Kohti uusia tuulia

Kohti uusia tuulia 

Jos olemme aiempina aamuina nousseet varhain kuumuuden takia, nousimme tänään vielä aikaisemmin, ennen viittä, koska kanssamatkustajien kotimatka oli alkamassa. Sitä ennen meidän piti vielä käydä katsomassa jättiläiskilpikonnia niiden suojelualueella. Nousimme maihin Puerto Ayorassa ja ajoimme bussilla puolen tunnin matkan suojelualueelle.

Galapagosin saaret ovat maailman suurin vesiensuojelualue. Saarten pinta-alasta 97 % on suojeltua ja koko alue on Unescon maailmanperintökohde. Nämä kilpikonnat taitavat olla yksi saarten tunnetuimmista suojelluista eläimistä. Joskus historiassa, kun ihminen on tullut näille saarille, jättiläiskilpikonnia on ollut täällä arviolta 30 000 yksilöä. Ensimmäiset ihmiset ovat syöneet niitä, onhan niissä valtavasti lihaa. Niin sitten ajan kuluessa kilpikonnien määrä on huvennut todella merkittävästi, muutamaan tuhanteen yksilöön. Ainuttakaan luontaista vihollista jättiläiskilpikonnilla ei ole, vain ihminen on koitunut historiassa niiden kohtaloksi. Ihmiset havahtuivat suojeluun 1970- luvulla ja siitä lähtien kanta on noussut jo yli 20 000 yksilöön. Suojelun kannalta merkittävää on se, että jokaisella saarella ja jopa niiden eri alueilla on keskenään hieman erilaiset eläinkannat, joten ne pidetään erillään toisistaan. 

Kävelimme suojelualueella ja Greg etsi meille kohtia, missä konnia olisi ollut. Jättiläiskilpikonnat käyttävät mielellään mutaa suojaamaan ihoaan  loisilta ja muilta hyönteisistä. Niinpä ne usein köllöttelevät lampien ja liejulätäköiden reunoilla. Jokunen eläin oli asettunut polkujen varteen hyvään kuvauskulmaan. Ihmisiin nämä elikot lienevät tottuneet, mutta kun suhtautuvat meihin epäluuloisesti, vetävät päänsä kilven sisälle ja ehkä vähän korahtelevat.

Kilpikonnien lisäksi suojelualueella oli yksi 100-metrinen laavaluola, joka on  muodostunut laavakerrostumien romahdettua, mutta kannen jäädessä jäljelle. Kävelimme portaita alas ehkä 10 metriä, 80 metriä valaistua käytävää pitkin ja portaat ylös. Kun täällä laavaa on ihan joka paikassa, näitä luolia saattaa olla jokseenkin missä vain, ihan keskellä alavaa maatakin. 

Kun muut suomalaisturistit nousivat bussiin, meille oli tilattu taksi, joka ajoi meidät takaisin Puerto Ayoraan. Meillä oli peräti ruhtinaalliset 3 tuntia aikaa tutustua kaupunkiin ennen kuin piti mennä takaisin laivaan ja lounaalle. Palasimme eiliseen kahvilaan ja netin ääreen.  Tilasimme kahvia ja hedelmäsalaattia. Aamukahdeksalta paikka oli tyhjä ja netti meidän käytössämme. Homma sujui selvästi nopeammin kuin edellisenä iltapäivänä. Tarkistamista vaativat asiat saatiin käytyä läpi, paappa katsoi jopa Areenasta uutisia. 

Puerto Ayoran satama oli hyvin vilkas. Laivoja oli ankkurissa kymmenittäin ja niiden välillä liikkui kumiveneitä kuljettaen matkustajia ja tavaraa. Oma laivamme sai myös täydennystä varastoihinsa ja miehistö ajeli edestakaisin laivan ja sataman väliä kaiken aikaa, minkä ehtivät. Isoja purjeveneitä oli niitäkin hyvin monta. Osoittautui, että kyseiset veneet osallistuivat johonkin purjehduskilpailuun - eipä ollut nettiä käytössä, että olisi voinut tarkistaa, mikä kilpailu oli kyseessä. 

Palasimme laivalle ja jäimme odottelemaan uusia matkatovereitamme, joiden lento oli tullut Baltraan aamulla. Osoittautui, että saimme varsin kirjavan joukon matkaseuralaisia: kaksi pariskuntaa Englannista, yksi Skotlannista, kaksi Australiasta, yksi USA:sta ja yksi nainen Sveitsistä. Kielillä puhumiseen mene tämä reissu, mutta ei haittaa. Uusi oppaamme on Carlos, nuori alle 30-vuotias maisteri, joka opintojensa jälkeen on palannut kotisaarelleen. Laivan miehistö on pääosin sama, mitä viime viikollakin.

Iltapäiväksi lähdimme vielä tutustumaan Charles Darwin - tutkimusaseman, joka on erikoistunut jättiläiskilpikonnien lisääntymiseen ja suojeluun. Näimme pieniä, tämän ja viime vuoden poikasia, joille oli oma karsinansa. Kilpikonnan munat kerätään pesistä, jotka löydetään ja munat tuodaan haudottavaksi keskukseen. Jokaisen kilpikonnan kotisaari merkitään niiden tietoihin ja ne saavat myös merkinnät kilpiin, että eri saarilta tulevat kilpikonnat eivät pääse risteytymään keskenään. Nuoruusvaiheessa nämä kilpikonnat voivat olla samassakin aitauksessa, mutta lisääntymisiässä ne pidetään tarkasti erillään. 

Tutkimuskeskuksen alkuhistoriasaa sinne on innokkaasti tuotu kaikki mahdolliset löytäneet konnat, mutta kukaan ei ole merkinnyt tarkkaan niiden kotisaarta. Näin on saattanut syntyä risteymiä, joita kukaan ei oikein tiedä. Yhdessä aitauksessa pidettiin nyt laumaa tällaisia uroksia, joita ei päästetty lisääntymään. Jos konnien alkuperäsaari on tiedossa, saavat saman saaren koiraat ja naaraat olla yhdessä ja lisääntyä kykyjensä mukaan. Yhdessä tällaisessa aitauksessa näimme uroksen ja naaraan parittelevan, mutta oppaamme totesi, ettei hommasta tullut mitään. Uros oli aktiivinen, mutta naaras ei tätä kelpuuttanut. Naaras valitsee vahvimmat poikasensa isäksi.

Yksi keskuksen tunnetuimmista konnista on ollut Yksinäinen George, joka lienee ollut Pinton saaren viimeinen jättiläiskilpikonna. Se kuoli muutama vuosi sitten saamatta poikasia, joita yritettiin saada aikaan mahdollisimman läheistä geneettistä alkuperää olevien naaraiden kanssa. George kyllä paritteli, mutta poikaset eivät kehittyneet.  George oli ilmeisesti jo liian vanha isäksi. Tällä hetkellä keskuksessa elää toinen kuuluisa konna, Super-Diego, joka puolestaan on ollut niin ahkera parittelija, että on saanut tuotettua noin 2000 jälkeläistä. Suojelukeskuksen väki on tehnyt hyvää työtä ja saanut jättiläiskilpikonnien elämää huomattavasti parempaan kuntoon.

Iltapäivän lopuksi saimme jälleen vapaata aikaa Puerto Ayorassa. Meille tämä oli jo kolmas keikka kaupunkiin, uudet tulokkaat pääsivät paikalle ensimmäisen kerran. Kun kolmatta kertaa kuljimme samojen turistikauppojen ja päiväristeilyjen myyntipisteiden ohitse, totesimme, että kaupunki on aika lailla nähty. Huomenna suuntaamme uusiin tuuliin.