Kesäloma alkoi kanavan varrelta
Suomen kesässä en juuri ehtinyt lomia viettää. Olemme paapan kanssa jo useana vuonna pyrkineet keskittämään lomailumme marraskuuhun. Viime talvena se ei työkiireiden vuoksi onnistunut, mutta nyt pääsimme liikkeelle. Hieman lomallelähtöstressiä aiheutti kotimaan kohonnut Korona-sairastavuus, mutta onneksi emme joutuneet sen takia muuttamaan matkasuunnitelmiamme.
Matka alkoi maanantaiaamuna herätyksellä klo 3.15, sitten kentälle ja ensimmäisenä etappina Pariisi, Charles de Gaullen kenttä. Siellä jouduimme odottamaan nelisen tuntia vaihtoa Panaman-lennolle - tylsää, mutta toisaalta helpotti matkalaukkujen ehtimistä jatkolennolle. 11-tuntinen matka Pariisista Panamaan oli kyllä puuduttava. Usein pitkät lennot ovat matkoillamme osuneet yöaikaan, jolloin elimistö on enemmän yövireessä ja ainakin jonkin verran tulee torkahdettua. Nyt ei nukuttanut, mutta kuitenkin välillä väsytti. Aikaa tapoin elokuvia ja luontodokumentteja katsellen. Matkan loppuvaiheessa alkoi koittaa Suomen ilta ja silloin alkoi unikin tulla. Kun lentokentän maahantulomuodollisuuksissa meni reilu tunsi, olin kyllä jo ihan poikki.
Kun lopulta pääsimme hotellille, oli kello jo kymmenen illalla paikallista aikaa eli klo viisi aamulla Suomen aikaa. Niin olimme matkanneet reilun kellon ympäryksen ilman kunnon unia. Kaikenlaista ihminen on valmis kärsimään lomamatkansa takia.
Nukuimme ensimmäisenä yönä yllättäen kuuden tunnin yöunet, vaikka sisäisen kellomme olisi pitänyt olla aamupäivässä. Jotain olemme vuosien varrella kaiketi oppineetkin, siis Jet-lagin selättämistä. Olemme jälleen liikkeellä Albatrosin kiertomatkalla, tällä kertaa Väli-Amerikassa, tai Keski-Amerikassa, kumpi vain tutummalta tuntuu. Matkanjohtajamme on tällä kertaa Soile.
Ensimmäisenä matka-aamuna Panamassa lähdimme liikkeelle jo klo 8, kun kaikki olimme joka tapauksessa heränneet anivarhain. Bussi vei meidät ensimmäiseksi Panaman kaupungin vanhimpaan osaan, Panama Viejoon, vanhaan Panamaan. Sille alueelle kaupunki on alunperin rakennettu palvelemaan Perusta löydetyn kullan ja hopean kuljetusta Eurooppaan. Viejo Panama on nykyisin pelkkä rainioalue, mutta siellä on ollut ennen tuhoaan runsasta asutusta, monia kirkkoja, luostareita ja hallintorakennuksia. Näistä näimme mielenkiintoisen pienoismallin alueen museossa. Viejo Panaman alueen tuhosi merirosvokapteeni Henry Morgan joukkoineen 1671 ja sen jälkeen kaupunkiin siirrettiin uuteen paikkaan, mikä nykyisin tunnetaan Panaman vanhana kaupunkina. Sinne matkasimme seuraavaksi.
Panaman vanha kaupunki on rakennettu 1700- ja 1800- luvuilla muutaman kilometrin päähän entisestä kaupungista, niemekkeelle, ja siellä näkyy runsas ranskalaisten vaikutus kauniine vaaleiden taloineen ja takorautaisine parvekkeineen. Ranskalaiset ovat vaikuttaneet latinalaisen Amerikan alueella vahvasti juuri tuona aikana ja sen huomaa rakennuskulttuurissa. Vanha kaupunki on nimetty Unescon maailmanperintökohteeksi. Kiertelimme ja ihastelimme kauniita rakennuksia ja katselimme nykyisen, modernin keskustan pilvenpiirtäjiä, jotka näkyivät lahden toisella puolella ja joista Panama nykyisin tunnetaan. Vanhan kaupungin alueella on paljon myyntikojuja, joissa paikalliset myivät käsitöitään, matkamuistoja ja muuta pientä rihkamaa. Paappa osti Panama-hatun - se on hänen tapansa tukea paikallisia ihmisiä. Käsityöt olisivat olleet kauniita, mutta kokemuksesta olemme todenneet, että ensimmäisenä päivänä niihin ei kannata haksahtaa. Muuten matkalaukku täyttyy ihan liian nopeasti.
Vanhan kaupungin jälkeen ajoimme kevyelle lounaalle matkanjohtajamme tuntemaan ravintolaan. Siellä ruokailu sujui nopeasti, mutta ihmettelimme hieman kaikkien vihannesten puuttumista. Tähän oli syynä Panaman poliittinen tilanne. Kiinalaiset ja kanadalaiset kaivosyhtiöt yrittävät avata uudelleen avolouhoksen, mitä paikalliset asukkaat vastustavat. Nämä mellakoivat ja aiheuttavat pientä hämminkiä maassa, mm. sulkemalla teitä ja katuja. Viljelijät eivät pääse tuomaan tuotteitaan kaupunkiin ja tästä johtuu tuoreiden kasvisten puuttuminen. Välillä olemme joutuneet myös bussillamme kiertämään alueita, joissa on ollut katusulkuja. Jotkut liikkeet ovat olleet kiinni. Normaalia matkaohjelmaamme tilanne ei kuitenkaan ole häirinnyt.
Päivän kolmas kohteemme, ehkä se tärkein, oli tietenkin Panaman kanava, se asia, mistä maa tunnetaan. Kanava lyhentää kiertomatkaa Atlantin ja Tyynen valtameren välillä kolme viikkoa, joten sen taloudellinen merkitys maailmankaupalle on merkittävä. Eniten sitä käyttävät USA, Kiina, Japani ja Etelä-Korea.
Ajatus kanavan rakentamisesta oli itänyt kauan, sillä alueen merkitys kullan ja hopean kuljetukselle oli huomattu heti Etelä-Amerikan löytymisen jälkeen. Panaman kohdalla Amerikkojen välinen alue on kapeimmillaan, vain 50 km. Sitä kautta tavarat oli kätevää kuljettaa Atlantin puolelle. Ranskalaiset aloittivat kanavan rakentamisen 1800-luvulla, mutta projekti kaatui ennen kaikkea siihen, että keltakuume ja malaria tappoivat kanavan rakentajia soisella alueella, missä hyttyset viihtyivät. On arvioitu, että työntekijöitä kuoli noin 20 000 lähinnä tauteihin ja kuumuuteen. Tuohon aikaan ei vielä tunnettu hyttysten merkitystä tautien levittäjinä.
Kun ranskalaiset luopuivat kanavahankkeestaan, saatiin USA kiinnostumaan urakasta 1800-luvun lopulla. Ratkaisevia tekijöitä hankkeen onnistumiselle oli kaksi. Ensimmäisenä ratkaistiin ongelma työntekijöiden sairastuvuudesta. Amerikkalainen lääkäri ymmärsi yhdistää hyttyset sairauksiin, joten alueen hyttyset myrkytettiin ja rakentajien terveystilanne saatiin kuntoon. Toisen ratkaisevan oivalluksen sai amerikkalainen vesirakennusinsinööri. Keskellä Panaman kannasta on järvi. Ranskalaiset olivat yrittäneet kaivaa järveä syvemmäksi, että laivat pääsisivät siitä läpi. Amerikkalainen insinööri keksi ajatuksen padosta, jolla veden pinta nostettiin merkittävästi korkeammalle alkuperäisestä tasostaan. Laivat pääsivät kulkemaan järven yli ilman raskaita kaivuutöitäkin. Näillä ideoilla kanavan rakennustöitä saatiin helpotettua, työt aloitettiin 1904 ja kanava valmistui 1914. Ensimmäinen laiva kulki kanavan läpi samana päivänä kuin ensimmäinen maailmansota alkoi ja uutinen hukkui sodan uutisoinnin jalkoihin.
Kanavan merkitys nykyajan laivaliikenteelle on valtava. Alue oli vuokrattuna USAlle 100 vuoden ajan, mutta 1999 se siirtyi Panaman valtion hallintaan ja muodostaa nykyisin 5 % maan BKT:sta. Päivittäin tämän kanavan läpi kulkee 40 alusta, jotka on mitoitettu juuri kanavaan mahtuviksi. Laivan ja kanavan reunan väliin jää tiukimmillaan vain noin 30 cm väliä. Kalliita laivoja ja kanavan rakenteita ei ole järkevää päästää kolhiintumaan. Tästä syystä laivojen molemmin puolin on kuusi raiteilla kulkevaa veturia, jotka pitävät vaijerien avulla laivat oikealla etäisyydellä kanavan reunoista, vaikka laiva liikkuukin omalla moottorillaan. Alun perin vetojuhdan tehtävää ovat hoitaneet aasit ja siksi nykyisiä vetureitakin kutsutaan aseiksi.
Laivat lipuvat kanavan sulkujen läpi noin 45 minuutissa. Me olimme sijoittuneet Mirafloresin sulun katsomoon ja ihailimme japanilaisen laivan läpiajoa. Kanavan sulkumekanismikin on ainutlaatuinen, mutta sen tekniikkaa en osaa kuvata. Ilmassa oli vähän karnevaalitunnelmaa, kun katsojat kuuntelivat juontajien selostuksia tapahtumasta. Hyvä ettei hurrattu, kun paatti lipui sulun ohi.
Vanha Panaman kanava on käynyt riittämättömäksi jo joitakin vuosia sitten, kun laivaliikenne on lisääntynyt. Siksi vanhan kanavan viereen on rakennettu uusi, entistä suuremmille aluksille soveltuva kanava, jonka rakentaminen aloitettiin 2007 ja joka valmistui 2016, panamalaisin voimin. Uuteen kanavaan mahtuvat alukset ovat aivan valtavia, Empire State Buildingin kokoisia. Niiden kantamia tonni- tai konttimääriä en muista enkä osaa niiden kokoa edes hahmottaa. Sen sijaan rahdin koko ja laatu vaikuttaa maksettavaan tullimaksuun. Korkein tullimaksu yhdelle alukselle tältä vuodelta on ollut 1,2 miljoonaa USA:n dollaria. Kanava työllistää suoraan 12 000 henkilöä. Tämä jo kuvastaa, miten iso osa Panaman taloutta kanavatoiminta on.
Laivan ohikulkumatkan jälkeen palasimme hotellille. Paapan kanssa emme jääneet hotellille lepäilemään. Totesimme, että paikalleen pysähtyminen olisi saattanut johtaa nopeaan nukahtamiseen. Tilasimme hotellin respan avulla taksin ja ajoimme Hard Rock Cafehen. Ensimmäiset mainosikkunat näimme jo kadun varren luksushotellissa, missä vartija totesi kaupan olevan kiinni. Onneksi toinen tyyppi tiesi paremmin: kauppa sijaitsi kadun toisella puolella olevassa ostoskeskuksessa 2. kerroksessa. Aikamme etsimme ja löysimme paikan, teimme hyvät ostokset ja nautimme erinomaisen aterian letkeän rokin soidessa. Tässä ateriassa oli myös runsaasti vihanneksia eikä paikallismellakoiden aiheuttamista häiriöistä ollut tietoakaan.
Ilta päättyi hotellihuoneessa sitkeään hereillä pysyttelemiseen, kunnes uni vei voiton ennen iltayhdeksää. Tiukka päivä!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti