MummeliMatkaa: Jaipuriin, vol 1.

Jaipuriin, vol 1.

Torstaina suuntasimme matkamme Jaipuriin (lausutaan dzaipur), joka sijaitsee samassa Rajastanin osavaltiossa kuin Pushkarkin. Koko vanha kaupunki kuuluu Unescon maailmanperintökohteisiin vuodesta 2019 saakka. Matkaa meillä oli sinne noin 160 km itään päin, mutta intialaiseen tapaan siihen kului aikaa. Pysähdyimme kerran matkalla jaloittelemaan pieneen ostoskeskukseen, missä oli myös paikallinen käsityömyymälä. Matkaan löytyi aika mielenkiintoinen uusi laukku ja uusi muki.

Saavuimme Jaipuriin noin neljän tunnin ajon jälkeen, ajoimme läpi kaupungin vanhan keskustan ja saimme havaita, miksi kaupunkia kutsutaan vaaleanpunaiseksi kaupungiksi. Se on saanut tämän värityksen joskus 1800-luvulla, kun Britannian kruununperijä, Walesin prinssi Edward oli vieraillut kaupungissa ja kaupunkikuvaa oli haluttu kohentaa. Vaaleanpunainen on haalistunut ruskehtavan sävyyn, mutta pinkiksi kaupunki kuitenkin mielletään ja sitä maalataan edelleenkin säännöllisesti. Lounaspaikkamme oli mielenkiintoinen ravintola vanhan keskustan toisella puolella. Ruoka oli jälleen maistuvaa ja buffet-tarjoilu toimivaa. Useimmilla aterioillamme ruoka on tarjottu juuri nopeana ja monipuolisena buffettinq, jolloin jokainen voi syödä itselleen sopivan annoksen.

Lounaan jälkeen ajoimme pienelle Man Sagar-nimiselle järvelle, jossa sijaitsee maharadjan metsästysmaja, Jal Mahal . Tekojärvi on rakennettu 1600-luvulla kaupungin vesisäiliöksi ja metsästysmaja 1700-luvulla. Mielenkiintoista on se, että järven pinnalla rakennuksesta näkyy 2 kerrosta, veden alla on kolme kerrosta lisää. Siellä se seisoi yksinään keskellä järveä. Ulkopuolisilla ei ole sinne asiaa, joten rannalta ihailimme.

Vierailukohteistamme ensimmäinen oli jalokiviin erikoistunut kultasepänliike. Siellä hiottiin jalokiviä ja tehtiin niistä erilaisia koruja, pääosin kultaan. Intialaiset rakastavat ja pitävät arvossa näyttäviä koruja. Naimisiin mennessään morsian saa mm. lahjaksi sulhasen vanhemmilta kultakoruja. Kun koruihin kiinnitetään aitoja jalokiviä, usein hyvinkin paljon, ne ovat myös erittäin kalliita. Esimerkiksi erikoisemman, moneen muotoon taipuvan sormuksen hinnaksi taidettiin mainita muutama tuhat euroa. Korut olivat kyllä erittäin taidokkaasti tehtyjä, mutta omaan makuuni aivan liian runsaita, näyttäviä ja kalliita! En ole varma, ostiko kukaan seurueestamme ainuttakaan korua. Minulle suotiin kunnia pitää yhtä koko pituudelta timantteja sisältävää kaulakorua kaulassani, mutta ostohaluja se ei lisännyt.

Päivän pääkohteemme oli tänään Maharadjan (lausutaan maharadzan) palatsi, City Palace. Jaipuriin kaupungin on rakentanut maharadja Jai Singh II 1700-luvulla, kun hän siirsi kaupungin sinne Amberista. Kaupungin hän nimesi itsensä mukaan (Pur tarkoittaa kaupunkia). Palatsin hän rakensi omaksi asuin- ja hallintorakennuksekseen ja se valmistui vuonna 1732. Nykyisin palatsi toimii maharadja Man Singh II:n nimeä kantavana museona. Tämä toimi alueen hallitsijana 1922 alkaen. Hän rakennutti monia hallintorakennuksia ja mm. kouluja alueelle. Intian itsenäistyttyä Jaipurista tuli Rajastanin osavaltion pääkaupunki. Nykyinen maharadja on perinyt viran noin 10-vuotiaana äidinisältään, joka oli adoptoinut tyttärenpoikansa jäätyään ilman omaa poikaa. Nykyisin maharadja on 26-vuotias ja toimii liikemiehenä. Palatsin rakennuksista suurin osa on museona, vain pieni osa on jätetty maharadjan ja hänen perheensä käyttöön. Hallinnollista virkaa maharadjalla ei enää ole, mutta titteli kuitenkin.

Palatsi on upeasti koristeltu korkokuvilla ja maalatuilla freskoilla. Rakennukseen pääsee sisälle kolmen koristeellisen portin läpi. Ensimmäisenä pääsimme suureen vastaanottosaliin, missä valtavat kristallikruunut koristivat kattoa ja keskellä salia oli kaksi hallitsijan valtaistuinta. Käytävien seinillä oli kuvia maharadjoista, heidän vaatteitaan, aseitaan jne. Katettu juhlatila palatsin yhdessä siivessä toimi meille näyttämönä, kun oppaamme Santsi pyysi yhden turbaanipäisen vartijan näyttämään meille turbaaniaan. Sikhien turbaani, joita olimme nähneet edellisenä päivänä, oli 5-metrinen. Tähän turbaaniin sidottiin kangasta 11 metriä. Saimme demonstraation, miten se tehdään. Näppärästi kävi kietominen ja oli varmaan tehty ennenkin.

Palatsiin kuului oleellisena osana myös upea haveli, siis se sisäpiha, mihin meidät oli jo perehdytetty. Haveliin johti neljä ovea, joita käytettiin kutakin eri vuodenaikoina. Niistä jokainen oli koristettu eri tavoilla, mutta kaikki todella upeasti. Havelia ympäröivien rakennusten alimmat kerrokset olivat ikkunattomia, mutta ylemmissä kerroksissa oli monenlaisia ikkunaluukkuja. Nykyisin maharadjan perheen käytössä on vain palatsin korkein, keltaiseksi maalattu osa. Kaikki muut tilat ovat museon käytössä. Alakerrasta löytyi mm. taidegalleria, missä paikalliset taiteilijat tekivät ja myivät töitään. Maalausten tyylissä oli paljon samaa, mihin olimme törmänneet jo Keski-Aasiassa.

Loppu iltapäivä hujahti taas bussissa. Hotellimme sijaitsi kaupungin keskustan ulkopuolella, joten matka sinne kesti noin tunnin ajan. Sinänsä valinta oli hyvä, sillä saamme asua pari yötä rauhallisella bungalow-alueella poissa kaupungin melusta. Reilun kolmen miljoonan asukkaan kaupungissa ja liikenteen vilinässä melua riittää aina.