Jersey
Matkakohteemme Normandia on saanut nimensä pohjoisesta saapuneiden kansojen, normannien eli viikinkien mukaan. Näitä viikinkipiirteitä näkyy alueen ihmisissä mm. punatukkaisuudessa. Se, että Normandia valikoitui matkakohteeksemme johtuu taas siitä, että täältä on kätevä yhteys Jerseyn saarelle. Saari on ollut osa Normandiaa, josta se erosi 1200-luvun alussa, mutta kieli ja monet tavat säilyivät normandialaisina. Jerseyn paikkojen nimissä Ranskan kieli näkyy edelleenkin, sillä englanti muuttui saaren viralliseksi kieleksi vasta toisen maailmansodan jälkeen. Normandiasta erotessaan Jersey on liitetty Britanniaan kruununalusmaana, jossa hallitsijana on ollut varakuningas, kuvernööri tms. Maa ei ole osa Brittien kuningaskuntaa eikä ole kuulunut EU:hun. Silti siellä kärsitään brexitin seurauksista ja mm. tullimuodollisuudet EU:n kanssa palasivet.
Ja vielä pieni nyanssi nimiasioihin: Jerseyn saari on antanut nimen Amerikassa sijaitsevalle New Jerseyn osavaltiolle. Kun britit valloittivat New Netherlandiksi nimetyn alueen hollantilaisilta, he nimesivät seudun sen ensimmäisen kuvernöörin (tms) syntymäsaaren mukaan New Jerseyksi.
Matkustimme saarelle laivalla Saint-Malon satamasta, joka lähti jo klo 7.30. Tullimuodollisuudet läpivalaisuineen ja passintarkastuksineen sujuivat suht koht nopeasti eikä matka-aikaakaan ollut kuin pari tuntia. Loppumatkasta satoi aika reippaasti, tuuli ja oli kova merenkäynti. Sen seurauksena vietin matkan loppuosan vessanpönttöä halaillen. Tyhjennys helpotti oloa aika nopeasti ja yllättäen ei tullut nälkäkään kovin pian. Satamassa saimme kokea maahantulomuodollisuudet, ihan kuin olisimme menneet kauaskin ulkomaille!
Satamassa meitä odotti matkaoppaamme Jeanine, kuljettaja Stuart ja ikivanha kapeaa mallia oleva bussi. Syy bussin ikään ja ahtauteen selvisi aika pian: tiet Jerseyn saarella ovat niin kapeita, että nykyaikaiset turistibussit eivät sinne mahdu. Jeanine totesi, että täällä ovat vanhoja sekä bussit että kuskit! Jutussa oli pieni ironinen sävy, sillä hän itse oli yli seitsenkymppinen!
Lähdimme pääkaupungista St. Helieristä saarikierrokselle. Maisemat olivat huikeita ja pysähdyimme sopivin väliajoin nauttimaan virvokkeita tai ihailemaan näkymiä. Ensimmäinen pysähdyksemme oli Gorey Harbourin kaupungissa. Saarella on noin 110 000 asukasta (alkuperäisiä jerseyläisiä alle puolet), joten nämä kaupungitkin ovat aika pieniä. Kirkkaalla säällä satamasta olisi näkynyt Normandian puolelle. Me siirryimme valokuvien jälkeen kuppilaan, otimme teetä, kahvia ja skonssin. Hyvin brittiläiseltä tämä tuntui.
Matkamme jatkui kauniissa maisemissa ja Jeanine kertoi nähtävyyksistä ja paikallisista asioista. Maatalous on saarella tärkeää ja ihmiset ovat ylpeitä omista tuotteistaan. Paikallinen erikoisuus on Jerseyn lehmä, ruskea sopusuhtainen eläin. Näimme yhden lauman käyskentelemässä pellolla ja paappa sai otettua hyvän kuvankin. Toinen herkku on Jerseyn peruna, jota pidetään niin maukkaana, että ensimmäinen sato myydään Britanniaan. Lähinnä tulee mieleen meidän uudet perunamme. Myöhemmin kasvatetaan toinen sato, joka on säilyvää talviperunaa. Näitä perunapeltoja saarella on todella paljon.
Ajoimme pääasiassa rannikkoa pitkin, mutta paikoin myös sisämaassa, mm. St. Martinin ja St. Johnin kaupunkien läpi. Maisemat olivat kauniita ja kumpuilevia. Jerseyn saari on pinnanmuodoiltaan sellainen, että etelässä maasto on alavaa ja nousee pohjoiseen mentäessä korkeammaksi. Bonne Nuit -lahdella oli satama, jota pysähdyimme ihailemaan ja kävelemään rannassa. Tässäkin nimessä - samoin monien teiden ja paikkojen nimissä näkyy ranskan kieli (Rue des Alleurs, la Rue de Villot jne). Oikeastaan tuntui, että valtaosa nimistä oli ranskalaisia!
Ruokailuumme oli varattu ravintola la Lipende -nimisestä kylästä. Jerseyläinen ruoka osoittautui erittäin maukkaaksi - paljon paremmaksi kuin ranskalainen (ei tarvinnut syödä rasvassa lilliviä perunoita ja läskimakkaroita). Alkuruokana oli tomaattikeitto, pääruokana lihatäytteinen piiras, oikein maukas, lisukkeena perunaa, papuja ja herneitä. Annokseen kuului myös viini ja kahvi, jälkiruokana jäätelö.
Rantaa pitkin edelleen matkatessamme päädyimme Mont du Valet -nimiselle alueelle, missä ihmettelimme lähinnä laskuveden alta paljastunutta merenpohjaa rantamuodostumineen. Jerseyn aluella meren vuorovesivaihtelu on maailman suurinta, kertoi Jeanine. Rannan lähistöllä on saaren toinen golfkenttä (toisen olimme ohittaneet alkumatkasta) ja sen jälkeen luonnonsuojelualue, joka oli kumpuilevaa, kanervaista marskimaata.
Jerseyn valokuvatuin kohde on saaren lounaisin niemi, Corbiere, kertoi Jeanine. Sinne tietenkin pysähdyimme. Natsit olivat miehittäneet saaren vuosina 1940-44. Aika oli ollut saarelle todella kovaa. Siitä muistona olivat pitkin rannikkoa rakennetut saksalaisten bunkkerit. Corbieren kohdalla niitä oli useampia, hyvin säilyneitä, koska liittoutuneet eivät pommittaneet saarta. Vuoden 1944 ajaksi saari saarrettiin, jolloin siellä koettiin todellista nälänhätää, etenkin kaupungeissa. Corbieren niemimaan kärjessä sijaitsee kuvauksellinen majakka. Se varoittaa merenkulkijoita tulemasta lähelle rannan vaarallisia karikoita. Vuonna 1995 paikalla sattui pelottava laivaonnettomuus, missä alus haaksirikkoutui kovassa tuulessa, yli 300 ihmistä joutui meren armoille, mutta kaikki pelastettiin. Tämän tapahtuman jälkeen niemimaalle pystytettiin muistomerkki ja sataman käyttö lopetettiin. Paikka oli todella kuvauksellisen maineensa veroinen.
Iltapäivän lopulla pysähdyimme vielä Jerseyn parhaana pidetylle hiekkarannalle St. Brelade’s lahdelle. Matalaa rantaa riitti pitkälle, vuorovesi oli kaukana ja ihmisiä vain muutama: oli sesongin ulkopuolinen aika. Kävelimme hetken rannalla, mutta edes virvokkeita ei ollut tarjolla - kaikki kaupat olivat kiinni. Viimeisin pysähdys ennen paluuta St. Helieriin oli Le Boun rannan kohdalla. Siellä olisi ollut mukavia patikointireittejä, mutta sinne meillä ei ollut tietenkään aikaa lähteä.
Jeanine oli luvannut matkamme päättyvän klo 17.00 pääkaupunkiin ja niin tapahtui. Hyvästelimme vanhan bussimme, kuljettajamme ja oppaamme ja siirryimme vaeltelemaan omatoimisesti kaupunkiin, aikaa oli reilu tunti. Paapan kanssa söimme pienen välipalan ja lopulta vain hortoilimme pitkin katuja. Kaupat olivat menneet kiinni pääsääntöisesti klo 17.30. Laiva lähti takaisin Saint-Maloon klo 20.30 ja siirryimme hyvissä ajoin odottamaan laivaan pääsyä, rajamuodollisuuksineen. Matka sujui tyynessä säässä, kevyesti torkkuen, ilman matkapahoinvointia. Vähän ennen puolta yötä olimme taas Ranskassa ja nukkumaan selvisimme seuraavan päivän puolella.
Päivä oli rankka, mutta todella kokemisen arvoinen.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti