Issyk-Kul -ylänköjärvi ja nomadit
Rautakaravaanimme starttasi tiistaiaamuna jo klo 8 kohti itää ja Issyk-Kul -ylänköjärveä. Nimi tarkoittaa lämmintä merta. Se sijaitsee 1600 metrin korkeudessa vuorten keskellä. Järvi on 170 km pitkä, 70 km leveä ja vajaa 700 m syvä. Se on maailman toiseksi suurin ylänköjärvi Perun Titicacan jälkeen.
Matkalla kuljimme korkeiden vuoristojen solassa, alla virtasi joki ja radan viereen oli rakennettu tie. Välillä rata kulki todella jyrkässä rinteessä. Maisemat olivat taas upeat, mikä tarkoitti sitä, että koko aika meni maisemien tuijottelun ja kuvaamiseen.
Matkaa tehtiin pari tuntia junalla, sitten reilu tunti bussilla. Meillä suomalaisilla oli varma päämäärä, että haluamme uimaan. Se herätti vähän ihmetystä, kun kuulemma paikalliset eivät koskaan ui tässä lämmössä. Lounaamme oli järjestetty paikalliseen lomaresorttiin Cholpon-Atan kaupunkiin, jonka huikean pitkä uimaranta ja laiturit olivat meitä vastassa aivan tarjottimella. Rannalla oli jopa pukukoppi, missä saatoimme vaihtaa uima-asut päällemme. Meitä reippaita oli kaikkiaan 7: paappa ja minä sekä joukkomme 5 naista. Paapan kanssa vuorollamme kuvasimme pulahdukset - dokumentit ovat olemassa. Vesi ei ollut pahan kylmää, reilut +10 astetta, mutta kova aallokko hieman haittasi asiaa. Laskeuduimme liukkaita rappusia myöten veteen ja itse kukin uiskenteli sopivaksi katsomansa ajan. Kuivasimme itsemme laiturilla ja kävelimme rantaa pitkin pukukoppiin vaihtamaan vaatteet. Hyvin ehdimme ennen lounasta.
Alue oli hotellien ja huviloiden täyttämä lomakeskus. Kesällä paikka on täynnä venäläisiä ja paikallisia turisteja. Viikon vuokra rikkaiden venäläisten omistamassa huvilassa maksaisi noin 2000 €. Hotellit varmaan olisivat halvempia, mutta muu asiakaskunta olisi sellaista, että emme suostuisi täällä lomailemaan. Kirgisia on suomalaiselle sopiva paikka varhain keväällä tai loppusyksystä, sesonkien ulkorajoilla. Lounasta lomaresortissa osattiin tehdä, se oli edellisen päivän tapaan ylettömän runsas.
Issyk-Kulin allokko oli kovaa ja tuuli puhalsi navakasti. Meille oli suunniteltu veneretki järvelle, mutta turvallisuussyistä se jouduttiin perumaan. Sen sijaan meidät vietiin tutustumaan kalliopiirroksiin, petroglyfeihin, joita on löydetty alueelta. Osa niistä sijoittuu jo pronssikaudelle, noin 1500 eaa, suurin osa kuitenkin ns. Saka- heimon aikaan 800 eaa - 100 jKr, ennen kirgiisien saapumista alueelle. Kiviin on kaiverrettu kuvia metsästyksestä ja riistaeläimistä (hirvet, peurat, vuorikauriit). Niillä on pyritty manaamaan metsästysonnea ja saaliita paikalle. Kuvissa on kuitenkin ollut joskus tapahtumia ihmisten arkielämässä, mm. seksistä, myös miesten keskinäisestä seksistä. Almadaj on tehnyt työtä myös näiden petroglyfien etsinnässä vuorilla ja nähnyt näitäkin kuvia. Yleensä piirustuksia on löydetty korkeilta kukkuloilta, sillä on arvioitu, että Saka-ihmiset ovat sillä tavalla ajatelleet pääsevänsä nopeammin lähelle jumalaa, eli taivasta. Nämä kaiverrukset olivat kuitenkin alhaalla laaksossa olevissa isoissa kivissä. Kun ne olivat joka kerta oikeassa asennossakin, on arveltu, että ne on kaiverrettu nimenomaan tässä paikassa. Osittain kaiverrukset ovat alkaneet jo haalistua ja kiven pinta murentua. Kesän kuumuus ja talven pakkaset tekevät tehtävänsä.
Päivän kolmas kohteemme oli nomadikeskus. Ensin kiertelimme Almadajn kanssa keskuksen demonstraatiot läpi. Niissä kuvattiin nomadien elämää: pienen lapsen kehtoa ja huoltoa, morsiamen esittelyä ja puolisoksi hyväksymistä. Keskukseen oli aikoinaan lahjoitettu Amerikan alkuperäiskansojen tiipii. Nykyisin näitä henkilöitä ei kuitenkaan saa kutsua tuolla nimellä vaan ensimmäisiksi amerikkalaisiksi, kertoi Almadaj. Museossa oli esillä myös esineistöä, mm. nahkaleilejä, ruukkuja, satuloita, soittimia ja naisten koruja - ja tietenkin iso jurtta.
Tuuli meinasi pilata myös kiinnostavimmaksi mieltämämme kokemuksen, kotkametsästyksen. Nomadit käyttävät isoja kotkia metsästyksen välineinä. Ne otetaan pesästä nuorina poikasina, totutetaan ihmisiin ja kouluttajaansa. Yleensä, tehtävään valitaan naaraita, koska ne ovat älykkäämpiä ja vahvempia kuin koiraat. Kotkat ovat täällä Kultakotkia lajiltaan. Nuoren eläimen tunnistaa siitä, että pyrstösulkien yläosa on valkoinen, vanhalla musta. Kotkat pidetään metsästyskäytössä korkeintaan reilut 10 vuotta, sitten ne totutellaan vähitellen elämään itsekseen ja vapautetaan. Kultakotkat elävät jopa yli 60-vuotiaiksi.
Oleellinen osa näytöstämme oli kotkien koulutuksen esittely. Juuri se meinasi mennä pieleen liiallisen tuulen takia, mutta onneksi tuuli tyyntyi hieman iltapäivän aikana, joten homma onnistui. Normaalisti kotkat tarkkailevat maisemaa korkealta vuorilta käsin, missä niillä on hyvä näkyvyys. Kotkat näkevät jopa 8-10 kilometrin päähän. Nyt näytös tapahtui maan tasolla, joten nuorella linnulla oli vähän vaikeuksia nähdä saalista, ketunnahkaa, jota toinen kouluttaja veti pihalla. Lopulta temppu onnistui ja kotka sai saaliin. Kouluttaja antoi sille palkkioksi raakaa lihaa. Päivisin linnuille annetaan lihaa noin 700 g, talvella, metsästysaikana vain joka toinen päivä, että metsästysvaisto pysyisi hyvänä.
Aikataulu alkoi jo mennä aika kireäksi, mutta kiireessä kouluttajat antoivat rohkeimmille vielä mahdollisuuden pidellä kotkaa. Halukkaita löytyi ja valokuvia otettiin. Me emme paapan kanssa tähän uskaltautuneet.
Palasimme junalle taas bussilla. Maisema oli tasaista aroa, jonka kaunein osa oli upea auringonlasku. Maisemasta nousee niin paljon pölyä, että se tuottaa kauniita auringonlaskuja. Läksiäisillallinen juhlapuheineen ja kiitoksineen nautittiin junassa, sillä olemme tätä kirjoittaessani jo siirtymässä pois junasta, joka ottaa huomenna kyytiin uudet matkustajat ja palaa Tashkentiin.
Maahantulomuodollisuutemme hoituivat yöllä, melkein nukkuessamme. Paikalla kävi koira (en tiennyt mitään), kirgisialainen rajamies (leima passiin), jonkin ajan ja ajomatkan päästä kazakstanilainen rajamies, jolle piti näyttää naama valokuvaa varten. Kummemmin se ei unta häirinnyt. Junassa nukkuminen on jo osa rutiineja. Toivottavasti se ominaisuus pysyykin, voi nimitäin joskus olla tarpeellinen.







































































Ei kommentteja:
Lähetä kommentti