Battambang, jokiristeily ja hurukyytiä!
Ette usko, miten ihanaa on hikisen matkapäivän ja ulkoilman kuumuuden jälkeen päästä ilmastoituun hotelliin ja siistiin WC:hen. Paikalliset käymälät, esim. matkailukohteiden yhteydessä, ovat kyykkypissaloita onnettomissa hökkeleissä. Paperia ei käytetä, paitsi me länsimaiset omista varannoistamme. Hygieniasta pitää kuitenkin yrittää pitää huolta, ettei mahatauti pääse iskemään.
Terveysasioista huomattava on myös malaria, joka ei kuitenkaan ole täällä mikään massiivinen ongelma. Puolituttu pelotteli jo ennen kotimaasta lähtöä resistentistä malariakannasta. Minun korviini se kuulosti lähinnä oudolta, kateelliselta pelottelulta, etenkin kun täällä ei vielä toistaiseksi ole näkynyt itikan itikkaa. Malarian estolääkkeitä kuitenkin syödään - toivotaan, että maha kestää. Kannattaa kysyä apteekista tarkat ohjeet, jos joudutte malarialääkettä syömään, ja miettiä haitat, jos suunnittelette matkaa malaria-alueelle.
Battambang on Kambodzan toiseksi suurin kaupunki Phnom Penhin jälkeen. Kaupunki ei kuitenkaan vielä ole oikein lunastanut paikkaansa turistien silmissä, eikä siellä ole merkittäviä, tunnettuja turistikohteita. Siirtomaavallan aikaisia rakennuksia on vanhassa keskustassa kuitenkin kohtalaisen paljon. Niitä ei ole restauroitu ja kohta taitaa olla jo myöhäistäkin. Isot mainoskyltit peittävät rakennusten pohjakerroksen seiniä, mutta toisen kerroksen seinät parvekkeineen ja koristeluineen olisivat hyvinkin korjaamisen arvoisia. Jos köyhä maa löytäisi jostain rahaa tämän alueen yhtenäistämiseen ja kunnostamiseen, olisi turisteilla jo selkeästi jotain nähtävää.
Olimme nauttineet lounaan hotellilla (tällä kertaa se ei ollut kovin maittavaa, sillä se oli jo ehtinyt jäähtyä). Lepoon ei ruokailun jälkeen jäänyt aikaa, suuntasimme bussilla jokirantaan veneajelulle. Vesi oli sadekauden jälkeen laskenut jo niin matalalle, että jouduimme ahtautumaan kahteen pieneen paattiin. Isompi jokivene olisi jäänyt perämoottoristaan pohjaan. Sadekauden jälkeen vesi on paikallisoppaan kertoman mukaan noin 5 metriä korkeammalla kuin meidän ajelumme aikana. Ruoho oli kasvanut jokirinteille, lehmät, vuohet ja kanat siellä käyskentelivät. Ranta oli täynnä roskaa, etenkin muovia, osa tulvan tuomana, osa paikallisten asukkaiden jätehuollon osana. Osa rakennuksista oli romahtamispisteessä, osa taloista ja muista rakennelmista romahtaneitakin.
Vesi oli likaisen mutaista, mutta yllättäen kalaisaa. Kalastajien pyydyshäkkyröitä näkyi siellä täällä vedessä. Vesi oli ehkä hieman vähemmän saastunutta kuin miltä näytti. Veden harmaus oli siis pääosin maaperästä irronnutta tavaraa, hiekkaa ja mutaa. Kun maaperä syöpyy jokaisen sadekauden aikana, rannalla olevat rakennukset menettävät vähitellen kiinteän pohjansa ja romahtavat veteen. Paikoitellen rantaan oli rakennettu pengermuureja, mutta nekin olivat romahtaneet veteen. Taas kävi mielessä, että korjaamalla ja kunnostamalla näistäkin rannoista saisi hyvin siistejä ja turistin silmää viehättäviä. Paljon työtä ja rahaa sekin urakka vaatisi.
Veneretken ja lyhyen kaupunkikävelyn jälkeen pääsimme nauttimaan varsin erikoisen matkavälineen kyydistä. Henkilöjunia Kambodzassa ei kulje, vaikka pari raidetta vielä onkin olemassa. Battambangin lähistöllä on pieni ratapätkä, jolle on kehittynyt hyvin omaperäinen kulkupeli, bambujuna. Se on alunperin kehitetty resiinasta pistämällä perään moottori (minusta se muistutti lähinnä ruohonleikkurin moottoria). Paikalliset ratatyöläiset ja vähitellen muutkin kulkijat ovat omaksuneet sen käyttöön aikana, jolloin tiet olivat huonoja ja kulkupelit olemattomia. Nykyisin bambujuna kuljettaa lähinnä turisteja. Radassa ei ole ohituspaikkoja, joten jos toinen vaunu tulee vastaan, nostetaan vähemmän miehitetty pois tieltä ja palautetaan ohituksen jälkeen.
Yhteen bambujunaan - resiinan pohjan päälle on rakennettu taso bambusta - mahtuu 4 länsimaista turistia. Jakkaroita ei ole, istuimme tyynyjen päällä koivet koukussa edessämme. Vaunun ulkopuolella jalkoja ei voinut riiputtaa, kun risut olisivat repineet koko matkan. Ajurinamme oli nuori tyttö, joka nykäisi moottorin käyntiin niinkuin ruohonleikkurin, potkaisi vauhtia ja hyppäsi kyytiin. Sitten vain hanaa ja hei, me mentiin! Kyyti oli aika rytinää, kun osa kiskoista ei ollut enää kiinni ensimmäiselläkään pultilla. Matka kesti noin 20 minuuttia, oli siinä kyllä rytyyttämistä ja selkä koki kovia. Muutaman kerran tuli toinen vaunu vastaan ja odotimme sen nostamista. Meitä matkaajia oli sentään 5 vaunullista.
Matkan päätteeksi pääsimme pieneen maalaiskylään, missä pienet ja vähän isommatkin krääsäkauppiaat hyökkäsivät kimppuumme. Paappa sortui ostamaan turistin vakioasun, paikallisen T-paidan. Oppaan suosituksen mukaan lähdimme pienelle kävelylle kylän laitamille. Siellä löytyi niitä paikallisia maalaistaloja, joita en bussin ikkunasta saanut kuvattua matkallamme Battambangiin. Ihmiset olivat köyhän oloisia, mutta tuttavuutta tekevät pikkukossit olivat jo oppineet turisteilta temppuja. Ylävitosta heitettiin!
Paluumatka sujui entiseen tyyliin, ohituksia oli useita ja niiden lisäksi pysähdyimme yhdelle betonisillalle ihailemaan auringonlaskua. Ihmisten jätehuolto, tämä muoviroskien polttaminen, nostaa ilmaan savua, joka tekee auringonlaskusta utuisia ja kauniita. Erikoinen päivä, kerta kaikkiaan.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti