Kiertomatkamme loppupätkällä tutustumme Vietnamiin. Matkustimme sinne pikaveneellä Tonle Sapia ja Mekongia pitkin. Mekong yhtyy Tonle Sapiin heti Phnom Penin jälkeen, joten käytännössä ajoimme Mekong-jokea pitkin. Tässä vaiheessa matkastamme jäi Kambodzan paikallisoppaamme San.
Sää oli jälleen aurinkoinen. Veneessä oli noin 30 hengen istumapaikat ja takakansi, jonne myös mahtui istuskelemaan. Kaupungin jälkeen Mekong avautui koko komeudessaan, monen sadan metrin levyisenä. Tonle Sapin osuus joesta erottui selvästi kellanruskeana Mekongin kirkasta vettä vasten.
Matka kului, kuten tavallista, maisemia ihaillen, valokuvia ottaen ja lukien. Rannan tuntumassa maasto oli tasaista, välillä oli hieman puustoa tai viljelyksiä, välillä pieniä kyliä. Joen liikenne oli varsin vilkasta. Oli nopeita pikaveneitä, joitakin isompia matkaveneitä, kalastuspaatteja ja proomuja. Niissä kuljetettiin usein hiekkaa, jota imettiin joen pohjasta. Monin paikoin huomasi, että rannan penkereet olivat helposti sortuvia, maa-aines oli romahtanut jokeen. Äkkiseltään luulisi, että ruoppaamalla joen pohjaa puhdistettiin ja samalla vähennettiin pohjaan kertyvää mutaa. Edellisen päivän Hesari kuitenkin osasi valistaa: ruoppaamalla kerättiin hiekkaa rakennusaineeksi. Sillä tavalla poistettiin vuosisatojen ajan kertynyttä sedimenttiä ja vähennettiin samalla sen kulkeutumista alavirtaan. Toisaalta kun veden virtaus kiihtyy, lisääntyy rantojen eroosio. Sama vaikutus on Laosin rakentamilla kymmenillä paidoilla. Kun sedimentit eivät kulkeudu luonnollisesti pelloille, eivät ravinteetkaan päädy riisipelloille. Mekongia ollaan tuhoamassa.
Phnom Penhin ja Ho Tsi Minh Cityn (entisen Saigonin) välillä ei ole ollut yhtenäistä tietä vielä pari vuotta sitten. Kummallakin puolen Mekongia on ollut tiet, mutta ylitys on pitänyt tehdä lossilla. Lossijonot ovat kuulemma olleet melkoiset, kahden miljoonakaupungin välillä on paljon liikennettä. Runsas vuosi sitten joen yli oli saatu lopulta rakennettua lossin korvannut silta. Liikenne oli selvästi vilkasta.
Rajamuodollisuudet menivät sutjakasti: Kambodzan puolella passiin ja maastapoistumiskorttiin leimat toimistossa, takaisin veneeseen, siirtyminen Vietnamin puolelle ja laivan miehistö vei passit leimattaviksi. Maiden välisen varallisuuseron huomasi jo tulliviranomaisten toimistoista. Kambodzassa pojilla oli lehväkattoinen mökki, Vietnamissa kivitalo. Matkamme jatkui pikaveneellä.
Saavuimme Chau Docin kaupunkiin Mekongin sivujokea, Hau-jokea pitkin. Rantavesissä oli vieri vieressä isohkoja peltirakennuksia, jotka osoittautuivat kalankasvatuslautoiksi. Myöhemmin tutustuimme yhteen sellaiseen. Peltisen rakennuksen alla on 8-10 metrin syvyinen kasvattamo. Yllättävän syvä joki on tuossa kohtaa. Ison (30x30m) lautan hankintahinta on noin 140000 USA:n dollaria, parin vuoden liikevaihdon verran. Oletan, että lauttojen omistajat ovat paikallisittain varakasta väkeä. Vietnam on selkeästi Kambodzaa vauraampi maa. Keskimäärin talot olivat siistimpiä, mutta kyllä niitä röttelöitäkin löytyi.
Hotellimme sijaitsi Chau Docin kaupungin ulkopuolella, Sam- kukkulalla. Huoneet olivat bungalow-tyyppisiä ja sijaitsivat rinteessä. Maisemat huoneiden terasseilta ja hotellin uima-altaalta olivat taivaallisen upeita alhaalla avautuville riisipelloille. Kiipesimme vielä illalla aivan kukkulan huipulle maisemia ihailemaan. Raikkaan vihreät riisiviljelmät kastelukanavineen ovat erittäin viehättäviä. Upea auringonlasku kruunasi maiseman ihailumme.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti