Merikilpikonnat

Merikilpikonnat! 

Lauantaina saimme nukkua hieman aiempaa pidempään, peräti yli kuuteen. Matkaseuralaisemme olivat jatkaneet edellistä iltaa pimeällä yläkannella, mutta me olimme suunnanneet pehkuihin jo kymmeneltä. Nukkuminen oli silti hiukan hankalaa, sillä laiva keikutti yön aikana enemmän kuin pahimmillaankin tätä ennen. Olimme lähempänä suurta merta kuin koskaan ennen matkamme aikana. Isabelan eteläpuolella, mistä kiersimme saaren, meren syvyys on jo 3 km ja aallot tulevat suoraan valtameren aavalta saakka. Pidin pahoinvointiranneketta koko yön, kunnes sen akku loppui. Ilokseni pahoinvointi pysyi poissa.

Tiesimme alueen runsaista merikilpikonnakannoista,  mutta oli silti hämmästyttävää nähdä niitä uiskentelevan laivan ympärillä kymmenittäin heti aamupalalle mennessämme. Näky oli kyllä uskomaton! Paikan nimi oli Punta Moreno Isabelan läntisellä laidalla.

Aamuseitsemältä lähdimme jälleen liikkeelle, Isabelan saaren laavakentille. Laavakenttä oli meille tuttua, mustaa kivikkoa, mutta tämä oli selvästi rikkonaisempaa, vaikeakulkuisempaa ja kasvillisuutta oli enemmän. Laavakaktuksia, kynttiläkaktuksia ja opuntioita, heiniä ja mangrovea, ne ovat laavakenttien pioneerikasveja.

Koko tähänastisen matkamme kohokohta oli pieni merenlahti, minne vesi virtasi kapeasta kanavasta. Siitä isotkin eläimet pääsivät nousuveden aikana sisälle lahteen, mutta eivät päässeet ulos ennen seuraavaa nousuvettä. Meidän retkemme osui laskuveden aikaan. Lahdella uiskenteli ainakin kolme suurta merikilpikonnaa, jotka nostivat vuorotellen pintaan joko päätään tai kilpeään. Kun eläimet uivat aivan lahden etureunassa, näimme ne erittäin hyvin ja pystyimme ottamaan valokuvia. Totesimme, että luultavasti yhtä hyviä kuvia merikilpikonnista ei ole mahdollista saada tämän matkan aikana. Saarelta palatessamme pyörähdimme vielä pienellä laavakiviluodolla, jolla pötkötteli merileguaaneja, jälleen suurimpia, mitä olimme nähneet ja niitä oli paljon! Juuri kun kuvittelee nähneensä niitä ihan tarpeeksi, tulee taas jotain vielä hurjempaa vastaan! Luodoilla oli myös lentokyvyttömiä merimetsoja, jotka muistuttivat kohtalaisesti kotimaisia lentokykyisiä serkkujaan. 

Pienen tauon jälkeen suuntasimme laivalta kumiveneillä lahden toiselle reunalle uimaan ja snorklaamaan. Koska alue on lähempänä aavaa valtamerta kuin saaren toisella puolella olevat merialueet, oli vesi vain vajaa 25-asteista ja  aallot olivat voimakkaita. Ne löivät rantaan vaahtopäinä ja keikuttivat uimareita veden pinnalla. Veden pohjahiekka nousi ylös, joten totuttua kirkkautta vedessä ei ollut. Paappa näki yhden kilpikonnan uivan, mutta minun eteeni niitä ei sattunut. Muut matkalaiset olivat nähneet niitä veden alla kallioita vasten syömässä merilevää. Kun emme menneet lähelle rantoja, emme niitä nähneet.

Laivalla lounas oli totuttuun tapaan erinomainen. Sen aikana laivamme kulki jälleen uuteen paikkaan, pienen matkan päähän Elisabetin lahdelle. Siellä teimme vaihteeksi  parin tunnin retken kumiveneiden kyydissä. Lähdimme ensimmäisenä kiertämään kolme pientä saarta, jotka tunnetaan nimellä Isla Mariela. Niistä suurin on Galapagosin pingviinin tärkein pesimäsaari. Pingviinipariskunta pariutuu keskenään loppuiäkseen ja kaivaa pesäkolon saaren kallioperään loppuelämän kodikseen. Ymmärrettävästi pingviinejä oli saarella erittäin paljon. Nämä galapagoslaiset ovat alle 30-senttisiä ja hyvin vikkeläliikkeisiä vedessä. Maalla ne seisovat paljon paikoillaan, mutta niiden lähelle on vaikea päästä ja saada valokuvia. Videot ovat ehkä helpompia ja kertovat näistä linnuista paljon. 

Samoilla kallioluodoilla eleli myös paljon sinijalkasuulia ja Galapagosin hylkeitä. Niitä valokuvasimme, ja seurasimme touhuiluja. Hylkeet alkoivat selvästi esiintyä turisteille: ne kiersivät venettä, sukeltelivat ja kisailivat keskenään. Kalliosaarilla näimme myös uudestaan lentokyvyttömiä lintuja. 

Iltapäivän seikkkailumme ei loppunut kallioluodoille vaan ajoimme Isabelan saaren rantaan ja veneellä edelleen sisään laavakivien ja mangrovemetsän keskellä olevaa väylää pitkin. Tunnelma oli käsittämättömän rauhallinen, sillä aallot eivät yltäneet puiden keskelle laisinkaan. Vesi oli täysin tyyni  ja mangrovemetsät heijastuivat veden pinnasta upeasti. Yllätys oli jälleen suuri, kun tämäkin luonnollinen leposatama oli merikilpikonnien suosikkipaikka. Niitä uiskenteli vastaan, viereen, eteen ja taakse taas lukuisia. Yritimme valokuvata niitä, käytännössä heijastusten vuoksi yksikään kuva ei taaskaan onnistunut. Silti fiilis koko päivästä oli hyvä, sillä olimme nähneet päivän aikana jälleen valtavan määrän eläimiä ja upeita luontokohteita.

Illalla tällekin ryhmälle oli vuorossa grilli-ilta. Ruoka oli yhtä hyvää kuin edelliselläkin viikolla ja porukka yhtä tyytyväistä. Juttu lensi ja ruokailijat puhuivat suureen ääneen. Onhan tämä ihan mukavaa vaihtelua tuppisuisten suomalaispten jälkeen. 

Illan päätteeksi nostimme taas ankkurin, suuntana Fernandinan saari ja uudet seikkailut!