Tästä se seikkailu vasta alkaa!
Matkanjohtajamme Timo totesi heti maahan tultuamme, että varsinaisesti matkamme alkaa vasta kahden päivän kuluttua - siis tänään. Pääsemme tutustumaan alueisiin, joihin turisteja ei tavallisesti viedä. Tavanomaisesta poikkeava, uusi matkareitti olikin kiinnittänyt huomiotani ja saanut varaamaan matkan - vaihteeksi taas Albatrosilla.
Matkamme alkoi keskiviikkoaamuna bussilla hienolle, uudehkolle raitatieasemalle, joka siisteydessään muistutti lähinnä kansainvälistä lentokenttää. Kaiketi olisimme päässeet bussilla perille seuraavaan kohteeseemme, Ratchasiman kaupunkiin, mutta sinne menivät vain matkalaukkumme ja me matkustimme junalla. Kaupungin vanha nimi on Korat ja sitä käytän helppouden vuoksi. Bangkokin aseman viilennetyissä tiloissa odottelimme tunnin verran junan saapumista - kaupungin liikenneruuhkien vuoksi oli pakko tulla ajoissa. Junamme pääteasema on Ubon Ratchathani Laosin vastaisella etelärajalla, me matkustamme osan matkaa. Junassa ei ollut ravintolavaunua, joten olimme varanneet mukaan eväitä ja Timo oli ostanut meille maistiaisiksi monia paikallisia hedelmiä: aasialainen omena, Jaakobin hedelmä, longaani (lohikäärmeen silmä) ja Marianin (Burman) luumu. Näistä otin malliksi kuviakin. Matkan aikana ei juuri kuvia kannattanut ottaa, kun kaupunkimaisema oli samanlaista, mitä Bangkokissa oli jo runsain mitoin ja maaseutumaisemassa taas oli aika vähän kuvauksellisia kohteita. Näitä maisemia varmaankin ehdimme sitten kuvailemaan myöhemmin. Matkan loppupuolella satoi aika rankasti ja taivas oli harmaa, joten se vei loput mahdollisuudet valokuviin.
Korat sijaitsee Thaimaan keskisellä ylänköalueella, Isanissa, reilut 200 m merenpinnan yläpuolella. Kaupunkiin pääsimme tutustumaan iltapäivälevon (ja uinnin) jälkeen tuktukin kyydissä. Ensimmäinen vaikutelma kaupungista oli siisteys. Roskia kerättiin ja katuja selvästi myös pestiin ja lakaistiin. Talot olivat vaatimattomia ja osin röttelöisiä, mutta siltikin ympäristö oli siistiä. Pystytte näkemään tämän ottamistani valokuvista.
Kaupungin vanha ydinkeskusta on peräisin 1600-luvulta, jolloin sitä on ympäröinyt muuri ja sen ulkopuolella kanava. Tämän neliön muodossa kaupunkia kiertävän kanavan ulkopuolella ajoimme tuktukeillamme. Kanavan rannat olivat pääosin puistoina. Pysähdyimme kaupungin tunnuksen, Ya Mo - nimiselle naiselle pystytetyn patsaan eteen. Paikka sijaitsi kanavan vieressä ja sen takana oli vielä pystyssä pala vanhaa kaupungin muuria. Kyseinen nainen on ollut alueen kuvernöörin vaimo, kun alue on ollut Siamin (nykyinen Thaimaa) vasallialueena. Laosin joukot ovat tulleet Vientiannesta 1826 ja hyökänneet kaupunkia vastaan. Ya Mon nokkeluus on saanut vapautettua vangitut kaupungin puolustajat ja nämä ovat saaneet häädettyä laoslaiset pois kaupungista. Myöhemmin thaimaalaiset ovat tuhonneet koko Vientiannen. Tämä selittää sen, että paikalliset käyvät edelleenkin kunnioittamassa Ya Mon henkeä ja tuovat patsaalle kukkia.
Tuktuk-ajelumme päättyi ravintolaan, missä nautimme taas erittäin maukkaan ja kohtuullisen tulisenkin illallisen. Paikallinen ruoka on kevyttä, kasvispitoista ja se syödään yleensä haarukalla ja lusikalla. Keittolusikka on erikseen, valkoinen posliinilusikka, kuten kiinalaisilla. Kun päivän antimme koostui pääosin junamatkasta, mistä ei kuvia jäänyt, laitan tähän julkaisuuni myös ruokakuvat illan herkuista.
Nuudeleita
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti