Lähimmäksi kiivejä!

Lähimmäksi kiivejä! 

Queenstownista lähdimme kolmen yön jälkeen eteläisten Alppien yli kohti länsirannikkoa. Matkalla kuljimme jälleen laidunalueiden läpi, aluksi samaa reittiä, mitä olimme kaupunkiin tulleetkin. Ennen Wanakaa suuntasimme Hawea ja Wanaka -järvien välistä pohjoiseen, ja siitä edelleen vuoriston toiselle puolelle, mutkaisia ja vuoristoisia maisemia ihastellen. Noiden kahden järven lisäksi päivään mahtui jälleen lukuisia puroja ja jokia, joita ihailimme hitaasti kulkevasta bussistamme käsin. Kun alueella on monia lumipeitteisiä vuoria, niin jotain kauttahan se vesi alas tulee, puroina ja jokina. Yhdestä putouksesta laitan lähikuvaa, kun siinä kohdassa pysähdyimme kuvaamaan. 

Niin, bussi tosiaan ylitti sillat matelemalla. Tämä johtui pääosin siitä, että sillat ovat yksikaistaisia! Vastaan tulevaa liikennettä piti liikennemerkin perusteella väistää. Välillä odoteltiin sillan vapautumista. Täällä ei hujauteta paikasta toiseen hetkessä, etenkään vuoristossa.  

Päivän päämäärämme oli Franz Josef Glacier. Vuoriston yli pääsimme Haastin solan kautta, jos joku on kiinnostunut seuraamaan kartasta reittiämme. 

Perillä Franz Josefissa heti hotellia vastapäätä sijaitsi Wild life center, kiivien suojeluun keskittyvä instituutti. Kiivejä on kaikkiaan 5 eri lajia, joista täällä tehdään työtä paikallisten  Rowi -kiivien parissa. Uuteen Seelantiin on tullut tulokaslajina mm. kärppiä, jotka hävittävät kiivejä. Kiivien poikasista 95 % kuolee ensimmäisen ikävuotensa aikana kärppien, kissoja, koirien ja opossumien kynsissä. Alunperin maassa ei ole ollut petoeläimiä, joten lentokyvytön lintu on täällä päässyt kehittymään rauhassa. Suojelukeskuksen henkilökunta etsii kiivien pesiä, ottaa niistä munat ja tuo ne haudottavaksi keskukseen. Poikaset kasvatetaan keskuksessa niin isoiksi, että petoeläimet eivät enää pysty niitä tappamaan. Tällä tavalla poikasista säilyy hengissä 70 %! 

Rowi -kiivit ovat aikuisina isohkon kanan kokoisia ja nyt keskuksessa olevat linnut suunnilleen saavuttamassa aikuisen kokoaan. Näitä hienoja lintuja pääsimme hämäriin tiloihin katsomaan. Kiivit ovat yöelämiä, joten niiden näkeminen luonnossa on jokseenkin mahdotonta. Keskuksessa niillä oli luontoa mukailevat hämärät tilat, joissa kiivit kuopsuttelivat kariketta rapistellen. Ensimmäinen ääni, joilla niitä saattoi etsiä, oli lintujen liikkumisesta aiheutuva kahina. Pientä kiljahteluakin ne pitivät keskenään. Karsinassa näimme kolme lintua, jotka liikkuivat yksin kariketta tonkien ja välillä kävivät tervehtimässä toisiaankin. Kokemus oli hieno, vaikka ympäristö ei ollutkaan oikeaa luontoa. 

Kuvia kiiveistä ei tietenkään saanut ottaa. Salamavalojen räpse olisi häirinnyt niiden yötä. Otinkin sitten pari kuvaa hämärätilojen ulkopuolella pyörineestä tietoiskusta, missä keskuksen toimintaa esiteltiin. Pieneltä osaltamme kävimme tukemassa kiivien suojelutyötä.