Ooppera ja kotimatka
Eilen ajattelin, että en taida kirjoittaa mitään oopperasta, mutta on kyllä ihan pakko.
Eilisillan esitys oli Carmen, maailman suosituin ja tunnetuin ooppera, kesto Veronassa kahdella väliajalla 4 tuntia. Georges Bizet sävelsi oopperan 1875 ja kuoli vain 3 kuukautta sen jälkeen saamatta koskaan tietää oopperansa suunnattomasta suosiosta.
Heti alkuun meillä oli seikkailua lippujen kanssa, kun emme päässeet vierekkäisille paikoille. Olisimme joutuneet istumaan peräkkäisillä riveillä niiden vastakkaisissa päissä. Kun kaikki virvokkeet, sadevaatteet ym. olivat yhdessä kassissa, oli tämä kyllä aika hankalaa. Paikalla ollut virkailija totesi, että ei taida saada meitä vierekkäin (esityksen sivukatsomot olivat aika täynnä). Odottelimme alhaalla käytävällä, kunnes paapan paikan lähistölle tuli yksin istuva mies. Menin juttelemaan ja selitin tilanteen. Vaihdoimme lippuja ja saksalainen herra siirtyi suomalaisten viereen edelliselle riville. Ensimmäinen ongelma oli selätetty! Nyt vain piti selvitä painostavasta väsymyksestä, joka oli jäljellä edellisestä yöstä, vaikka olimmekin nukkuneet päiväunet ennen illan esitystä.
Carmenin musiikki on ainakin minulle tutumpaa kuin Rigolettossa, joten esitys tuntui paljon paremmalta kuin edellisenä iltana. Ooppera on hyvin vauhdikas, siinä on suuria tanssikohauksia ja isoja kuoro-osuuksia, perinteisten soolojen lisäksi.
Oopperan lavasteet olivat yhtä huikeat kuin edellisenä iltqnakin, ehkä jopa värikkäämmätkin, ja niitä vaihdettiin kolmeen kertaan. Kolmas vaihto tehtiin lennossa niin, että mustalaistanssijat esittivät kahden ryhmän kesken kilpailevia tansseja. Aika taitavaa! Oopperaa ei saanut kuvata, mutta lavasteista ja loppukumarruksista otin kuvia. Tämän tanssin olisin mielelläni myös kuvannut.
Näyttämöllä oli eri vaiheissa viisi hevosta - niillä ihan ratsastettiinkin - kolme aasia, kärryjä, myyntikojuja ym. Kaikkiaan näyttämöllä oli parhaimmillaan lähemmäksi 300 esiintyjää, orkesterissa satakunta soittajaa, lavasteiden siirtelyssä muutama kymmenen henkilöä, lapsiakin oli ensimmäisessä kohtauksessa varmaan yli 30 (heitä ei nähty enää loppukumarruksissa, joten lienevät päässeet kotiin heti osuutensa jälkeen). Veronan Areenan valtavat puitteet tarjoavat mahdollisuuden tällaiseen mittakaavaan.
Koko ooppera oli suorastaan huikea. Tästä huolimatta uinahdin kolmannessa osassa pikku hetkeksi. Jäi kuulemma miekkailukohtaus näkemättä, kertoi paappa. Suomalaisen ryhmämme kanssa jaksoimme kannustaa toinen toisiamme ja lopulta jaksoimme esityksen loppuun kohtalaisesti. Loppukohtauksessa, missä Carmen kuolee, näkyi Areenan takana olevilla vuorilla elosalamoita. Se sopi tilanteeseen aivan loistavasti! Kokonaisuudessa kokemus oli kyllä unohtumaton, mutta olisi vaatinut enemmän lepoa edellisille päiville. No, Albatrosin matkat ova tällaisia kuntomaratoneja!
Vielä pieni yksityiskohta säästä ja Veronan oopperajuhlista. Jos esityksen aikana sataa, ohjelma keskeytyy. Jos sade kestää yli 2 tuntia, esitys peruuntuu kokonaan (näin muistelisin kuulleeni). Peruuntuminen aiheuttaisi lippurahojen palautuksen, joten sitä kaiketi vältetään viimeiseen asti. Kahden tunnin viivytystä ei korvata. Aika hirveää olisi silti viettää aikaa keskellä yötä Areenan penkillä vesisateessa. Jos hotelli ei ole aivan Ateenan vieressä, on liki mahdotonta päästä pois, sillä taksit eivät riitä tällaisen väkimäärän kuljettamiseen. Molempina oopperailtoinamme satoi, mutta onneksi vain edeltävän ruokailun aikana.
Oopperan jälkeen laitoin bussissa aurinkolasit päähän ja nukuin koko matkan. Hotellilla piti sitten ottaa nopeat pesut ja lopulta nukuin aamuun saakka heräämättä. Ehkä tästäkin selvitään jollakin aikataululla.
Kotimatkamme lähti Milanosta (tällä kertaa Finnairin suoralla lennolla) vasta klo 19. Ei ollut mitään mieltä viettää päivää hotellilla, joten ohjelmaan oli buukattu tässä kohdassa vielä piipahdus Como-järvellä. Matka sinne taittui pienen pysähdyksen kanssa parissa tunnissa. Como on Italian kolmanneksi suurin järvi. Kun se sijaitsee jyrkkien vuorten juurella, on se myös syvä, reilut 400 metriä. Se on lähes yhtä syvä kuin Itämeri syvimmillään. Järven rannallla sijaitsee Comon kaupunki, jonne pysähdyimme.
Kun lähestyimme järveä moottoritieltä kukkuloiden läpi, se näkyi jo tielle komeasti. Komean näkymän maisemasta olisi saanut myös vastapäiseltä kukkulalta, minne oli kulku funikulaarilla. Sunnuntaina oli illalla tiedossa Comon ja Lazion välinen futismatsi, joten kaupunkiin odotettiin turisteja. Se rajoitti pikkuisen touhujamme.
Paapan kanssa liikuimme taas kaksin omia reittejämme. Aloitimme ohjelmamme lounaalla. Se oli tyypilliseen tapaan pastaa, oma annokseni juusto-pinaattitäytteellä, paapalla vaihteeksi kanaa. Maku oli lopulta ihan samanlaista kuin melkein kaikissa muissakin pasta-annoksissa, mitä olimme saaneet. Vain siinä ravintolassa, missä kävimme perjantaina päivällä ja lauantaina illalla ennen oopperaa, oli erittäin hyvää ruokaa, samoin hotellin aamupala oli onnistunut. Kokemus Italiasta erinomaisen ruoan maana sai kyllä kovan kolauksen. Sen on jäänyt vanhanaikaiseksi sianlihakeittiöksi, joka ei ole seurannut ajan muutoksia.
Olimme miettineet käyvämme paapan kanssa funikulaarin kyydissä kukkuloilla, jos aika olisi antanut myöten. Köysiradan lähtöasemaa etsiessämme päädyimme liian ylös kukkulalle, mutta saimme sieltä sentään jonkinlaisen kuvan kaupungista. Alas käveltyämme näimme ihmismassat ja jonot kulkemassa rantaa pitkin: siellä se funikulaariasema lienee ollut. Totesimme, että emme mitenkään olisi ehtineet käydä ylhäällä - siis onni onnettomuudessa se kiipeily.
Kaupunkiin tutustuimme sitten lähinnä rantapuistossa kävellen. Aurinko näyttäytyi taas, vaikka tulomatkalla oli satanut. Rannan lisäksi kaupungissa oli mukavia vanhoja taloja, aukioita ja kujia, pari kirkkoa. Keskusta oli niin pieni, että parissa tunnissa kiersimme paikat. Como-järveen tutustuminen jäi aika vähäiseksi, mutta kaiken kaikkiaan Pohjois-Italian alue voisi kiinnostaa lomakohteena, kunhan sopiva aika löytyisi.
Kotimatka sujui perinteisesti, olimme kotimaassa puolen yön seutuvilla. Vaikka yöuni oli jo ihan normaali, oli veto poissa vielä maanantainakin. Reissu taisi olla yksi rankimmista, mitä olen vuosien aikana kokenut. Neljä päivää tuntui parilta viikolta. Suurin syy tähän oli kuitenkin se, että iltaisin valvoimme aivan poikkeuksellisen myöhäiseen. Se ei sovi meille. Yölliset oopperat olivat sitten tässä, mutta onpa nyt koettu.
