Fernandina

Fernandina

Fernandinan saari on Galapagosin saarista nuorin, ikää vain noin 300 000 vuotta. Täällä toimii aktiivinen tulivuori,  La Cumbre, korkeutta reilut 1400 metriä. Saari on asumaton.

Aamulla lähdimme jälleen liikkeelle tarkoituksenamme nousta maihin. Oppaamme kuitenkin komensi venemiehet ohjaamaan veneet täyttä vauhtia merelle päin. Sisaraluksesta lähteneet turistit olivat nähneet valaita. Lopulta mekin näimme valaiden selkiä ja ilmapuhalluksia, tai lähinnä kuulimme puhallusten ääniä. Valaiden laji jäi epäselväksi, sillä ihan lähelle niitä emme päässeet. Meressä uiskenteli hylkeitä ja merikilpikonnia, isoja kaloja hyppeli pinnalle ja rauskut kävivät heittämässä voltteja ilmassa. Rauskuja näimme pitkin päivää aina silloin tällöin hyppelemässä muuallakin, ilmeisesti ne poistavat selästään loisia läpsäyttämällä selkänsä voimalla meren pintaan. 

Yllättävän valasretken jälkeen nousimme maihin Punta Espinozan kohdalla. Meininki oli tuttua: laavakivikallioita ja merileguaaneja. Nyt uutuutena oli se, että leguaanit olivat aamun kuumuuden jälkeen vilvoittelemassa ja uivat runsaina joukkoina. Niiden uinti on vaivatonta ja voimakas häntä toimii potkurina.  Vähitellen merileguaanit kiipesivät vedestä taas maalle ja kokoontuivat lämmittelemään kaulat pitkällä naamat aurinkoa kohti. Jotkut naaraat lähtivät myös kaivamaan pesäkoloja, jotka voivat olla reilusti yli metrin syvyisiä. Kauempana puissa näkyi muutama haukka vaanimassa kaivamisen uuvuttamia leguaaneja. Niistä sai helpommin ruokaa kuin hyvävoimaisista lajitovereista.

Tällä kävelykierroksella - kun emme ole suuremmin kiinnostuneita pikkulinnusta - emme kokeneet juuri mitään uutta. Nyt, kun olemme olleet täällä jo viikon, olemme nähneet melkeinpä kaikkia saarten eläinlajeja, lukuunottamatta pikkulintuja ja käärmeitä. Toisaalta totesimme paapan kanssa, että neljän ensimmäisen päivän aikana emme olisi nähneet kilpikonnista oikeastaan yhtään mitään! 

Vielä ennen lounasta ehdimme lähteä snorklaamaan ja uimaan. Menimme Fernandinan suojaisaan merenlahteen, missä aallokko ei ollut ihan yhtä vahvaa kuin eilispäivänä. Siellä kirkkaassa vedessä, melko lailla kivien keskellä, minäkin näin merikilpikonnia uimassa, sainpa pariin otteeseen uida aivan niiden vieressäkin. Ne olivat kauniin kirjavan värisiä ja liikkuivat sulavasti. Välillä ne kääntyivät kiviä päin syömään merilevää. Videointi olisi ollut kova sana tässä vaiheessa. 

Tällä uintiretkellä näin myös jonkin uuden kalalajin, mutta eihän niiden nimiä tiedä. Retken alkuosan uimme kirkkaassa vedessä, mutta kun piti siirtyä niemen toiselle puolelle, oli merenkäynti taas turhan runsasta ja pöllytti hiekkaa irti pohjasta. Kun näkyvyys muuttui nollaan, loppui meiltäkin paapan kanssa taas into uiskenteluun. 

Iltapäivällä lounaan jälkeen oli pakollinen siesta, jonka aikana laivamme siirtyi jälleen Isabelan puolelle, mukavaan pyöreään merenlahteen. Merenkäynti oli siinä selkeästi rauhallisempaa kuin aiemmin Fernandinan puolella. Uiskentelimme ja snorklailimme jälleen. Alussa olimme vielä turhan lähellä lahden suuta ja mainingin löivät rantaan kovaa. Uimiseen virtaus oli liian voimakasta eikä vedessä edes nähnyt mitään. Meinasin suorastaan uupua, joten päätin kiivetä veneeseen. Venemies Pepen seurassa vietin hetken aikaa ja ehdimme päästä hyvään jutun alkuun. Hän puhui espanjaa, minä englantia ja niin vain pääsimme selville asioista. 

Hetken levähdettyäni snorklaajat olivat päässeet jo hyvän matkan eteenpäin. Siellä aallot olivat matalia ja veden virtaus selvästi vähäisempää kuin lahden suulla. Lähdin takaisin uimaan ja vietin taas puolisen tuntia vedessä. Näin monta kilpikonnaa, ne olivat ruokailemassa pohjan kivillä. Kun vesi oli riittävän matalaa,  sekä kilpikonnat että pohjan pinnalla olevat kasvit ja eläimet erottuivat hyvin. Siellä oli usean värisiä meritähtiä, mustia ja vihreitä merisiilejä, sienimäisiä rakennelmia, jotain jäkälän tapaista ja ties mitä. Tuttuja pikkukaloja näkyi, mutta esim. hait pysyivät poissa ainakin minun kohdallani. 

Iltapäiväämme mahtui jälleen patikointia. Kuljimme lahden pohjukkaan veneillä ja siellä maihin noustuamme aloimme kiivetä. Aluksi menimme portaita, sitten tasaisempaa reittiä. Hetken kuluttua edessämme avautui upea vihreä vesialue, Darwinin järvi meren pinnan tasalla alapuolellamme. Carlos kertoi, että järven vesi on suolaista ja tihkuu sinne maakerrostumien läpi merestä. Eläimistöä siellä ei juurikaan ole. 

Hetken maisemaa ihasteltuamme lähdimme taas jatkamaan matkaa. Kun kuljimme lähinnä paikallisten hyönteiskarkotepuiden keskellä (puiden lehtiä poltetaan sadekaudella taloissa, kun karkotetaan hyttysiä), ei ympärillämme käynyt tuulen henkäystäkään. Oli ihan hillittömän kuuma! Jatkoimme kuitenkin matkaa ja hetken kuluttua polku alkoi selvästi jyrkentyä. Lopulta määränpäämme näkyi: Punta Tortuga. Se oli saaren tällä reunalla korkein kohta kosta avautuivat jälleen upeat maisemat moneen suuntaan. Näimme Isabelan ja klo Galapagosin korkeimman vuoren, Wulfin tulivuoren (1660 m), läheisen Darwin-tulivuoren ja myös osittain romahtaneen Ecuador- tulivuoren. Lisäksi meri näkyi takanamme merenlahtena, missä laivamme oli ankkurissa ja myös vähän pohjoisempana. Maisema oli hieno, sillä vaikka se oli tietenkin laavakenttää, oli rinteillä kuitenkin myös paljon vihreitä puita sadekauden rehevöittämänä.

Paluumatka Punta Tortugalta kesti vielä puolisen tuntia alamäkeen, minkä jälkeen noin klo 18 iltapäivällä tämän päivän! fyysinen aktiivisuutemme oli saavutettu. Kun olimme lähteneet liikkeelle klo 8 aamulla, oli aktiivisuutta ehtinyt kertyä liki 12 tuntia. Olimme ehtineet tehdä kaksi kävelylenkkiä (yhteensä noin 3,5 tuntia) ja kaksi uinti/snorkkelointiretkeä, yhteensä noin 2 tuntia. Aktiivista liikuntaa kertyi päivään yli 5 tuntia eikä tämä ollut mitenkään poikkeavaa. Koko lomamme on kyllä ollut mitä suurimmassa määrin kuntoilua. Suurella mielenkiinnolla odotan, mitä vaaka sanoo kotimaassa!