Coast to coast
Tasmanian meri jäi osaltani melkein valokuvaamatta. Istuin bussissa väärällä reunalla ja kuvittelin kuvaavani rannikolta lähtiessämme. Tie kuitenkin kiersi enemmän sisämaassa kuin rantaa pitkin. Kaunis se silti oli, yhtä sininen ja kohiseva kuin Tyyni merikin. Rantaan emme kuitenkaan menneet.
Matka rannikolta rannikolle taittui Arthurin solan (Arthur's Pass) kautta. Korkeimmalla kohdallaan tie nousi 920 metriin merenpinnasta ja vuoret ympärillä vielä ylemmäksi. Tie oli serpentiiniä sekä jäätiköiltä lähtiessä (Glacierien alueella) että Arthurin solassa. Maisemat olivat taas käsittämättömän upeita ja jylhiä. Vuoret olivat pääosin jo puuttomia, sillä puuraja kulkee Alpeilla noin kilometrin kohdalla. Vallitseva värisävy on harmaa, kaunis ja tasainen.
Tällä alueella konkretisoitui se, miten mahdottoman hankalaa ja kallistakin teiden rakentaminen maassa on. Muutama kuva kertoo enemmän kuin kaikki kertomukseni. Ihailkaa kauneutta, vaikka kuvista ei saa kuin pienen häivähdyksen todellisuudesta.
Coast to coast - otsikkoni tulee pyöräily/triathlon -tapahtumasta, joka alkoi Länsirannikolta juuri samoihin aikoihin kuin oma matkamme takaisin Itärannikolle. Samaa reittiä pyöräilijät kulkevat, mutta tulevat perille vasta jonkin päivän kuluttua.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti