Dambullaa monella tapaa
Aamulla saimme nukkua pitkään ja eilisen pitkän ja rankan päivän jälkeen nukuimmekin jo hyvät yöunet. Paapalla nousi yöllä kuume ja hän päätti jäädä päivän riennoista vapaalle ja lepäämään hotellille.
Tällä kertaa emme viettäneet tuntikausia bussissa: vajaan tunnin ajamisen jälkeen olimme Hiriwadunnan kylässä. Siellä meidät kyydittiin peltotyöläisten käyttämän sarvitraktorin ja siihen kiinnitetyn peräkärryn kyydissä pienen järven rannalle. Siirryimme seuraavan eksoottisen kulkupelin, kaksoisleveän katamaraanin kyydissä pienelle järviajelulle - ihania maisemia ja eilinen Sigiriya näkyi myös - ja sitten maihin järven tai joen toiselle rannalle. Siellä näkyi palmunlehväkattoinen maja, jonne menimme tutustumaan paikalliseen keittiöön ja ruoanlaittoon.
Timo kertoi paikan omistuksesta: kyläyhteisö omistaa maan ja vuokraa sitä määräajaksi jollekin vuokralaiselle. Nämä viljelevät aluetta tarpeittensa mukaan. Tämä perhe, joka alueella oli vuokralla nyt, viljeli paljon kasviksia ja hedelmiä. Saimme kaikki päällemme kirjavat hameet, sarongit, ja lähdimme poimimaan munakoisoja. Seuraavat vapaaehtoiset pilkkoivat ne ja seuraavat maustoivat, toki paikan emännän ohjeiden mukaan. Mausteeksi meni sipulia, valkosipulia, currykasvin lehtiä, pippuria, kurkumaa, chiliä, joitakin paikallisia mausteseoksia ja suolaa. Pataa kuumennettiin ja sekoitettiin ja hetken päästä ruoka oli valmis. Tietenkin emännät olivat valmistaneet monia ruokalajeja ja riisiä, joista keräsimme annokset koriin, jonka suojaksi oli laitettu lootuksen lehti. Periaatteessa ruoka syötiin käsin, mutta itsekin kaavin sen ohuella vehnäleivällä suuhuni. Kaikkiaan ruoka oli maittavaa eikä ollut tehty liian tuliseksi suomalaiseen suuhun.
Lounaan jälkeen meidät soudettiin pikaisesti joen poikki ja saimme tuktuk-kyydin bussillemme. Jatkoimme matkaa seuraavaan paikkaamme, Dambullan luolatemppeleille. Kyseinen paikka luolineen on ikivanha, jotain toimintaa siellä on ollut jo noin 400 vuotta eaa. Buddhalainen luostari siellä on toiminut noin 100-luvulta eaa, kun tuohon aikaan hallinnut kuningas sai luostarista suojapaikan ja myöhemmin lahjoitti luostarille merkittävän määrän varoja kunnostukseen ja ylläpitoon. Monet muutkin kuninkaat antoivat myöhemmin luostarin munkeille rahoitusta, joten 1100-luvulle tultaessa se oli maassa tärkeä uskonnollinen keskus. On arvioitu, että luolaluostari olisi maailman vanhimpia edelleen toimivia uskonyhteisöjä.
Luolia on alueella kaikkiaan noin 80, mutta seitsemän niistä on kunnostettu ja ne ovat täynnä erilaisia buddha-patsaita ja seinämaalauksia. Luolien maalaukset on tehty erilaisella tekniikalla kuin Sigiriyan freskot, eli maalattu kuivuneen pohjamaalin päälle, ja siksi niitä on voitu kunnostaa myöhemmin. Kallioluolien eteen on rakennettu valkoinen eteisrakennus 1930-luvulla ja luolien seiniä ja patsaita korjataan kaiken aikaa. Siksi ne olivat pääosin erittäin hyvässä kunnossa ja kirkkaan värisiä. Kohde on se kolmas Dambullan alueen kohde, joka on saanut Unescon maailmanperintökohteen statuksen.
Kaikkiaan retkemme luolille kesti vajaan tunnin: vartin verran tietä ja portaita ylös, 20 minuuttia luola-alueella ilman kenkiä (kengät piti jättää narikkaan) ja 10 minuuttia alas. Kun paluumatka bussilla ei myöskään kestänyt puolta tuntia kauemmin, olimme takaisin hotellilla jo alkuillasta.
Illastimme tuttuun tapaan seisovasta pöydästä. Söimme paapan kanssa molemmat paikallisia ruokia. Paappa siitä syystä, että hänen tukkoinen nenänsä on heikentänyt makuaistia. Tulinen ruoka sentään maistuu joltain. Minä taas söin niitä siksi, että ne ovat pääosin kasvisruokaa ja välillä tulisuuskin on mielenkiintoista kokea. Täällä reissussa ruokavalioni on muuttunut entistä enemmän kasvisvoittoiseksi, kun täällä kasvisruokia on tarjolla niin valtavan monipuolisesti ja maukkaasti valmistettuna. On tämä mielenkiintoinen maa, monella tavalla.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti