Luotijunalla Sendaihin

 Luotijunalla Sendaihin

Neljäs Japani-päivämme alkoi vauhdikkaasti. Jo illalla olimme jakaneet matkatavaramme isoon ja pieneen kassiin, joista ensimmäinen kuljetettiin erillisellä kyydillä Kiotoon. Me lähdimme pienemmän kassin kanssa Sendaihin. Tämä proseduuri tehtiin siksi, että aamun ruuhkajunassa olisi ollut liki mahdoton raahata 26 henkilön isoja matkalaukkuja Tokion asemalle ja sieltä edelleen luotijunaan. Tokion keskustassa autokyydillä liikkuminen on puolestaan niin epävarmaa, ettei sen varaan voisi laskea aikataulujaan.

Luotijuna oli japanilaiseen tapaan erittäin siisti, mutta lisäksi hyvin väljä ja minuutilleen ajallaan. Klo 10.04 lähdimme kohti Sendain kaupunkia, joka sijaitsee Tokiosta pohjoiseen Miyagin alueella. Luotijunan nopeus voi parhaimmillaan olla jopa yli 300 km/h, mutta emme luultavasti kiitäneet sellaista vauhtia. Runsaan 350 kilometrin matka sujui reilussa 1,5 tunnissa. Matkamme ensimmäiset puoli tuntia kuljimme Tokion kaupungin alueella. Se antaa kuvan metropolialueen koosta! Otin aika paljon kuvia junan ikkunasta, että voin liittää tähän matkakertomukseeni näkymiä Tokion kaupungin ulkolaidoilta. Kuten jo ensimmäisessä Tokio-postauksessani mainitsin, tämä ei ole mikään kaunis kaupunki. 

Japanilaisten mieltymys tarkkuuteen ja tekniseen näppäryyteen näyttäytyi minulle siinä, miten tasaista junakyyti oli - yksi kanssamatkustajia totesikin: niinkuin lentomatka business-luokassa. Maisemat olivat kaupunkien ulkopuolella hieman kumpuilevia, kauempana näkyi ihan lumihuippuisia vuoriakin. Mitenkään kaunista se ei kuitenkaan ollut, kun edelleenkin kaikki oli talven jäljiltä ruskeaa ja puut lehdettömiä. 

Sendaihin saavuttuamme veimme matkalaukut hotellille - kävellen, sillä hotellimme sijaitsi aivan rautatieaseman vieressä. Raitatieaseman yhteydessä sijaitsi myös bussiterminaali. Mielenkiintoisesti bussien laiturialueiden ylitse oli rakennettu kävelyteiden alue aseman toisen kerroksen korkeudella koko korttelin mitalta. Tämä oli kyllä hyvä ratkaisu, kun ihmisten ei tarvinnut kuljeskella bussien ja autojen seassa kaduilla. 

Hotellilta lähdimme ensimmäisen kerran tutustumiskohteeseen bussilla. Matka vei Sendain linnotuksen raunioille - oikeastaan jäljellä oli pelkkä linnan kivijalka, mutta maisema kaupungille oli hieno, koko Sendai näkyi alapuolellamme. Linnaraunioilta matkamme jatkui reilun 1,5 tunnin ajan Nikkan whisky-tehtaalle. Whiskyn tekemisen taito on Japaniin haettu Skotlannista, mistä tuodaan edelleenkin sekä ohraa että whiskyn tekemiseen tarvittava turve. Tehdas esiteltiin meille perinteiseen tapaan. Whiskyn tekemiseen olimme tutustuneet syyskuussa Irlannissa, joten prosessi oli suunnilleen muistissa. Selkeä ero japanilaisen ja irlantilaisen tehtaan välillä oli siinä, miten valtavan siisti japanilainen tehdas oli. Irlannissa tehdas oli ollut pölyinen, roskainen, vanha ja kaikenlaista rojua puolillaan. Japanilainen tehdas oli melkein kuin puhtaaksi kuurattu, tislauspannujen edessä oli siisti seinä, joka peitti pannujen alaosan mahdolliset epäsiisteydet. Tynnyrivarastossa oli maalattia, ja erikseen selitettiin, miten se säilyttää tilassa oikean lämpötilan. 

Japanilainen tarkkuus ja siisteys kyllä hämmästyttää monella tavalla. Siisteys näkyy kaikkialla, roskia ei ole juuri missään, vaikka julkisilla paikoilla ei ole edes roskiksia. Ihmiset eivät tupakoi ulkona eikä tumppeja ole kaduilla juuri ollenkaan. Vasta eilen näin ensimmäisen kerran, miten nuori mies Sendain linja-autoaseman ylikulkusillalla heitti tupakan maahan ja polki sen sammuksiin. Järjestelmällisen säntillisesti japanilaiset odottavat punaisissa valoissa - jopa enemmän kuin suomalaiset. Kaikki käyttävät maskia, koko ajan ja joka paikassa, ulkonakin, vaikka varsinaista maskipakkoa ei olekaan. Jopa pienille vauvoille on omat söpön kokoiset maskinsa. Meiltä suomalaisilta maski tahtoo unohtua tai paremminkin emme muista sitä käyttää. Yhden kerran menimme paapan kanssa hotellilla hissiin, missä oli äiti pienen lapsen kanssa. Selkeästi lapsi kysyi, miksi meillä ei ollut maskia: japanilaisen puheen joukosta erottui sana mask.

Whiskey-tehtaan jälkeen käytimme vapaailtamme Sendaissa kävelykadulla kuljeskellen. Tämän katetun kävelykatualueen reinoilla oli tavallisia kerrostaloja pohjakerroksen kauppoineen. Hämmästyttävän moni kaupoista näytti olevan kemikaaleja myyviä sekatavarakauppoja, joissa oli tarjolla kaikkea mahdollista kosmetiikasta ja meikeistä pesuaineisiin, pyykkipulvereihin, henkilökohtaiseeen hygieniaan ja pieniin tarvikkeisiin, makeisia ja terveystuotteita unohtamatta. Me etsimme paapan kanssa sopivia ruokia pieneksi iltapalaksi, mutta niitä ei tuntunut löytyvän ollenkaan. Ruokavaihtoehdot pienissä lähimarketeissa, joista olemme iltapalalle ainekset ostaneet, ovat kovin erilaisia kuin kotimaassa. Jogurtteja saattaa olla pari purkkia, juustoja tai patonkeja ei ole lainkaan, täytettyjä leipiä löytyy vain täysvalkoisesta vehnästä tehtyinä. Nuudeleita ja monenmoisia lisukkeita niille näyttää löytyvän kymmeniä sortteja. Taidamme elää kovin erilaisessa maailmassa japanilaisiin verrattuina. 

Sendain -hotellimme ikkunasta avautuu näkymä japanilaiseen puutarhaan. Kun on nähnyt kaupunkien ahtauden ja tukkoisuuden, ymmärtää, mistä tarve näihin puutarhoihin on syntynyt. Ihmisillä on oltava paikka rauhoittumiseen, ja pienen pieni siisti puutarha on siihen oikein sopiva. Isoja puutarhoja japanilaisiin kaupunkeihin ei kerta kaikkiaan mahdu.