Järvipäivä

Järvipäivä

Kuudes matkapäivämme oli merkitty ohjelmaan järvipäiväksi. Koska aikataulumme ei ollut ylettömän tiukka, lähdimme liikkeelle vasta klo 8. Suuntasimme Kambodzan suurimmalle järvelle, Tonle Sapille ja sen rannalla sijaitsevaan Kampong Khleangin kylään. Kylä sijoittuu pitkälle matkalle järvelle vievän tien varrella ja itse järven rannalla. Kun myös järvellä kelluvissa taloissa asuvat ihmiset lasketaan mukaan, on kylässä noin 6000 ruokakuntaa. Asukasluvuksi arvioidaan 30000 henkeä. Järvellä asuvat ihmiset ovat osittain khmer-kalastajia, osittain Vietnamista lähteneitä pakolaisia, jotka ovat jääneet järvelle, ilman minkään maan kansallisuutta. 

Jos pari edellistä päivää ovat aiheuttaneet vau -efektejä, oli tämä päivä sitä vielä enemmän. Kohde yllätti turistin. 

Kampong Khleangin kylä sijaitsee pitkän kyläraitin varrella. Kun bussi eteni pitkin tietä, kohosivat talojen perustuksina olevat paalut kaiken aikaa korkeammiksi. Oppaamme kertoi, miten marraskuussa käynyt ryhmä oli joutunut jäämään bussista noin 20 minuuttia aiemmin kuin me, edellisen ryhmän - 2 viikkoa aiemmin paikalla - bussi oli kuljetettu kukkulalle kylän reunalle. Me pääsimme rantaan saakka. Marraskuussa venematka oli taitettu jokiuomaa pitkin kylänraitin ollessa kokonaan veden peitossa. Nyt raitti oli pölyinen, punainen väylä talojen välissä.

Tonle Sapin rannalla talot on rakennettu noin kolmen talon korkuisten paalujen päälle. Vesi nousee sadekaudella jopa 5 metriä ja järven pinta-ala seitsenkertaistuu. Maisema järven ympärillä on tosi matalaa, joten ymmärrettävästi järvi valtaa nämä maastot helposti. Kuivana kautena järven rannan talojen eteen ja myös kauemmas järven suuntaan rakennetaan pieniä, kevytrakenteisia taloja, jotka puretaan sadekaudeksi pois. Sadekauden aikana skootterit ja autot varastoidaan joko talon sisälle tai kauemmaksi kuivalle maalle. Kulkupeliksi vaihtuu vene. 

Me ajoimme kovaäänisellä perämoottorilla varustetulla veneellä pysyvän järven alueelle saakka. Vesi siis vähenee järvestä edelleen, kunnes seuraava sadekausi joskus 4 kuukauden kuluttua alkaa. Vähenevän veden alue on väriltään lähinnä vaalean ruskeaa, pysyvän järven alueella vesi muuttui hieman sinertävämmäksi. Koko järvi on kuitenkin hyvin sameavetinen, kun ympäröivästä maaperästä irtoaa niin paljon mutaa veteen ja virran kuljetettavaksi. Sameutta arvellaan yhdeksi syyksi, miksi järvellä ei ole paljoa kalaa pyytäviä lintuja, vaikka se kalaisa onkin. Pääskysiä lenteli veden pinnalla itikoita pyytämässä. 

Järvellä oli edelleenkin kokoa niin paljon, että vastarintaa ei näkynyt. Sen sijaan järvelle kellui kymmeniä - ellei satoja - asuntoveneitä. Oppaamme mukaan osa laivojen asukkaista on khmerejä, osa Vietnamista tulleita pakolaisia, jotka ovat jääneet järvelle asustelemaan ilman kansalaisuutta. Heillä oli lahjoituksena saatu koulu, jossa ei kuitenkaan näkynyt oppilaita. Pari kauppaa toi palvelut paikalle. Sieltä ei taideta lähteä markettiin vaan lähikauppaa käytetään. 

Paluumatkalla katselimme ja otimme valokuvia toisen rannan rakennuksista. Ne olivat vähintään yhtä mielenkiintoisia kuin ensimmäiselläkin rannalla. Kalastajat virittelivät pyydyksiään ja ajelivat veneillään. Meno oli leppoisaa, tuuli puhalsi miellyttävästi ja vei pois kuumuuden ja pölyn. Pölyä kuitenkin riitti kylänraitilla, kun sitä pitkin kävelimme retkemme päätteeksi. Kengät, jalat ja koko kroppakin olivat pölyssä, se meni henkeen ja yskitti. Ei ihme, jos sitä himpun verran kulkeutuu järveenkin. 

Saavuttuamme takaisin Siem Reapiin jäimme paapan kanssa pois retkibussistamme kauppahalliin kohdalla. Ruokailu kutsui, olihan jo iltapäivä. Menimme Hard Rock Cafeen, olen ehdottomasti sen paikan fani ja hankin paidan itselleni aina, kun uuteen paikkaan eksyn. En olisi uskonut, että Siem Reapissa olisi HRC:ta, joten tämä oli iloinen yllätys. Parasta paikassa oli täydellisen siisti WC ja erittäin nopea Wi-Fi! Tätä länsimainen turisti arvostaa. Ruokakin oli hyvää, vaikka otimmekin burgerit paikallisin maustein tuunattuna (söin kanaversion, koska en yleensä syö huonolihaisia burgereita). 

Ostimme HRC:sta muutaman pakollisen paidan ja lähdimme kauppahalliin. Tuliaisia löytyi, mutta ei ehkä ihan sellaista, mitä olisin kaivannut. Kuvittelin, että silkki olisi ollut Kambodzassa selvästi halvempaa kuin mitä olemme tähän asti törmänneet. Metritavarana olisi voinut ostaa kankaita, mutta ei oikein napannut sekään. No, onneksi tuktuk on halpa ja kuljetti meidät 3 dollarin hinnalla hotellille. 

Huomenna suuntaamme Phnom Penhiin. Päivä on melkein kokonaan matkustamista: ei liian tukalaa, mutta sitkeää istumista. Jos en löydä siltä ajalta mitään mielekästä kirjoitettavaa, julkaisen vielä jonkin kuvakokoelmaa Angkor Watin seinäkaiverruksista.