalaiset tuotteet olivat mm. silkkiä, posliinia, paperia, teetä, mausteita ja hajusteita. Muualta Kiinaan vietiin mm. kultaa, hopeaa, norsunluuta, Lapis lazul-kiveä, jadea, sarvikuonon sarvea, Välimeren lasia (Kiinassa ei sitä tunnettu), hedelmiä, kasviksia ja viiniä. Kiina tuntui olevan voittaja tässäkin kaupassa. Kun kauppareitti kasvoi täyteen mittaansa Konstantinopoliin, Venetsiaan ja Venäjälle asti, muodostui Keski-Aasian alueesta, etenkin Samarkandissa ja Bukharasta, merkittäviä kaupan solmukohtia. Koko matka Kiinasta Venetsiaan ja takaisin olisi kestänyt 5-6 vuotta. Tämä fakta mielessä on ymmärrettävää, että kauppiaat eivät kulkeneet koko Silkkitietä päästä päähän vaan vaihtoivat tavaroita matkan varrella näissä kauppapaikoissa. Matkan varrella oli 37 etappia, käytettiin paria tusinaa eri kieltä ja kirjoitusta. Kaupungeissa piti olla  tarjolla majoitusta ja ruokaa sekä ihmisille että eläimille. Myös sopimuksiin tai rahanvaihtoon erikoistuneita henkilöitä tarvittiin kaupungeissa. Kauppiaat rikastuivat valtavasti ja saivat myös poliittista valtaa. 

Silkkitieksi kutsutaan kaikkia niitä reittejä, joita pitkin matka kulki Kiinasta Eurooppaan. Keskellä Kiinaa, Himalajan pohjoispuolella on laaja aavikko, josta ei voinut kulkea. Pohjoisessa reitti kulki Gobin autiomaan halki, missä haasteena oli hirveä kuumuus kesällä päivisin (jopa +70 astetta) ja pakkanen (-20 astetta) talvella. Kesällä karavaanit liikkuivat öisin.  Vuoristojen halki kuljettiin kapeita solia pitkin, jotka nekin saattoivat olla puolen kilometrin korkeudessa kolmekilometristen vuorten keskellä. Paimentolaisheimot saattoivat ryöstää matkalaisia. Siksi kauppamiesten mukana kulki myös suuri saattojoukko sotilaita. Kulkuvälineenä käytettiin pääasiassa kameleita, mutta vuoristoissa myös jakki-härkiä, jotka ovat sopeutuneet hyvin alueen haastavaan ilmastoon.

Suurten ihmisjoukkojen mukana kulkivat myös erilaiset aatteet, uskonnot, keksinnöt ja ikävä kyllä myös taudit. Kiinalaisten keksinnöistä tärkeimmät olivat paperi, ruuti, pyörä ja kompassi. Paperin valmistuksen taitoa pidetään kulttuurisesti merkittävimpänä tuomisena. Eurooppalaiset luulivat vielä tuossa vaiheessa, että silkki kasvaa puussa, kunnes keskiajalla joku onnistui salakuljettamaan silkkiäistoukkia ja silkin valmistuksen osaamisen Eurooppaan. Taudeista Eurooppa sai Kiinalta ainakin ruton, joka tuli maanosaan ruoan ja nahkojen joukossa olleiden rottien mukana. 

Silkkitie kukoisti 1000-luvun molemmin puolin, mutta alkoi hiipua vähitellen monista syistä. Kaupankäynnin vapautta kannattanut Tang -dynastia päättyi 900-luvulla ja Kiina alkoi eristäytyä muusta maailmasta. Kiinalaiset rakensivat Kiinan muurin suojatakseen maataan pohjoisen nomadeja vastaan. Tsingis kaani ja Emiiri Temur (Suomessa häntä kutsutaan usein Timur Linkiksi, jossa liikanimi tarkoittaa nilkuttavaa. Tämä oli seurausta siitä, että hän oli nuorena pudonnut hevosen selästä ja katkaissut jalkansa) hyökkäilivät Kiinaan ja muihinkin silkkitien kaupapaikkoihin. Se hillitsi kaupankäyntiä, kaupunkeja etenkin autiomaassa hylättiin. Lopullisen niitin silkkitien karavaanireittien hiipumiselle antoivat Euroopan suuret löytöretket ja meritien löytyminen Intiaan 1400-luvun lopussa ja 1500-luvun alussa. Mausteet ja silkki saatiin Eurooppaan suuremmissa erissä, nopeammin ja turvallisemmin. 

Me kuljemme samaa silkkitietä nyt omalla, rautaisella karavaanillamme. 

Vielä muutamia yksityiskohtia Keski-Aasian maista. Maailmassa on kaksi maata, jotka ovat kahden ympäröivän maan takana ennen meriyhteyttä. Nämä ovat Uzbekistan ja Lichtenstein. Erikoinen yksityiskohta, joka ei ole aiemmin tullut mieleenkään, mutta sopii jotenkin juuri silkkitiehen.  Nazim kertoi myös Uzbekistanin ongelmista. Niitäkin on, vaikka kehitys maassa on nopea. Täällä on mm. vaikea asuntopula ja työttömyys, jota paetaan Venäjälle. Tämän hetken ongelmana Venäjällä on noussut esille ulkomaalaisten syrjintä. Maahan muuttanut siirtotyöläinen voidaan karkottaa maasta pienimmästäkin syystä. Vaihtoehdoksi annetaan värväytyminen sotaan Ukrainaan. Omassa kotimaassaan hän on sen jälkeen rikollinen, joka palatessaan tapettaisiin, sillä uzbekkien on kiellettyä taistella toisen valtion puolesta. Eurooppaan haluttaisiin mennä, mutta viisumin saanti on vaikeaa. Etelä-Korea olisi toinen mahdollinen siirtotyöläisten kohde. 

Ympäristön roskaaminen Uzbekistanissa (varmaan kaikissa näissä maissa) on ongelma, vaikka kaupunkeja siivotaan ja paikat ovat todella siistejä. Kotona ja koulussakaan ei kasvateta siisteyteen. Luonnonsuojelu on lapsenkengissään. Kotiväkivaltaa on runsasta, ihmiset ovat työteliäitä ja elävät vaatimattomasti, mutta ero rikkaiden ja köyhien välillä kasvaa. Asunnottomia ei näy, kerjäläisiä on vähän, lähinnä pieniä romanilapsia basaarien seutuvilla. 

Keski-Aasian maat ovat selvästi eriytyneet toisistaan vuoden 1991 jälkeen. Turkmenistan on maista lähinnä diktatuuria, muistuttaa Pohjois-Koreaa. Sinne vaaditaan sekä suomalaisilta että lähinaapureista tulevilta matkustajilta viisumi. Tästä syystä Orient Silk Road Express ei enää sisällytä kiertomatkaan Turkmenistania, kun viisumia voidaan kieltäytyä antamasta mitättömistä syistä. Maassa palvotaan edelleenkin ensimmäistä presidenttiä. Hän nimesi mm. juhlapyhiä ja ruokia vanhempiensa mukaan. Hän ei pitänyt baletista, joten kielsi sen - kielto on voimassa edelleenkin. Presidentti sulki myös melkein kaikki sairaalat! Toinen presidentti oli hammaslääkäri, joka piti valkoisesta, pinnat kunnostettiin muistuttamaan  komeita hampaita: presidentti peitätti rakennukset valkoisella marmorilla. Autot määrättiin valkoisiksi tai hopeisiksi. Seuraava presidentti oli ensimmäisen poika, joka kielsi naisilta autoilun, koska hänen mielestään naiset aiheuttivat suurimman osan kolareista. Presidentin kuvia on kaikkialla, ihmisillä ei ole pääsyä nettiin, mutta siitä hyvästä ihmiset haluavat asua mahdollisimman syrjässä, missä saavat yhteyden ulkomaailmaan satelliittiantennien avulla. 

Kirgisiaan  ja Kazakstaniin palaan myöhemmin…