Luontoelämyksiä viidakossa: Tortuguero
Costa Rica jakautuu kolmeen erilliseen osaan: Tyynen valtameren rannikkoalueeseen, Karibian meren rannikkoalueeseen ja niiden välissä olevaan vuoristoon. Pääkaupunki sijaitsee Tyynen valtameren puoleisella alueella, vaikkakaan ei rannikolla. Sieltä lähdimme ylittämään Cordilleran keskusvuoriston aluetta ja päädyimme Karibian rannikolle, Tortugueron kansallispuistoon. Majoitumme puistossa samannimisen joen varrella sijaitsevassa Evergreen lodgessa seuraavat kaksi yötä tutustuen Costa Ricon ihmeelliseen luontoon.
Lähdimme liikkeelle San Josen hotelliltamme aamulla klo 6. Aamupalan nautimme vasta parin tunnin päästä matkan edettyä vuorten yli. Vuoristo oli todella kaunista, mutta kun tie oli kapea ja jyrkkään rinteeseen rakennettu, ei siinä ollut pysähdyspaikkoja maisemien ihailuun. Muutaman kuvan sain napattua lennosta bussin ikkunan kautta. Aamupalapaikan pihalla näimme reissun ensimmäisen laiskiaisen, tosin ei siitä paljoa erottanut korkealta puusta.
Aamiaisen lisäksi teimme pienen pysähdyksen banaaniplantaasien kohdalla. Aikoinaan 1800-luvun lopulla amerikkalainen bisnesmies oli lupaillut rakentaa junaradan vuoristosta rannikolle. Idea osoittautui pelkäksi tyhjäksi lupaukseksi, mutta sen sijaan amerikkalaiset perustivat radan suunnitellun alueen ympäristöön suuret maa-alueet kattavat banaanipellot. Nykyisin siellä tuotetaan banaania Del Monte -tuotemerkillä (sama firma lienee paremmin tunnettu ananastuotannostaan) ja pääsimme katselemaan hetken aikaa banaanien pakkaamista. Kun iso kimppu banaaneja painaa noin 40 kiloa, on terttujen leikkaus ja nostelu raskasta miesten hommaa, pilkottujen terttujen pakkaamiseen ja käsittelyyn osallistuvat naisetkin. Isojen banaanipeltojen vieressä oli pienkoneiden lentokenttä. Siitä koneet pääsevät kätevästi lentoon ja myrkyttämään banaaniplantaasin tuholaisia (sieniä, homeita, hyönteisiä).
Maisemat koko tämänpäiväisen matkamme varrella olivat ihastuttavia. Vuoristo rinteineen, tietä ympäröivät holvimaiset puut ja loppumatka veneellä Tortuguero-jokea pitkin sisälsi runsaasti nautittavaa katseltavaa. Venematkamme kesti noin 1,5 tuntia ja sen aikana näimme jo ensimmäiset villieläimet: lukuisan määrän erilaisia haikaroita ja muita lintuja ja jopa yhden krokotiilinkin. Joen rannat olivat asumattomia, tiheäpuustoisia ja hyvin vehreitä. Joen varressa oli alkumatkasta muutama rakennus, mutta suurin osa matkastamme tapahtui asumattoman maaston läpi. Vasta majoituspaikkaamme lähestyessämme tuli vastaan myös ensimmäinen kylä, siis tämä Tortuguero.
Majoituimme hotellialueella pienissä rivitalomaisissa huoneistoissa, joissa ikkunoiden paikalla on pelkät verkot. Koko ympäröivä luonto mölyapinoineen (bongattu), hyönteisineen ja lintuineen kuuluu sisälle. Tätä konserttia saamme sitten mielenkiinnolla kuunnella seuraavat yöt. Heti saavuttuamme pääsimme lounaalle ja sen jälkeen saimme matkan ensimmäisen varsinaisen lepohetken ennen retkeä Tortugueron kylään.
Kansallispuiston sisällä sijaitseva kylä on saman joen rannalla, mutta hieman eri haarassa kuin majoituspaikkamme. Yllättäen se on myös Karibian menen rannalla. Vaikka matka kylään lodgestamme ei ollut kovin pitkä, se piti kuitenkin taas kulkea moottoriveneellä - kylä oli joen mutkan takana sen toisella rannalla.
Tortugueron nimi viittaa kaiketi kilpikonnaan (espanjaksi tortuga). Alueella toimiikin kilpikonnien suojeluun vuonna 1959 perustettu organisaatio, jonka toimintaan tutustuimme. Luonnonpuiston alueella olevalle rannalle tulee vuosittain 2000 kilpikonnaa laskemaan munansa, joiden kehittymistä suojelijat valvovat. He myös tutkivat alueelle tulevia kilpikonnia (mittaavat, punnitsevat, tarkistavat terveydentilan, merkitsevät). Kilpikonnanaaras käy alueella vain yhden yön aikana laskemassa munansa ja poistuu sen jälkeen muualle Karibian alueelle etsimään ravintoa kunnes palaa taas uudelleen kahden vuoden kuluttua. Me emme näitä kilpikonnia täällä nähneet! Poikaset kuoriutuvat aikanaan ja siirtyvät itsekseen mereen. Paikallisoppaamme Mike kertoi, miten 1960-luvulla merkitty kilpikonna oli tullut rannalle uudestaan vuoden 2000 seutuvilla. Se oli löydetty noin 2 metrin päästä siitä paikasta, missä se oli merkitty vuosikymmeniä aiemmin. Kilpikonnalla on magneettinen aisti, jonka avulla se suunnistaa ja tulee tarkalleen takaisin synnyinrannalleen.
Kylän alueelle tultuamme katsoimme ensin suojelusta kertovan dokumentin, kävelimme meren rannalle katsomaan maisemia, mihin kilpikonnanaaraat laskevat munansa (ja olihan Karibianmerikin tietysti mahtava aaltoineen) ja kuljeskelimme vielä lopuksi kylän kaupoissa katselemassa aiheeseen tai yleensä Costa Rican elämään liittyviä esineitä, kaiken maailman pikkutavaroita. Jotain pientä ostimme, täytyyhän paikallista taloutta tukea.
Tortugueron kylän asukkaita on noin 2000 ja suuri osa heistä työllistyy alueen majoituspaikoissa. Joen varrella on siis lukuisia muitakin majoituskohteita kuin tämä Evergreen. Turismin merkitys on tällekin kansallispuistolle erittäin tärkeä. Siksi en edelleenkään pysty ymmärtämään ihmisiä, jotka vaativat lentoliikenteen lopettamista. Näille ihmisille se merkitsisi toimeentulon loppua. Me turistit takaamme heille ja monille muille kehittyvien maiden ihmisille mahdollisesti ainoan mahdollisen elinkeinon. Niin kauan kuin lentoja järjestetään, me paapan kanssa matkustamme ja autamme pieneltä osaltamme kohdemaan ihmisiä.
Kun palasimme kylästä takaisin majapaikkaamme, alkoi sade, siis ihan kunnon lotina. Kävimme syömässä ilta-ateriamme ravintolassa, matkat sateenvarjon alla kävellen. Nyt olen kirjoitellut tämän tekstini samaa ropinaa kuunnellen. Mahdollisesti se jatkuu pitkälle yöhön ja hiljentää mölyapinat. Jonkun sortin sirkutus ulkoa kuuluu, mutta lienee lintu tai hyönteinen. Tässä taustamelussa sitten saamme nukkua seuraavat kaksi yötä. Aikamoinen on kontrasti kotimaan hiljaisuuteen.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti