Mayojen pääkaupunki, Tikal
Tämä päivä kuului varmaan matkan odotetuimpiin: menimme Tikaliin. Heräsimme hotellimme aamupalalle taas varhain ja saimmekin nauttia ihanista järvimaisemista sekä huoneessamme että aamupalalla. Rannassa uiskenteli krokotiili ja muutama kilpikonna, taivaalla lenteli lintuja. Tätä emme olleet vielä illalla nähneet, kun pussipimeällä saavuimme hotellille.
Lähdimme bussilla kohti Tikalia, mukanamme myös historiallisen kohteen oma opas, Julio. Hän puhui hyvää englantia, mutta matkan aikana asioita selitti vielä Marwin. Tikal on ollut mayojen kaupungeista suurin ja mahtavin, elänyt kukoistuskauttaan jo ennen ajanlaskumme alkua, kunnes vuoden 900 seutuvilla Tikal hylättiin, kuten muutkin Maya-kaupungit. Tikalin kukoistuskausi on kestänyt noin 1500 vuotta.
Tikal on yllättäen rakennettu kuivalle maalle, ei järvien ja jokien varteen kuten muut Maya-kaupungit. Oletetaan, että tikalilaisten paikanvalintaan on vaikuttanut alueen runsas riistakanta. Vesi on saatu sadevedestä, sillä Tikalin alueella on useita kaivettuja vesialtaita. Niihin on säilötty sadevettä. Alueen temppelit ja muut rakennukset on rakennettu tasangolle, johon on ensin rakennettu laaja tasainen perustus tuleville rakennuksille. Ainakin osittain temppeleiden rakentamiseen käytettävä kivi oli saatu juuri vesialtaita kaivamalla. Alueen rakentaminen on ollut jatkuvaa, entisten rakenteiden päälle on rakennettu uusia. Samalla on kaadettu puita alueelta. Tämä on osittain ollut aiheuttamassa Mayojen valtion tuhoa: puiden kadottua haihdunta oli vähentynyt, samalla myös sateet. Tikalin elämä oli suurissa vaikeuksissa, ylikansoitus lienee sekin vaikuttanut tilanteeseen ja lopulta paikka piti hylätä.
Hylätyn kylän valtasi luonto, valtavat puut kasvoivat temppeleiden päälle ja viidakko oli aikojen päästä ainoa, mitä kivisten rakenteiden päällä oli nähtävissä. Alueen myöhemmät asukkaat keräsivät Tikalissa kasvavista puista resiinihartsia, jota käytettiin purukumin tapaisena tuotteena. Nämä kerääjät löysivät Tikalin 1800-luvulla, joukon ihmeellisiä kumpuja keskellä sademetsää, mutta vasta 1900-luvulla aluetta alettiin kaivaa laajasti.
Jo vuonna 1931 Tikal julistettiin suojelluiksi alueeksi ja vuonna 1955 alueelle perustettiin kansallispuisto, yksi Guatemalan ensimmäisistä. Unescon maailmanperintöstatuksen Tikal on saanut vuonna 1979, mutta vuonna 1990 myös ympäröivä luonnonpuisto on saanut maailmanperintökohteen arvon. Se on yksi harvoista paikoista maailmassa, missä ovat nämä molemmat Maailmanperinnön osat, kulttuuri ja luonto, samassa kohteessa. Tikalin luonto on sademetsää ja luonto monipuolista ja rikasta. Meille luonnosta vastaan tulivat lähinnä nenäkarhut, pienet, pitkähäntäiset eläimet, joita liikkui alueella laumoittain, ihmisistä piittaamatta. Lintuja tietysti myös näkyi ja enemmänkin kuului.
Oppaamme Julio johdatti meitä läpi suuren Tikalin alueen. Temppeleitä oli monia eikä ole mielekästä alkaa niitä luetella. Tärkein temppelialue on joka tapauksessa keskusaukio, Gran plaza, jonka ympärillä sijaitsevat tärkeimmät temppelit. Kolme aukion temppeleistä oli sellaisia, että niihin oli rakennettu puiset portaat huipulle tai aikanakin kohtalaisen ylös kiipeämistä varten. Tänään tuli kyllä kiivettyä! Tärkein ja arvokkain aukion torneista oli eteläreunalla, mutta siihen ei ollut vielä rakennettu portaita. Sen sijaan vastapäisen temppelin korkealle tasanteelle kiipesimme, noin 4 kerroksen verran ja ihailimme maisemia - ja otimme valokuvia.
Alueen korkein temppeli oli hieman kauempana, mutta sinne kannatti kiivetä, sillä se sijaitsi korkealla sademetsän yläpuolella ja sieltä näki kaikkien muiden temppeleiden huiput. Kerroksia tuli noin 6 (yli 100 rappua), mutta urakka oli vaivan arvoinen. Maisemat sademetsän puiden yli olivat huikeat.
Tikalin alueelta on kaivettu siin noin 3000 rakennelmaa ja ainakin toinen mokoma, ellei enemmänkin, on vielä kaivamatta. Työ on hidasta. Näimme sekä valmiiksi restauroituja kohteita, osittain esiin kaivettuja ja myös täysin puiden peittämiä kukkuloita, jotka vielä odottavat esiin kasvamistaan. Laserkeilaus on tuonut esille entistä enemmän alueita, joihin kaivauksia voitaisiin laajentaa. Urakka on aivan valtava. Espanjan valtio on rahoittanut joitakin kaivauksia - lienevätkö yrittäneet maksaa takaisin sitä kaltoinkohtelua, mitä maahan tulleet valloittajat ovat aikoinaan tehneet alkuperäiskansoille.
Sademetsä ei ole sademetsä, ellei siellä sataisi. Saimme ensimmäisen kuuron niskaamme jo ennen varsinaiselle temppelialueelle pääsemistämme. Välillä paistoi aurinko, oli kuumaa ja välillä taas ripotteli uudestaan vettä. Alueen tiet olivat savipohjaisia ja muuttuivat liukkaiksi etenkin alamäissä. Olihan meillä tasapainoilemista! Lounaan söimme alueen ravintolassa ja sen jälkeen käytimme aikaamme paikallistalouden tukemiseen. Onneksi olimme alueen palvelukeskuksessa, sillä siihen kohtaan sattui se kaikkein kovin sadekuuro, vettä tuli kuin aisaa.
Viivyimme Tikalin alueella noin 5 tuntia ja matkoihinkin meni aikaa. Tarkoituksena oli käydä tutustumassa myös Floresin kaupunkiin - hotellimme oli kaupungin alueella, mutta kuitenkin noin 20 minuutin matkan päässä keskustasta. Tutustumismatka kaupungissa jäi varsin lyhyeen, mutta kaupungin alue sinänsä on mielenkiintoinen: vanha keskusta on pienessä saaressa muun kaupungin edustalla. Siellä kävimme pienen lenkin kävelemässä. Illan pimetessä matkamme suuntautui lentokentälle ja kohti pääkaupunkia, Guatemala Cityä. Lento myöhästyi tunnin verran, joten saavuimme pääkaupunkiin vasta iltakymmenen jälkeen ja hotellille selvisimme lähempänä puoltayötä. Bussissa meitä odottivat omat matkatavaramme, jotka olimme pakanneet Tikalissa kyytiin ja kuljettaja oli ajanut yksin itärannikolta Guatemala Cityyn.
Pitkä oli päivä, askeleita kertyi yli 19 000, mutta kyllä kannatti! Tämän tason maailmanperintökohteiden takia pitää nähdä vaivaa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti