keskiviikko 24. elokuuta 2016

Lievitystä Baselin jälkeiseen krapulaan

Lievitystä Baselin jälkeisen krapulaan

Tattoo-tapahtuma Baselissa oli unohtumaton ja hieno kokemus, jollaista tuskin koemme paapan kanssa toiste. Kun oma lapsi esiintyy tuollaisessa tilaisuudessa, on fiilis aika uskomaton. Kaikkea muutakin taitavaa esiintymistä seurasimme suurella mielenkiinnolla. Näihin tunnelmiin pääsemme vielä myöhemmin, kun Basel-tattoo julkasee oman virallisen CD:nsä.

Kotimainen Hamina-Tattoo tarjosi mukavan jatkon edelleen viikon matkallemme. Varusmiessoittokunta soitti siellä tietenkin pääesiintyjänä ja suomalaisen sotilasmusiikin paraatikokoonpanona. Soittajat kävivät varuskunnassaan vain vaatteita vaihtamassa, ja taas jatkui soittaminen ja marssiminen. Me kuulijat lähdimme Haminaan yhdeksi päiväksi seuraavana perjantaina.

Haminassa olimme joskus piipahtaneet, mutta silloin matkamme suuntautui pelkästään kasarmille talvella. Nyt oli aikaa kierrellä kaupunkiakin hieman. Vanha historia näkyy Haminan linnoitusrakennelmissa, Bastioneissa. Niistä moni muu kaupunki voisi olla kateellinen. Tattoon aikana haminalaiset olivat avanneet pihojaan  turistien ihailtavaksi. Vanhojen talojen suljetut pihapiirit sijoittuvat rakennusten keskelle, talot ja korkeat puuaidat reunustavat niitä. Sisäpuolelle muodostui monia kauniita interiöörejä. Joissakin piharakennuksissa oli taidenäyttelyitä, joidenkin talojen omistajat pitivät kahvilaa kotinsa porraspielessä. Tattoossa esiintyvät kokoonpanot pitivät pieniä pihakonsertteja ja tukkivat koko pihan yleisön tunkiessa paikalle. Musiikki raikui. Luulisin, että ilman Tattoota näin monelle pihalle ei voisi turistina päästä!

Vierailumme pääosassa olivat kaikesta kauniista huolimatta Tattoon esitykset. Mieleen jäi monia hienoja ja taitavia kokoonpanoja, esim. Sveitsin sotilassoittokunta, Kiinan kansantasavallan erikoinen sotilasmusiikki ja kovasti eksotisena trinidadilainen steel-bändi. Loppuvaiheessa marssiminen muuttui heillä enemmänkin karnevaalimeiningiksi! Varusmiessoittokunnan esitys onnistui jälleen erinomaisesti ja mummeli sai kuvattua omaan videoonsa myös Thrillerin jalkatyöskentelyn. Tämäkin kokemus kuului ns. pakollisiin kuvioihin Varusmiessoittokunnan fanittajalle.

Valitettavasti kuvakavalkadini Haminasta jäi vähäiseksi. Jotenkin kotimaassa ei muista ottaa kuvia!







Ei kommentteja:

Lähetä kommentti