MummeliMatkaa: Mekong, näköalakukkula, maalaiskylä, vesiputouksia, uintia, Mekong

Mekong, näköalakukkula, maalaiskylä, vesiputouksia, uintia, Mekong

Lomapäivämme alkoi erityisellä tavalla, munkkien kulkuetta seuraamalla. Buddhalaiset munkit kulkivat aamulla jonossa jalkakäytävällä ja ihmiset lahjoittivat heille ruokaa. Kun tänään on täysikuu, oli paikallisilla vapaapäivä ja mahdollisesti munkkien kulkue liittyi siihen.

Aamupalan jälkeen lähdimme liikkeelle, joko polkupyörillä tai pienillä avolavakulkupeleillä. Vajaa puolet porukasta (paappa mukaan lukien) innostui polkemaan (tiedossa oli kovia mäkiä), minä valitsin enemmistön kanssa autokyydin. Ajoimme Mekongin rantaan ja sieltä lossiin. Kaksi lossia kulki non-stoppina joen poikki. Me kaikki (2 autoa ja noin 10 polkupyörää) mahduimme samaan lauttaan ja lisäksi kymmeniä ihmisiä, mopoja ja useita autoja myös. Viidessä minuutissa pääsimme vastarannalle ja automme ajoi pienen kylän läpi, kohteenamme oli Chompet -temppeli, tai oikeammin kukkula, jolla temppeli sijaitsee. Nousimme taas satakunta porrasta ja palkinnoksi saimme upeat näkymät Mekongille. Tämän kiipeämisen jälkeen totesin, että pyöräilyyn en olisi pystynyt, sillä reidet olivat aika hapoilla edellisen iltapäivän kovemmasta kiipeilystä.

Pyöräilijöiden matka jatkui polkemalla, meidän autolla Ban Chanin kylään, jossa likipitäen kaikki tekevät savitöitä. Maaperä alueella on savista, joten keramiikan raaka-ainetta on helposti saatavilla. Kylässä oli saviesineiden valmistukseen oma katettu tila, monilla pihoilla polttouuneja joko maahan kaivettuina tai muurattuina, ja jokaisen talon edessä myyntipöytä lastattuna kupeilla, kulhoilla ja koriste-esineillä. Ostimme kaksi pientä kuppia, hintaa yhteensä 140 000 kippiä (paikallinen rahayksikkö), joka tarkoittaa noin 6 euron hintaa. Sillä summalla perhe elää täällä muutaman päivän.

Lossilla siirryimme taas Mekongin poikki. Pyörät piti palauttaa hotellille ja myös me muut kävimme vaihtamassa varusteita: uimapuvut mukaan ja hotellilta pyyhkeet lainaan. Lounaspaikkamme oli ihanassa ravintolassa Kuang Sin -vesiputouksen läheisyydessä, virtaava vesi kohisi pöytiemme vieressä. Ruokakin oli hyvää, vaikka taaskin aika lihapitoista. Varsinainen herkku seurasi sitten lounaan jälkeen, kun siirryimme itse putouksille. Matkaan sisältyi pientä siirtymistä sähköisellä kuljetusautolla lippuluukulta vesiputousalueen portille, ja sen jälkeen taas kävelyä. Polkumme päässä oleva vesiputousryhmä oli hyvin monen matkaseuralaisemme mielestä ihanimpia, mitä olemme nähneet! Kuvailin sitä satumaiseksi, keijukaisen hiuksiksi! Vesi oli sinertävän turkoosin vaaleaa, ilmeisesti hyvin kalkkipitoista. Putouksen alla oli tasainen allas, josta vesi lähti virtaamaan alaspäin. Hetken kuluttua alaspäin mennessä vastassa oli toinen putous, sitten taas allas ja putous ja taas uudelleen.

Kuang sin -putouksien havainnekuvasta, jonka otin alueelle mennessäni, näkyy suora reitti, mitä menimme ylös ja punaisella raidoitettuna polku, mitä kuljimme pois alueelta. Kohdassa 4 oli korkein putous ja siitä alaspäin leveä sinisellä merkitty lampi, johon pysähdyimme uimaan! Vaihdoimme uimapuvut päälle ja siirryimme veteen. Alku oli kuoppaista ja kivistä, mutta kun altaaseen pääsi tarpeeksi pitkälle, oli vettä riittävästi pieneen uiskenteluun ja kelluntaan. Aika moni matkaseuralaisistamme lähti uimaan. Vesi oli tavallisen suomalaisen kesäisen järviveden lämpöistä, vajaa 20-asteista. Monille muille se tuntui olevan kovastikin kylmää, me menimme polskimaan iloisina. Yli 30 asteen helteessä se todella raikasti!

Nämä kuvat menivät taas käänteiseen järjestykseen:

Paluumatkalla pääsimme vielä näkemään paikallisten karhujen suojelukeskuksen ja siellä elävät malaijinkarhut. Ne ovat maailman pienimpiä karhuja, mutta kyllä niilläkin kokoa löytyi. Malaijinkarhu on uhanalaisuusluokittelun mukaan vaarantunut ja siksi niitä täälläkin suojellaan.

Paluumatka hotellille sujui omilla pikkubusseillamme, kuitenkin niin, että ehdimme pyörähtää paikallisella ruokatorilla. Monenlaista hedelmää, kasvista ja todella omituista liharuokaa siellä olisi ollut tarjolla. Mm. sammakoita, grillattuja peltorottia, tai pikkelöityä puhvelin nahkaa olisi voinut ostaa. Me tyydyimme pariin mangoon, mutta lisäksi jouduimme ostamaan veitsen, jollainen oli pitänyt luotijunamatkan takia jättää kotiin.

Nyt täytyy vielä todeta: eikä tässä vielä kaikki! Lähdimme illan päätteeksi Timon johdolla mukavaan ravintolaan, joka sijaitsee ihanalla paikalla Mekongin rannalla ja josta on nähtävillä auringonlasku suoraan Mekong-jokeen. Nautimme virvokkeita - minä mulperipuun marjoista tehtyä uutejuomaa - auringonlaskua odotellessamme ja saimme palkintomme. Retki oli taas aivan ihana, auringonlasku näkemisen arvoinen, jopa yksi upeimmista, mitä olemme paapan kanssa nähneet.