Almaty
Kazakstan on Keski-Aasian maista suurin, maailman kahdenneksi suurin pinta-alaltaan. Asukkaita siellä on runsaat 20 miljoonaa, mutta kun pinta-alaa on paljon, on sen asukastiheys alueen pienin, kansantalous puolestaan selvästi suurin naapurimaihin verrattuna. Almaty on Kazakstanin suurin kaupunki reilulla 2 miljoonalla asukkaallaan ja sijaitsee noin 800 metrin korkeudella merenpinnasta. Aiemmin se tunnettiin nimellä Alma-Ata ja se on maan entinen pääkaupunki. Kaupunki on vaihtanut nimeä sadassa vuodessa neljään kertaan, samoin nykyinen pääkaupunki Astana muutamaan kertaan.
Saavuimme kaupunkiin aamupäivällä klo 11 seutuvilla. Ehdimme taas katsella aamun ajan maisemia, jotka olivat lähinnä kuivaa aroa ja kukkuloita. Hevosia näkyi jonkin verran, sillä täälläkin ovat aikoinaan asuneet nomadikansat, suunnilleen satulaan syntyneet. Alkuperäiset kazakit ovat olleet eurooppalaisen näköisiä, ruskeatukkaisia ja sinisilmäisiä, mutta maahan tulleet valloittajat ovat tehneet alueesta etnisen keittokattilan. Maassa näkee hyvin paljon monglolien ja kiinalaisten jälkeläisiä, mutta myös turkkilaista ja persialaista perimää löytyy. Kieli on turkinsukuinen, kuten lähinaapureillakin. Minun silmissäni Kirgisiassa ja Kazakstanissa asuu eniten mongolien sukutaustaa olevia ihmisiä, ainakin ulkoisten piirteiden perusteella.
Silkkiteiden aikaan Almatyn paikalla on sijainnut tärkeä pohjoisen, Venäjälle menevän reitin risteyspaikka, mutta tämäkin kaupunki on kokenut kovia ja joutunut Tsingis kaanin tuhoamaksi. Kazakstanin valtiota ei ole ollut olemassa, vaan alue on ollut hajanaisten paimentolaiskansojen asuinaluetta. Mongolien jatkuvien hyökkäilyjen takia alueen heimopäälliköt ovat alkaneet 1700-luvulla pyytää apua Venäjän keisarilta ja sitä kautta maa on siirtynyt pala palalta Venäjän hallintaan, jonkinlaisten liittolaissopimusten kautta. 1900-luvun alussa nomadielämä loppui ja alueelle perustettiin isoja maatiloja. Ensimmäisen maailmansodan alkaessa maa yritti irtautua Venäjästä ja nousi kapinaan. Se kukistettiin ja Kazakstanista tuli osa Neuvostoliittoa. Maassa sanotaan olleen ensimmäiset ilmaisut Neuvostovallan heikentyneestä otteesta, kun Alma-Atassa puhkesi väkivaltaisia mielenosoituksia vuonna 1986. Maa itsenäistyi Neuvostoliiton hajotessa, kuten muidenkin Keski-Aasian maiden kohdalla tapahtui. Aikoinaan Neuvostoliiton romahtaessa maa oli ollut jokseenkin varautumaton tilanteeseen. Vallan otti maan neuvostoaikainen johtaja, Nursultan Nazerbajev, joka hallitsi valtiota tehokkaasti, mutta diktatorisin ottein kuolemaansa saakka 2019.
Matkamme alkuvaiheessa meillä oli ollut aivan loistava sää, aurinkoista ja lämpötila 20-25 asteen välillä. Nyt olimme siirtyneet pohjoiseen ja vuoristoon, joten lämpötila muuttui selvästi. Aamulla lämpöä oli ollut vain muutama aste eikä puoleen päivään mennessäkään ollut kuin 7 astetta. Onneksi siirryimme eteenpäin busseilla, välillä jalkautuen paikallisoppaamme Tatjanan johdolla.
Keskeisimpänä kohteena meille esiteltiin itsenäisyyden aukio. Se on - näin muistelen - rakennettu Neuvostoliiton aikana, mutta monumentit ovat myöhempää tekoa. Keskellä toria seisoo korkea obeliski, jonka huipulla on Kazakstanin historiallinen sankari, maan symboli, Kultainen mies lumileopardin selässä. Lumileopardeja on maassa edelleenkin, mutta eläin on erittäin uhanalainen. Aukiota ympäröi muutama symbolinen patsas ja lisäksi Kazakstanin historiasta kertovien metalliseinäkkeiden sarja, joka alkoi kultaisesta miehestä, kulki mongolien ja muiden valloittajien kautta maan ensimmäiseen presidenttiin Nursultan Nazerbajeviin. Kokonaisuus vaikutti lähinnä keinotekoiselta presidentin palvonnalta, joka tuntui jatkuvan, vaikka virassa onkin jo uusi mies. Tatjanan jututkin olivat kovasti tehokasta ja hienoa presidenttiä ylistäviä. Yle Areenassa on sarja maailman diktaattoreista. Nazerbajev löytyy tästä sarjasta, kannattaa kuunnella.
Almatyn kaupunki on mukavasti puistoinen. Meille tarjoutui mahdollisuus nähdä kaupunki ylhäältä, kun pääsimme lounaalle Kök-Töbe - Vihreä kukkula -nimiselle korkealle kukkulalle. Matka tehtiin taas kaapelivaunuilla, mutta tällä kertaa emme kokeneet seikkailua tadzikistanilaisten mummojen kanssa. Kukkulalta avautuivat jälleen komeat maisemat, noin periaatteessa. Kun Almatyn kaupungin rakennusten lämmittämiseen käytetään paikallista hiiltä ja liikenne on runsasta, se näkyi savusumuna ja utuna. Eipä näkynyt vuorten huippuja. Lounastimme kukkulalla olevassa ravintolassa, jonka sanottiin muistuttavan jurttaa. Paikallinen musiikki soi taustalla ja ruokaa oli taas erittäin paljon, hevosenlihoineen. Junaoppaamme sanoivat meille hyvästit ja pitivät kiitospuheensa lounaan lopussa. Yhteinen taival Nazimin kanssa päättyi tähän.
 |
Suorin reitti Issyk-Kul-järveltä Almatyn olisi ollut vain 70 km, mutta muutama vuori oli välissä:
Matkamme jatkui kaupungin keskusmuseoon, missä tutustuimme vain pikaisesti nomadien historiaan - taas vaihteeksi. Mainitsemisen arvoinen oli Kultaisen miehen puku. Tämä nuori mies on löydetty 1969, hänen ikänsä on arvioitu olleen noin 17 vuotta ja eläneen 200- tai 300-luvulla jKr. Löydettäessä hänen päällään oli ollut kultaisia esineitä 17 kilon verran, joten arvohenkilöksi hänet on arvattu.
Kun olimme Almatyssä vain yhden päiväsydämen, oli ohjelmaamme upotettu asiaa aivan hirveästi. Seuraavaksi menimme musiikki-instrumenttien museoon, missä oli esillä taas kattava esittely paikallisia instrumentteja. Aiemmista soitinkokoelmista erilaisina jäivät mieleen paksuista ruo’oista tehdyt huilut. Rakennus oli alun perin suunniteltu katedraaliksi, mutta toiminut neuvostoaikana mm. upserikerhona, jos en väärin muista.
Kuljimme jalkaisin vielä puiston läpi. Sen päässä olisi ollut taas yksi sotamuistomerkki, joka oli niin karseaa neukkutaidetta, että en edes kuvannut. Puisto itsessään oli hieno ja laaja, kesähelteillä varmasti miellyttävä paikka. Sen takana oli värikäs ja komea Zenkovin katedraali, yksi harvoista tsaarinajan säilyneistä rakennuksista Almatyssä. Osa joukkueestamme oli siinä vaiheessa jo niin uuvuksissa, että käynti jäi väliin. Kuvan otin puiston käytävän reunasta. Kaupungin liikenneruuhkat olivat jääneet aikataululaskelmissa unohduksiin ja olimme jo tunnin myöhässä, kun pääsimme lopulta hotelliin.
Almatyn majapaikkamme oli upea viiden tähden hotelli, jossa ravintola pisti taas parastaan. Nautimme illallisen buffet-pöydästä, mikä oli helpotus, kun ei tarvinnut syödä kaikkea mahdollista, mitä pöydästä löytyi. Aamulla klo 6 siirryimme Almatyn lentokentälle ja sieltä Istanbulin kautta koti-Suomen syksyyn.
Siihen päättyi matkamme Silkkitiellä. Kokemus oli kyllä ainutlaatuinen ja unohtumaton. Näimme ja koimme niin mielenkiintoisia paikkoja, että näiden sulatteluun menee vielä aikansa. Juna toi aivan oman ulottuvuutensa matkaan. Vielä Almatyn kentällä koneeseen menoa odotellessamme tervehdimme ranskalaisia junakavereitamme. Puolet koneen matkustajista oli Silkkitie-joukkoamme. Kansainvälisiä kokemuksia saatiin koko matkan aikana. Suomessa toimivat matkatoimistot järjestävät matkoja Silkkitielle, joten jos juna ei innosta, alueelle pääsee kuitenkin nauttimaan hienoista nähtävyyksistä.
