Väriä elämään Atitlan-järven rannalla
Atitlan on järvi Guatelaman läntisessä osassa, keskellä maan Tyynen meren puoleista vuoristoa. Sitä ympäröivät vuoret joka puolelta, myös kolme tulivuorta: Atitlan (korkein), Tolimán ja San Pedro. Atitlan-järvi on syntynyt itsekin aikoinaan tulivuoren romahtaessa. Sinne virtaa vettä ympäröiviltä vuorilta puroista ja kolmesta joesta. Näkyvää laskujokea Atitlanilla ei ole, mutta sen sijaan on kolme maanalaista laskujokea. Syvyyttä järvellä on parhaimmillaan noin 300 metriä. Kun järvi on tällaisessa paikassa, on ymmärrettävää, että maisema on todella upea.
Matkaohjelmaamme oli merkitty päivän agendaksi retki järvellä nauttien maisemista, myös tapaaminen paikallisten intiaanien kanssa mainittiin. Alueen kylät on nimetty apostoleiden ja muiden raamatun henkilöiden mukaan: San Pedro (Pietari), San Juan (Johannes), San Marcos. Oma kylämme, Santa Catarina kuuluu samaan sarjaan. Lähdimme hotellin laiturista kohtuullisen kokoisella laivalla kohti järven itäistä rantaa ja pääsimme San Juaniin 1,5 tunnin matkan jälkeen. Nautimme maisemista ja aamun raikkaasta tuulesta. Lämpöä oli vajaat 20 astetta, mutta päivän mittaan lämpötila nousi mukavan kesäiseksi.
San Juanin laiturialueen päästä alkoi katu, joka oli täynnä kojuja, joissa naiset myivät paikallisia käsitöitä. Rakennuksissa oli myös kahviloita, ravintoloita ja matkamuistomyymälöitä. Maistoimme kahvia yhdessä kahviloista ja nyt täytyy todeta, etten ole koskaan maistanut yhtä hyvää kahvia. Kahvi kasvoi luomuna kahvilan takana, paahdettiin takahuoneessa ja keitettiin kahvilan keittimessä - varsinaista lähituotantoa siis! Paluumatkalla päätimme ostaa tätä kotiinkin - saapa nähdä, onko maku samaa tasoa edelleenkin.
Ryhmällemme oli tilattu kymmenkunta tuktukia - pitihän tämäkin turistin kokea! Ajoimme pienen mutkan kautta kaupungin keskustaan, ylös mäelle. Paikallisoppaamme Marvin kertoi, miten San Juan oli saanut 5 vuotta aiemmin uuden pormestarin, joka oli pistänyt tuulemaan. Kadut oli siivottu, talojen seiniin oli maalattu kauniita kuvia ja kuvioita. Kokonaisuus oli siisti, värikäs, taidokas suorastaan. Pääkadun yläpuolella roikkui kirjavia sateenvarjoja. Turisteja oli runsaasti! Matkanjohtajamme Soile oli käynyt täällä edellisen kerran 5 vuotta sitten ja totesi, että kaupunki oli todella muuttunut ja paljon.
Marvin vei meidät tapaamaan alkuperäisheimoihin kuuluvia naisia, jotka olivat perustaneet käsityöosuuskunnan. Osuuskunta käsitteli pellavaa (mieleeni ei jäänyt, oliko pellava paikallisest tuotettua vai ei, mutta niin oletan) alusta alkaen: puhdistamalla, karstaamalla, kehräämällä, värjäämällä ja kutomalla. Värjäämiseen he käyttivät alueelta saatavia kasveja. Osuuskuntaa esitellyt nainen kertoi, miten langat värjätään ja näytti yhden koe-erän. Hän oli keittänyt valmiiksi violettia väriä basilikan kukista, kattila oli puolillaan violettia lientä. Puretusaineena värjäyksessä käytetään banaanin runkoa. Väriainekasvia ja banaanin pätkittyä runkoa liotetaan molempia 12 tuntia, sitten liemet sekoitetaan ja keitetään kuumaksi. Kun esittelijämme kasteli lankavyyhdin veteen, se muuttui kauniin violetiksi. Näin saaduista erivärisistä langoista käsityöläisnaiset kutovat kangasta hameisiin, huiveihin ja muihin vaatteisiin. Tärkein väri on khakin ruskea, joka saadaan kaakaosta. Ruskea symboloi maata, ihon väriä, naista. Perinteisesti alkuperäiskansojen ihmiset käyttävät eri väreillä kudottuja kankaita ja kuoseja sen mukaan, millä alueella he asuvat tai ovat kotoisin. Atitlan-järven alueen väri on sininen ja turkoosi, mikä näkyy katukuvassa, myös taloissa.
Osuuskunta toimii naisten apuna hankkimalla näille tarvikkeita ja mm. selvittämällä minkä väriset kankaat ja millaiset vaatteet menevät kaupaksi. Naiset kutovat käsityöt kotonaan, ainakin osittain vyötärölle sidotuilla yksinkertaisilla kangaspuilla. Osuuskunta käyttää kankaissa myös muita kuituja kuin paikallista puuvillaa, mm. silkkiä (Intiasta) ja bambua (jota kasvaa Keski-Amerikan alueellakin). Osittain ostetaan valmista lankaa, sillä langan käsittely alusta loppuun on todella hidasta puuhaa eikä kutojille jäisi oikeastaan työpalkkaa mitään. Langat, esim. silkki, kuitenkin värjätään paikallisin väriainein.
Käytännön asioiden organisoinnin lisäksi osuuskunta pitää tuotteita kaupassaan myynnissä. Kutoja saa hinnasta 80 % ja osuuskunta 20 %. Jokaisen tuotteen hintalapussa on kutojan nimi ja kuva, tuotteen raaka-aineet, väriin käytetty kasvi on mainittu, samoin työhön käytetty aika. Ostin mekon, jota oli kudottu 3 viikkoa sekä pienen huivin, joka oli kudottu 9 päivässä. Tämä kehitysapu menee suoraan rahan tarvitsijalle, ei välikäsille.
Käsityöosuuskunnan jälkeen saimme aikaa kuljeskella kaupungilla itseksemme, ihastella värejä ja nauttia lounasta. Hissukseen kävelimme sateenvarjoilla koristeltua katua alaspäin, päädyimme aamun kahvilaan ja paappa joi jälleen kahvinsa, minä maistelin. Ostimme pari pakettia taas kotiin vietäviksi. Retkemme päätteeksi palasimme samalla laivalla Santa Catarinan satamaan kauniissa säässä, pilvien koristaessa taivasta.
Iltapäivällä meillä oli vielä hiukan aikaa lähteä kävelylle Santa Catarinaan. Kylää halkoo tie, joka käytännössä kulkee kylästä toiseen kohtuullisen lähellä järven rantaa. Oikeastaan voi todeta, että kylätien varrella ei ollut mitään nähtävää. Siitä lähti pienen pieniä kujia kukkulaa ylöspäin, mutta ne johtivat todennäköisesti vain ihmisten taloihin, ei muualle. Hotellimme oli rannalle vievän poikkikadun varrella - Marvin oli kuvannut sitä kylän pääkaduksi ja sen varrella olikin runsaasti käsityökojuja. Tämä pääkatu oli myös siivottu. Kadun kohdalla, kylänraitin toisella puolella oli selkeästi kylän pääaukio, missä sijaitsi kirkko, muutamia ravintoloita ja muita palveluita. Kävelimme aukiolta lähtevän pienen kadunpätkän ja taas huomasimme samat kapeat kujat ja portaat. Tässä kaupungissa ei siis ollut kuin pari katua ja aukio, vaikka kylä jatkui korkealle rinteeseen. Kylän pääväri on edelleenkin sinisen turkoosi.
Ilta meni pakatessa - tai oikeastaan siihen ei paljon aikaa mennyt, kun olimme pari päivää aiemmin jo pakanneet isot matkalaukkumme etukäteen ennen lentoa Guatemala Cityyn. Nyt vain täydensimme kertyneet pyykit matkalaukkuihimme ja kaivoimme esiin huomisen matkavaatteet. Kotimatka alkaa, odotettavissa on yli 30 tuntia liikkeessä oloa reitillä Guatemala City, Atlanta (USA), Pariisi - Helsinki. Se on tästä reilun 2 viikon lystistä maksettava hinta.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti