Bentotan rannat

 Bentotan rannat

Saavuimme Bentotan kaupunkiin sunnuntaina. Loppuviikko on vapaata, paitsi maanantaille oli tarjolla lisämaksullista ohjelmaa. Kun rannalla makaaminen ei ole oikein meidän juttumme, lähdimme tietenkin Timon matkaan.

Ajoimme vajaan tunnin matkan pohjoiseen, Beruwalan kaupunkiin ja siellä olevalle kuukivikaivokselle. Meillä oli uusi paikallisopas, joka oli etsinyt tämän paikan. Pääsimme nyt näkemään konkreettisesti sellaisen kaivoksen, minkä olimme nähneet kaivosmuseon filmillä. Tämä kaivanto oli 14 metriä syvä, pohjalla oli 2 miestä kaivamassa ja ylhäällä 2 miestä pyörittävässä vinssiä, millä sora nostettiin ylös. Vuoroja vaihdettiin 1,5 tunnin välein sillä kuopassa oli kuulemma todella kuumaa. Kaivoksesta pumpattiin vettä pieneen lampeen, mihin sora vietiin ja huuhdottiin pienellä kaislasiivilällä puhtaaksi mudasta. Pohjalle jäi pieni kasa soraa, josta kuukiven palasia poimittiin. Seuraavaksi kävimme hiomossa, missä kivistä hiottiin koruihin sopivia ja niitä myös kiinnitettiin koruihin. Ja lopuksi vuorossa oli tietenkin myymälä. Näinhän nämä jutut menevät, support the local economy! 

Sattumoisin tämän kaivoksen yhteydessä toimi myös kaneliöljytislaamo. Omistaja esitteli meille senkin toiminnan. Kaneliöljyyn käytetään kanelipuun lehtiä, mitkä laitetaan suureen sammioon, johdetaan sinne kiehuvaa vesihöyryä ja kaneliöljy irtoaa höyryn avulla lehdistä. 4500 kiloa lehtiä tuottaa noin 3 litraa kaneliöljyä, joka on vettä painavampaa ja painuu pohjalle. Sitä ei käytetään sisäisesti tai ruoan laittoon vaan ulkoisesti kipujen hoitoon tai poltettuna itikkakarkotteena. Tislauksen jälkeen lehdet, samoin kuin kanelipuun kuivat oksat (joista kaneli on kuorittu pois) käytetään tislausprosessin lämmönlähteenä. Tässä kierrätys toimii.

Lähdimme kaivoksesta takaisin Bentotaan päin, Ambalangodan maskiverstaaseen ja museoon tutustumaan. Maskit valmistetaan kevyestä balsapuusta: miehet kaivertavat, naiset maalaavat maskit. Museossa näimme erittäin taidokkaita maskeja, joita käytetään rituaaleihin, näyttämömaskeina tai pahan karkottamiseen. Tietyn naamarin tuominen kotiin karkoitti tiettyjä sairauksia, mm. kuumetta, mahakipua, jalkavaivoja, silmien ongelmia jne. Myymälä oli täälläkin ja ostimme hyvää onnea ja vaurautta tuovan naamarin. 

Matkamme varrella oli ollut yksi joki ja pääsimme nyt veneajelulle joelle ja sen leveälle järvialueelle, missä oli useita saaria. Maisemat olivat rehevät ja ilma lämmin, onneksi tuulenvire viilensi hieman. Muutaman sillan ali mennessämme jouduimme kumartumaan, ettei pää olisi kolahtanut. Aavalla osuudella veneen päälle nostettiin katos. Ajoimme myös mangrovetiheikköjen sisällä oleviin tunneleihin, siellä bongattiin muutama varaani. Joitakin lintujakin näkyi - lähinnä merimetsoja. 

Pysähdyimme yhdelle saarelle, missä oli pieni kaneliviljelmä, perhetila. Rouva esitteli meille kanelin käsittelyä: uloin pinta kaavitaan pois, nilakerros naputellaan irti, leikataan suikaleiksi ja siinä meillä on kuivaamista vaille valmis kanelitanko. Saimme maistaa teetä, missä oli käytetty vain kanelia ja kuumaa vettä. Oli yllättävän makeaa ja tietenkin kanelin aromi oli voimakas. Ceyloninkanelin ulkopinta on tuoksuton, vain sisäosa tuoksuu. Ostimme perheen tuottamia kanelitankoja, kanelia jauheena ja kaneliöljyä. Yksi matkaseuralaisistamme oli ottanut mukaan kuvakortin, jonka hän antoi perheen tytölle. Iloiset ilmeet saattelevat meidät veneelle. 

Paluumatkalla pysähdyimme vielä Buddhalaisen luostarin luona, sekin sijaitsi saarella. Munkkeja ei näkynyt, mutta saarella oli pitkät rivit munkkien patsaita, jotka kuvasivat buddhan opetuslapsia. Tässä vaiheessa alkoi tuntua, että buddhalaisuuskiintiö temppeleineen ja patsaineen alkoi olla aika täysi. Vene vei meidät rantaan hienon ravintolan luo. Pääsimme syömään paikalliseen hääjuhlapaikkaan, mikä oli omituisen pompöösi ja tekokukkainen eikä oikein tuntunut istuvan turistien mielialaan. Ruoka oli kuitenkin hyvää ja matka jatkui.

Viimeisenä kohteena päivässämme oli Induruwan merikilpikonnien suojelukeskus. Paikallisilla on aiemmin ollut tapana syödä kilpikonnien munia. Nyt paikalliset kalastajat seuraavat munintapaikkoja, keräävät munat ja myyvät ne suojelukeskuksille, joita on useita pitkin rannikkoa. Keskuksessa munat peitetään oikeanlämpöiseen hiekkaan, kunnes ne kuoriutuvat. Muutamaksi päiväksi poikaset siirretään vesialtaaseen ja herkimmät vaiheen jälkeen ne päästetään mereen. Merikilpikonnien poikasten kuolleisuus on erittäin suurta. Tällä huoltotoiminnalla niitä yritetään pelastaa edes vähän enemmän selviytymään. 

Keskuksessa oli myös joitakin kilpikonnia toipumassa vaurioista. Tarkoituksena on päästää ne tervehtyneenä takaisin mereen. Parilla eläimellä muoviset kalaverkot olivat leikanneet kokonaan etujalat (tai evät) poikki ja nämä eläimet  jäävät laitokseen loppuiäkseen, koska niillä ei ole edellytyksiä selvitä meressä. Samoin pysyviä asukkaita ovat muutamat leukistiset yksilöt, jotka eivät selviäisi hengissä luonnossa värinsä vuoksi. Samoin kuin leukistiset leijonat, nämä olisivat liian näkyviä ja helppoja saaliita luonnossa. Muki lähti mukaan ostoksena,  pieni summa avustusta meni keräysboksiin. Hyvään tarkoitukseen taas käytettiin.

Vilkkaan päivän jälkeen ehdimme yllättäen kohtalaisen aikaisin hotellille. Yritimme paapan kanssa uimaan, mutta merenkäynti oli niin kovaa, että hieman uskalsimme kahlata. Aamulla varoitusliput olivat punaisella, iltapäivällä punakeltaisella. Jos tämä peli jatkuu, emme juurikaan pääse nauttimaan meren aalloista. Lämpötila nousi sentään yli 30 asteen! Kyllä näitä voi sitten alkutalven pakkasissa muistella.