Tsunamia muistellessa
Japanissa vuoden 2011 tsunami on edelleenkin kipeä asia, kuolihan siinä yli 18000 ihmistä. Sattumalta matkamme osui aikaan, jolloin Japani viettää tsunamin muistopäivää. Varsinainen tapahtumahetki on huomenna, 11.3. klo 14.48, mutta me kävimme tsunamipakoilla tänään. Matkanjohtajamme Aleksi kertoi, että hyvin harvat ryhmät käyvät tai pääsevät käymään kyseisillä paikoilla. Joko matka ei kohdistu alueelle tai matkanjärjestäjä ei halua viedä ihmisiä sinne.
Päivän matkamme taitoimme ensimmäistä kertaa bussilla, 1,5 tuntia maaseudun halki Minamisanrikun kaupunkiin. Koko kaupunki on tuhoutunut tsunamissa. Joen rannalle on rakennettu korkeat penkereet ja talot on rakennettu uudelleen kauas joesta ja merestä, turvallisille paikoille. Toinen jokirannan penkereistä on korotettu leveäksi tasangoksi, mihin on rakennettu pari rakennusta kaupalliselle toiminnalle ja hieno arkkitehti Kengo Kuman suunnittelema muistorakennus. Joen toisella rannalla oleva kukkula on sen korkuinen kuin tsunamin hyökyaalto oli ollut. Matalalla joen pinnan tasolla seisoo punainen talon runko. Siinä sijaitsi aikoinaan kaupungin kriisinhallintakeskus, jossa työskennelleet yli 40 työntekijää melkein kaikki kuolivat tsunamissa. Heidän tehtävänsä oli varoittaa kaupunkilaisia maanjäristyksistä ja tsunameista.
Kävelimme alueella hetken itseksemme, sen jälkeen kiersimme bussilla lähikylässä paikallisen miehen kertoessa tapahtumista. Kävimme kylässä, missä koulurakennus oli vaurioitunut pahasti tsunamissa. Veden pinta oli yltänyt koulun 1. kerroksen ikkunoiden yläreunaan asti, vaikka koulu sijaitsi 15 metriä merenpinnan yläpuolella. Korkeimmat aallot olivat tässä kohdassa 23-metrisiä. Joka puolella ympäristössä kaikki talot olivat tuhoutuneet. Myös tsunamioppaamme oli menettänyt perheensä tragediassa. Hän itse oli ollut naapurikaupungissa töissä ja pelastui.
Lounaalle siirryimme läheiselle kukkulalle, missä sijaitsi historiallinen, yli 200-vuotias maalaistalo, Matsukasa mansion. Ruokamme oli valmis, kylmä lounasboksi, joka sisälsi paikallista lähiruokaa, lähinnä riisiä ja kasviksia. Sen söimme matalan pöydän päältä lattialla istuen. Talo oli samalla museo ja sen vieressä toimi silkkituotteita valmistava paja. Ajatuksena oli tietenkin ostaa pajan tuottamia erikoisia silkkiesineitä, kukkia, eläimiä ym. Puolimetrisen kukkakoristeen kuljettaminen kotiin olisi saattanut olla varsin haasteellista, mutta kauniita ne olivat.
Paluumatkalla poikkesimme toiseen tsunamin tuhoamaan kylään, Ishinomakiin. Kylän kohtalo oli sama kuin Minamisanrikun, eli koko kylä pyyhkiytyi pois. Erikoiseksi tilanteen teki kylän koulun kohtalo. Se oli joissakin kriisien hallinnan päätöksissä määritelty alueeksi, missä ei ole tsunamivaaraa, vain maanjäristysten varalle oli määritelty evakuointipaikka. Kun maanjäristys alkoi, opettajat ohjeistivat lapsia tämän suunnitelman mukaisesti. Koulun ohiajavasta autosta kuulutettiin pakenemaan tsunamia ja muutama poika alkoikin kiivetä kukkulalle metsään. Opettajat kuitenkin määräsivät lapset takaisin ohjeen mukaiseen evakuointiin. Kyseisenä päivänä koulussa oli 78 lasta, joista 74 menehtyi, samoin yhtä lukuun ottamatta kaikki opettajat. Kun koko tsunamissa menehtyi kaikkiaan 75 lasta, oli selvää, että tuossa koulussa oli tehty jollakin tasolla paha virhe. Näiden lasten muistoksi koulu seisoo rauniona paikoillaan ja vieressä on muistokeskus, joka kertoo tsunamin tapahtumista. Surullisesti lasten kohtalo kertoo myös jotain japanilaisten voimakkaasta sääntöjen noudattamisen paineesta, jota terve järkikään ei voi kumota.
Molemmissa tsunamikohteissa oli Japanin TV-kanavien kuvausautoja ja henkilökuntaa valmistelemassa huomista muistopäivää. Meille on varattuna muuta ohjelmaa, mutta TV varmaankin näyttää meille päivän tapahtumia. Iltapäivän päätteeksi palasimme hotellille, miettimään päivän kokemuksia ja valmistautumaan huomisiin seikkailuihin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti