Rikinkatkua ja kuumaisemia!

Niinkuin kerroin, eilinen päiväretkemme suuntautui White Islandille, mikä on toimiva tulivuorisaari. Kokemus oli kaikin puolin mielenkiintoimen.

Merimatka ensinnäkin oli jo hieno kokemus. Meri oli tyyni - ei tarvinnut oksentaa - ja aurinko paistoi. Matkalla kaukaisuudessa näkyi liikehdintää (sen huomasin silloin, kun tuijotin kaukaisuuteen, niinkuin tekee jokainen matkapahoinvoinnista kärsivä) ja sinne kippari suuntasi veneensä. Veden pinnalla näkyvä liikehdintä osoittautui parviksi pallopäävalaita. Nämä olivat noin 8 - 10 metriä pitkiä, pyöreäpäisiä valaita, parvessa runsas 10 eläintä. Selvästi ne tulivat meille esiintymään, tekivät jopa hyppyjä, loiskivat  pyrstöllään ja joku heilutti kylkievääkin. Tätä näytöstä kesti noin 15 - 20 minuuttia ja matkustajat olivat haltioissaan - tai niin oli jopa miehistökin. Oppaanamme ollut tyttö sanoi, että 1,5-vuotisen pestinsä aikana hän ei ollut koskaan ennen nähnyt niitä. Delfiinejä kuulemma näkyy usein, ja niitä mekin näimme sekä meno- että paluumatkalla.

White Islandille matkasimme 50- hengen veneellä ja maihin siirryttiin kumiveneellä. Siellä liikuimme oppaan johdolla, sillä omin päin liikkuminen on hyvin vaarallista. Siellä täällä maaperässä on kumpareita ja vain pieniä kohoumia, joiden katteena saattaa olla mitätön perisenttinen kuori. Alla onkin sitten kiehuvaa massaa, johon saattaa humahtaa kuoren läpi. Ymmärrettävästi halu polulla pysymiseen oli sangen suuri. Saarelle oli kuitenkin päätynyt isä kahden lapsensa kanssa. He saivat kyllä oppaalla ansaitun läksytyksen.

Saarella liikuttaessa täytyy käyttää kaasunaamaria, sillä kraaterijärvestä nouseva höyry sisältää rikkidioksidia, mikä on myrkyllistä ja hyvin hapanta (rikkihappoahan siitä muodostuu veden kanssa). Kypärät pidettiin myös päässä, jos kiviä lentelisi. Maisema oli tummaa laavakiveä paitsi se osa, mihin purkautuvat kaasut olivat kiteyttäneet rikkiä. Se oli hienon väristä, mutta etenkin keltaisilla alueilta purkautuva höyry oli todella vahvan hajuista. Kaasunaamareista huolimatta henki meinasi salpautua, kurkkua kirveli, nenä ja silmät vuotivat. Yskitti. En ole ennen kokenut vastaavaa, eikä varmaan moni muukaan!

Suuren kraaterin reunallekin pääsimme. Sielläkin höyrypilvi piti ainakin minut aika kaukana reunasta, mutta ne jotka jäivät tarpeeksi lähelle, näkivät kiehuvan vellin, kun tuuli hälvensi pilven ohuemmaksi. Se ei siis ole sulaa magmaa vaan veden sekaista kiehuvaa massaa, harmaata mössöä. Laitan kuvia pienestä sellaisesta, jopa videona, jos onnistun.

Kotoa lähtiessämme saimme pyynnön, että älkää muuttuuko Hobiteiksi! No, tuon kokemuksen jälkeen se oli lähellä. Takaisin matkaveneeseen pääsimme paapan kanssa ensimmäisellä veneellä, ja kun olimme varanneet uikkarit mukaan, pulahdimme Tyyneen valtamereen uimaan. Saimme rikkihappoiset nahkamme huuhdottua. Mieluummin suolaa kuin happoa! Kukaan muu ei uinut kuin me, mutta kyllä kannatti!

Iltaohjelma oli erikseen, mutta nyt painavat aikataulut päälle. Kuvat lisään, mikäli ehdin. Ilmeisesti illalla on huono netti tiedossa, joten katsotaan mitä päivittyy seuraavaksi.

Matka jatkuu!