Vientianne, Laos
Laosin pääkaupunki Vientianne on pieni ja viehättävän kompakti kaupunki Bangkokin jälkeen -asukkaita vain noin miljoonan verran. Lähdimme aamulla liikkeelle matkabussillamme kohti Wat Sisaket -temppeliä ja olimme perillä jo vartissa. Temppelialueen edessä on puisto, katettu käytävä ympäröi itse temppeliä ja ulkopuolella on vielä monia rakennuksia, joissa sunnuntain kunniaksi tarjottiin ruokaa, kahvia ja muita virvokkeita täysin ilmaiseksi. Sisällä temppelissä ei saanut kuvata, mutta otin kuvan avoimen oven kautta. Temppelin hienot seinämaalaukset olisivat ansainneet tulla kuvatuiksi.
Temppeliä ympäröivä käytävä oli täynnä seinään upotettuja lokeroita, kaikissa pieniä buddha-patsaita ja niiden edessä muutamia isompiakin patsaita. Kaikkiaan käytävässä sanottiin olevan yli 3000 patsasta ja koko temppelin alueella noin 6000. Temppelin seinät olivat kultaiset ja kokonaisuus hienosti koristeltu, kuten näissä buddhalaista arkkitehtuuria edustavissa temppeleissä on tapana. Temppelin rakensi kuningas Anouvong vuonna 1818. Hän kävi sotaa Siamin kanssa ja kun taistelun kulku kääntyi, siamilaisen hyökkäsivät Vientianneen ja hävittivät kaupungin maan tasalle tätä temppeliä lukuun ottamatta. Syy säilyttämiseen oli se, että vietnamilaiset pitivät temppeliä majapaikkanaan. Aikanaan sitten ranskalaiset ottivat Laosin protektoraatikseen ja rakensivat kaupungin uudelleen.
Toinen Vientiannen nähtävyyksistä on Riemukaari, Patouxai, joka on muodoiltaan aika lailla Pariisin vastaavan kaltainen. Monumentti on rakennettu Laosin itsenäistymisen ja Ranskan vallasta vapautumisen kunniaksi. Rakennusprojekti on aloitettu v. 1957, ollut pysähdyksissä pari vuotta 1960-62 kommunistien otettua tilapäisesti vallan ja valmistunut lopulta v. 1968. Näitä tietoja ja valokuvia monumentin rakennustöistä näimme matkan varrella kiivetessämme kaaren huipulle. Sieltä näkyi mukavasti kaupungin katunäkymiä ja viereinen pääministerin eli kommunistisen puolueen pääsihteerin palatsi. Maan hallinto on kommunistinen, joten oman maan lippujen ohessa salkoihin on nostettu myös sirppi ja vasara -lippuja, joita näkyi siellä täällä rakennusten edustoilla. Riemukaaren edessä oli suuri suihkulähde, missä vesi ryöppysi musiikin tahtiin.
Matkamme jatkui taas nopeasti That Luang stupan luokse. Tätä stupa pidetään Laosin pyhimpänä paikkana, sillä tarun mukaan syvällä stupan sisällä on pieni stupa, johon on haudattu buddhan rintaluun palanen noin 300 eaa. Tämä alkuperäinen osa, jonka päälle on rakennettu lisää kerroksia, on säilynyt, vaikka päällä olevia osia on tuhottu ja rakennettu moneen kertaan. Ranskalaiset uusivat rakennuksen 1930-luvulla, mutta itsenäisyyden jälkeen se ei kelvannut laosilaisille, jotka purkivat sen ja rakensivat tämän nykyisen kullalla päällystetyn version. Stupa on Laosin kansallinen symboli. Laosilainen mielenkiintoinen kuriositeetti on uskonnon ja kommunismin yhdistelmä. Uskonto kuuluu ihmisten arkielämään ja maan kulttuuriin, temppeleissä käydään säännöllisesti.
Lounas tarjottiin mukavassa ravintolassa, mutta thaimaalainen makumaailma muuttui selvästi miedommaksi. Lihaa oli minun makuuni liikaakin, joten hieman jäin kaipaamaan thaimaalaisia herkkuja. Lounaassamme oli mm. porsaanlihasalaattia, kanaa kolmella tavalla laitettuna, porsaanlihaa kasvisten kanssa ja keitettyjä vihanneksia. Jälkiruokakin oli uutta: paistettuja banaaneja ja jäätelöä.
Lounaan jälkeen suuntasimme vielä COPE - nimiseen keskukseen, missä kerrottiin Vietnamin sodan vaikutuksista Laosiin. Amerikkalaiset pommittivat vietkongin sissien reittejä Laosin metsissä 2 miljoonan rypälepommin voimalla. Kolmasosa, siis lähes 700 000 pommia jäi räjähtämättä ja niitä räjähtelee metsissä vieläkin, kun esimerkiksi lapset löytävät niitä. Keskuksen museossa esiteltiin näitä asioita: alueella olleita asumuksia, proteeseja, tekojalkoja, pyörätuoleja ym. Vanhoista pommeista oli tehty taideteos huoneen etuosaan. Alueella toimi myös vammautuneiden ihmisten urheilukeskus ja kuntoutuskeskus sekä pyörätuolien valmistamiseen erikoistunut osasto. Kohteena tämä oli varsin vaikuttava, joskin surullinen.
Kun käyntikohteemme olivat olleet aika lyhyiden matkojen päässä toisistaan, saimme iltapäivän vapaaksi. Paapalla ja minulla oli tietenkin selvä suunta: Hard Rock cafe, onneksi sekin ihan lähikadulla. Taas löysimme ostettavaa! Teimme myös pienen lenkin Mekong-joen lähistölle: joki näkyi, mutta rantaan ei voinut mennä, kun se näytti olevan lähinnä vesijättömaata.
Tähän päivään mahtui niin paljon tapahtumaa, että illalla ihailimme auringonlaskua hotellimme katolla olevan uima-altaan äärellä. Tuli siellä taas uituakin tovin verran. Uiminen näyttää muodostuvan tavaksi tällä reissulla!
Illan kuvia matkalta hotellille ja hotellin kattoterassilta:
Tässä vielä kaupunkikuvia Vientiannesta aamun matkalta juna-asemalle:
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti