tiistai 2. elokuuta 2016

Reinin rannalla

Taittoon jälkeisenä päivänä jääkärillämme oli lupa lähteä viettämään päivää vanhempiensa kanssa. Koska olimme vuokranneet auton, oli mielenkiintoista lähteä liikkeelle vähän Baselin ulkopuolellekin. Jääkärin aikataulu oli vapaa klo 17 saakka, joten mitään hurjan pitkiä matkoja ei kannattanut suunnitella.

Lähdimme liikkeelle Reinin laakson pikkuteitä pitkin. Aluksi maisemat olivat aika tylsiä, paljon teollisuutta molemmin puolin jokea eikä jokea paljon näkynytkään. Joen toisella puolella on Saksa ja paljon näytti olevan teollisuuslaitoksista sielläkin.

Päädyimme Rheinfelden -nimiseen kaupunkiin, sekin sijaitsee Reinin varrella. Kaupunki oli todellinen löytö. Vanha kaupunki oli pieni ja tiivis, vain muutamien kortteleiden kokoinen suuntiinsa. Rein virtasi vanhan kaupungin vieressä vuolaana, ihan kuin Baselissakin parikymmentä kilometriä alajuoksulle päin. Löysimme kaupungin kirjaston kahvilan jokirannasta, cappucino ja kahvi olivat hyviä. Jokirantaan, suorastaan aivan kiinni siihen, oli rakennettu taloja ja terasseja. Pohjanmaan tulvia nähnyttä tällainen rakentaminen vähän hämmästytti, mutta oli penkereissä korkeutta sentään pari metriä.

Rheinfeldenin vanhan kaupungin reunalla oli komea kivisilta Saksan puolelle. Sillan kupeessa oli saari ja sen jatkeena pienen lankkusillan perässä toinen, vielä pienempi, kapea saari. Saaret olivat virkistyskäytössä, mutta uimista Reinissä ei suositeltu. Iso varoituskyltti kertoi uimisen vaaroista ja virran voimasta - varmasti aivan aiheellisesti.

Seuraava kaupunki oli Brugg, joka houkutti käymään belgialaisen kaimansa innoittamana. Paikka ei ollut Rheinfeldenin eikä tietenkään Bruggen tasoinen, mutta ihan viehättävä. Edullinen (sen mitä Svetsissä yleensä voi olla edullista) ja siisti lounaspaikkakin löytyi.

Retkemme kolmas kohde oli Aarau, nostalgisista syistä. Olimme olleet siellä vuonna 1993, kun Paappa suunnisti Sveitsin rastiviikolla. Olimme viettäneet Aaraussa kolme päivää, mutta meillä kummallakaan ei ollut mitään mielikuvaa kaupungista. Luultavasti olimme olleet vain majapaikassa ja suunnistuspaikoilla koko ajan ja jättäneet kaupungin kokonaan käymättä.

Aarau oli sekin viehättävä pikkukaupunki, läpivirtaava joki on Aare. Vanha kaupunki ei ollut yhtä hyvin säilynyt ja yhtenäinen kuin Rheinfeldenissä, mutta kuitenkin joitakin kauniita rakennuksia oli tallella. Lyhyellä tunnin vieralullamme emme ehtineet kaluta nähtävyyksiä läpi, mm. komea linnan näköinen rakennus olisi ollut tutustumisen arvoinen.

Baselissa olimme hyvissä ajoin, veimme auton parkkiin hotellille ja saattelimme jääkärimme takaisin Baselin vanhalle kasarmille ruokailuun ja valmistautumaan illan seuraavaan Tattoo -esitykseen. Me olimme saaneet viettää toisen ihastuttavan päivän jääkärimme kanssa ja olimme jälleen tyytyväisiä!








Ei kommentteja:

Lähetä kommentti