Khon Kaen ja sitten taas junaan
Khon Kaen kaupunkiin tutustumisemme alkoi vasta aamukymmeneltä. Kaupungissa ei varsinaisesti ollut paljon nähtävää, vain buddhalainen Phra That Khon Kaenin temppeli ja etenkin sen yläosana 9-kerroksinen stupa, jonka huipulle oli mahdollista kiivetä ja tietysti kiipesimmekin. Matkan varrella osallistuimme ensin temppelin rukoustilaisuuteen kukin omalla tavallamme (takana katsellen) ja sen jälkeen ihailimme stupan sisäseinissä olevia buddhan elämästä kertovia maalauksia. Sää oli kuuma, mutta kiipeäminen oli aika kevyttä, kun kiersimme joka välissä stupan sisäkerroksia ja ihailimme maisemia. Rakennus monimutkaisine koristeluineen oli komea, mutta maalaukset aika yksinkertaisia. Ylhäältä näkyi kaupunki, mutta mitään erityistä ei erottunut kokonaisuudesta.
Kaupungin toinen nähtävyys oli museo, joka kertoi kaupungin kehityksestä. Stupa ja museo sijaitsivat molemmat tekojärven rannalla ja tähän ympäristöön kaupunki oli rakentunut yli 200 vuotta sitten. Alueella on tehty dinosauruslöytöjä, joita oli muutama esillä tässä museossa. Enemmän museoon oli koottu hauskoja kuvaelmia erilaisista historiallisista toiminnoista.
Pienessä museossa kävimme nopeasti ja jatkoimme hiljalleen kohti ruokaravintolaamme. Se sijaitsi myös tekojärven rannalla ja paikka olikin hyvin viehättävä. Ruoka oli samantyyppistä kuin muinakin päivinä ja erittäin hyvää. Thaimaassa ei oikeastaan ole tullut eteen ainuttakaan huonoa ruokaa, jopa aamupalat ovat olleet aivan loistavia.
Kuva aamupala-annoksesta
Ruokailun yhteydessä täytimme Laosin maahantulopapereita, sillä seuraava etappimme oli junamatka juuri Laosiin. Paperityö vaati Timon avustusta, sillä niin monia omituisia kohtia siihen liittyi. Paperin mukaan piti sitten myös liittää kotimaassa otettu passikuva. Pari päivää aiemmin olimme jo täyttäneet Timon ohjeilla Laosin viisumihakemuksen. Suomalaisella vahvalla passilla pääsee kuitenkin moniin maihin aika vähällä byrokratialla. Toisaalta Euroopan helppoa kulkemista osaa tuollaisen lappusirkuksen jälkeen arvostaa.
Lounaspaikalla ruokittiin kaloja!
Lounaan jälkeen lähdimme taas juna-asemalle, missä,saimmekin odottaa yli 30 asteen lämpöisessä odotussalissa toista tuntia - juna oli myöhässä. Lopulta pääsimme siirtymään laiturille (boardaus thaimaalaisiin juniin sujuu suunnilleen samalla tavalla kuin lentokentillä), odottelimme junan tuloa ja siirryimme junaan. Paikallisoppaamme ja junan virkailijat nostivat laukkumme kyytiin. Matka kesti pari tuntia. Maisemissa ei ollut erityisiä kohokohtia: kyliä, kaupunkeja, peltoja ja ryteikköjä. Juna kulki yllättävän nopeasti, joten kuvia ei oikeastaan voinut ottaa kuin asemaa lähestyettässä. Rakennukset olivat tietenkin vaatimattomampia kuin Bangkokissa, välillä jopa varsinaisia sotkuisia röttelöitä ja slummia, mutta pääosin silti siistejä. Kun thaimaalaiset asuvat suurimmaksi osaksi kaupungeissa, on maaseudun asutus varsin harvaa.
Saavuimme junallamme lopulta määränpäähämme, Nong Khain kaupunkiin, siirryimme pikkubusseihin (VIP-versiot diskovaloineen), joilla meidät kuljetettiin rajalle. Rajamuodollisuudet Thaimaan puolella olivat yhtä juoksutusta. Meidät lajiteltiin bussikuskiemme mukaan ryhmiin ja heille kirjoitettiin listat matkustajista. Sitten jonotettiin maastapoistumisluukulle ja saatiin leimat passiin. Virkailija toivotti: ”Wellcome”. Jälkikäteen Timo kertoi, että kuukautta aiemmin tanskalaista ryhmää oli seisotettu samassa kohdassa yli tunti, ilman että syy olisi koskaan selvinnyt.
Pikkubusseilla, tietyn kuljettajan listaan merkittynä ryhmänä, siirryimme rajan yli Ystävyyden siltaa pitkin. Tässä kohdassa tapahtui myös mielenkiintoinen vaihdos: vasemmanpuoleinen liikenne vaihtui oikeanpuoleiseksi! Kun kello oli jo yli iltaseitsemän, ei sillasta nähnyt mitään. Kyyti oli kyllä mukavaa.
Sekä pikkubussimme että Laosin matkabussimme ovat VIP-mallia, välkkyvaloineen!
Laosin puolella Timo hoiti kaikki meidän operaatiomme, me vain odotimme vieressä. Maahantulokaavakkeet, passit ja kotimaassa otetut passikuvat, 40$ maksua per henkilö, kaikki ilmeisesti käytiin läpi. Etukäteen täyttämiämme e-viisumihakemuksia ei koskaan kyselty. Lopuksi jokainen kävi katselemassa virkailijaa silmiin luukulla, otettiin sormenjäljet ja kuva - ja leimat passiin. Kätevästi heti tullin jälkeen oli rahanvaihtovirkailijan luukku, sillä Laosin rahaa ei saa Suomesta vaihdettua. Tämä onkin kiva raha: 20 000 rahaa on 4 euroa ja tämä on suurin paikallinen seteli!
Luksuskohtelu jatkui tästä eteenkin päin hienolla bussilla Vientianneen, Laosin pääkaupunkiin. Hotellimme on todella viehättävä, osittain rustiikkisen oloinen ja kodikas. Illan päätteeksi ehdimme pyörähtää läheisellä, vilkkaalla ravintolakadulla, mutta ostimme vain kaupasta kevyen iltapalan ainekset, ja sitten nukkumaan.
Hotellin aamupalahuone
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti