Lisää omituisia nimiä: Dambulla
Emme viipyneet Colombossa yhtä vuorokautta pitempään. Vaikka hotellista oli komeat maisemat ja ruokakin oli hyvää, oli muissa olosuhteissa pahasti puutteita. Hotellin käytävällä haisi home, huoneen lattiaa peitti kokolattiamatto ja sängyissä oli höyhentyynyt. Allergia nosti päätään (minulla ei niinkään, mutta paapalla kovastikin).
Lastasimme matkatavarat bussiimme ja hyppäsimme kyytiin. Suunta oli koilliseen, maan keskiosiin ja Dambullan kaupungin lähistölle. Tämän päivän pääosassa olikin oikeastaan tämä matka.
Maisemat olivat ihanan reheviä ja vaihtelevia, kumpuilevuus lisääntyi. Näimme riisipeltoja ja kookospalmuja, reheviä metsiä ja monenlaista asutusta. Maa on kooltaan kohtalaisen pieni, mutta väkiluku suuri. Joka paikkaan ei täälläkään voi rakentaa, joten rakennetut osat ovat aika tiiviitä. Paikallistiet kulkivat jokseenkin kaiken aikaa asutuksen läpi, kaupungin katuja tai kylänraitteja pitkin. Teiden varsilla kojuissa myytiin hedelmiä ja vihanneksia. Samaa touhua olimme nähneet jo Keski-Amerikassa vuosi sitten.
Vain moottoriteiden reunukset olivat rakentamattomia. Maassa on rakennettu ensimmäiset moottoritiet vasta 2011, useimmat kiinalaisten rahoilla nekin. Matkasimme pienen pätkän uusimmalla moottoritiellä ja saimme nauttia maisemista ja lounaasta, joka oli varattu meille etukäteen tienvarren ravintolasta. Ruoka oli maukasta: buffetpöytä ja paljon tulisia srilankalaisia ruokalajeja. Kaikkein tulisimpia on suomalaisen liki mahdoton syödä, mutta joitakin ruokalajeja on tullut maistettua. Ruokien nimiä on turhan vaikeaa muistaa eivätkä ne kerro lukijalle varmaankaan mitään, joten en ala niitä luettelemaan.
Kun käännyimme moottoritieltä pienemmälle tielle, kohti varsinaista kohdettamme, Dambullaa, ehdotti opaskaksikkomme (Albatrosin matkanjohtaja Timo ja paikallisopas Jay) pientä pysähdystä vihannesten tukkutorille, joka oli matkareitillämme aivan tien varressa. Kävelimme pienen aikaa ihmetellen katetun alueen hyörinää. Vaikka oli sunnuntai ja iltapäivä, ostajia riitti. Kuorma-autoja ja tuktukien lavoja täytettiin kiireellä. Hedelmiä ja vihanneksia oli lukemattomia lajikkeita ja monet niistä olivat meille täysin tuntemattomia. En esimerkiksi tuntenut okraa tai moringaa muutoin kuin vähän nimeltä. Kurpitsoita, kurkkuja ja munakoisoja oli lukuisia lajikkeita, samoin vaikkapa banaaneja. Pysähdys tällä tukkutorilla oli todella mielenkiintoinen. Pienenä sivujuonteena: jaoin vihannesten kuvia fb-sivulleni. Siihen reagoi intialainen ystäväni toteamalla: aivan kuin heillä Intiassa. Aikalailla lähinaapureita nämä maat ovatkin.
Ajoimme Dambullan kaupungin läpi Amaya-järven rannalla olevaan bungalow-hotelliin. Kyseinen järvi on historiallinen tekojärvi, yksi sellainen, joita maata hallinneet sikhihallitsijat ovat jo ennen ajanlaskumme alkua kaivattaneet eri puolille maata. Tekojärvissä on säilötty vettä kuivien kausien varalle ja kanavien kautta vesi on johdettu riisipelloille. Sillä tavalla alueen ihmiset on saatu pidettyä hengissä. Riisi on edelleenkin maan tärkein ravintokasvi ja juuri sen sadon romahtaminen aiheutti katastrofin vuoden 2021 luomuviljelykokeilussa.
Hotellille saapuessamme satoi vettä, kuten monsuunikauden lopulla on ollut tapana. Siihen tavanomaisuuteen ovat kuuluneet kuivat ja aurinkoiset aamut, puolen päivän jälkeen lisääntyvä pilvisyys ja iltapäivällä 1-2 tunnin sadekuurot. Kuivat kaudet ovat sitten alkaneet suunnilleen näihin aikoihin marraskuussa ja jatkuneet toukokuulle. Ilmastonmuutos vaikuttaa näihinkin ilmiöihin, niin että monsuunit ovat epätarkempia, kestävät pitempään ja niiden ennustaminen on käynyt liki mahdottomaksi. Sataa milloin sattuu satamaan. Niinpä varaudumme epävakaisen säihin joka päivä. Lämmitä on silti ja ilman kosteus pysyy.
Tässä hotellissa yövymme 3 vuorokautta ja nautimme tulevat päivät alueen nähtävyyksistä. Onneksi hotelli tuntuu tosi hyvältä, lattiat ovat kivilaattaa ja tyynytkin ilman höyheniä. Ruoka on nyt illallisen jälkeen kirjoitettuna ja koettuna erinomaista. Näillä eväillä kohti huomista!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti