Matsushiman lahti
Tsunamin muistopäivänä, lauantaina, välttelimme Sendain aseman ruuhkia ja lähdimme liikkeelle paikallisjunalla junan pääteasemalta ennen Sendaita. Sinne oli noin vartin kävelymatka hotellilta. Paikallisjunien asemat ovat täälläkin hyvin lähellä toisiaan. En ole tainnut aiemmin muistaa mainita, mutta meille oli ostettu Japan Rail -matkapassi viikoksi, joten paikallisjunalla sai matkustaa niin paljon kuin ehti.
Menimme siis paikallisjunalla Matsushimaan, pieneen rantakaupunkiin, joka on kuuluisa merenlahdella, kaupungin edustalla sijaitsevista, mäntyjä kasvavista saaristaan. Kaupungin nimikin kuulemma tarkoittaa mäntysaarta. Saaret olivat pieniä, monimuotoisia, alaosistaan veden kuuluttamia kalkkikivisaaria, jotka muistuttivat aika lailla Turun saariston saaria, mutta olivat korkeampia. Maisema on nimetty Japanissa kolmen merkittävän kauniin maiseman joukkoon. Kaunishan se olikin, mutta minun silmissäni kotimaasta löytyy monia ainakin yhtä kauniita maisemia, kuten juuri Turun saaristo, Saimaa tai Päijänne.
Ihmettelin Aleksille haalean sinistä taivasta, kun Suomessa taivas tuntuu olevan niin paljon kirkkaampi (juuri samana aamuna olimme todenneet asian mökin valvontakameran kuvista). Hän kertoi, että keväällä Japanissa on kevyttä usvaa korkealla taivaalla. Vesi saa taivaan näyttämään hailealta. Syksyllä kuulemma taivas on täälläkin kirkas.
Teimme saarten lomassa pienen, alle tunnin mittaisen laivaretken. Katselimme maisemia ja kuuntelimme selostusta, joka kertoi saarien nimiä ja pieniä juttuja niistä. Retken jälkeen menimme tutustumaan omin päin pieneen buddhalaisen temppeliin. Sisälle temppeliin mennessä piti riisua kengät ja laittaa talon tossut jalkaan. Pääpyhäkkö oli todella kaunis, huoneiden seinillä oli upeita japanilaisia maalauksia vihreine puineen, kukkineen ja riikinkukkoineen kullatuilla pohjilla. Valitettavasti niitä ei saanut kuvata, mutta yksi kuva lipsahti! Temppelissä oli myös kaunis japanilainen puutarha ja museo, mikä esitteli hyvinkin samantyyppisiä esineitä kuin Tokion kansallismuseo, mutta tietenkin määrältään vaatimattomammin.
Ruokapaikkamme saimme taas etsiä itse. Päädyimme syömään tyypillistä japanilaista keittoa, missä oli pohjana vehnänuudeleita, lisäkkeenä kasviksia ja vähän katkarapuja Tempura-tyyliin (friteerattuna). Maukasta se oli ja puikoillakin oppii vähitellen syömään. Tosiaan keittokin syödään puikoilla, mutta liemi kaavitaan lopuksi lusikalla.
Paluu hotellille sujui taas paikallisjunalla ja ilta oli vapaa. Kaikkiaan päivän ohjelma oli varsin löysä, mikä sekin on joskus paikallaan. Katselimme TV:stä tsunamin muistopäivän ohjelmia. Niitä oli kuvattu juuri niillä paikoilla, missä mekin olimme edellisenä päivänä käyneet. Paljon kerrottiin siitä, miten ihmiset olivat selvinneet ja löytäneet elämälleen uuden suunnan ja merkityksen tsunamin jälkeen.
Ps: erikoiset härpäkkeet merellä ovat osteteiden, kampasimpukoiden tai merilevän kasvattamoja.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti