Huikea luontopäivä

Huikea luontopäivä! 

Heräsimme uuteen aamuun Villamilin lahdella, Isabelan saaren rannikolla, minne olimme jälleen matkustaneet yön aikana. Edessämme näkyi pieni kaupunki, Puerto Villamil, jonka edessä oli pitkä, valkoinen hiekkaranta. Sen ulkopuoliset rannat olivat kauttaaltaan mustaa, terävää laavakiveä. Meri oli edelleen yhtä upeaa turkoosia, mihin olimme tottuneet jo aiemmin matkamme aikana.

Lähdimme liikkeelle kumiveneillä klo 7, suuntana pieni Tintorerasin saari. Osoittautui, että kyseinen laavakivinen saari oli aivan täynnä merileguaaneja. Ne pesivät kivien väleissä ja kaivoivat pesäkolojaan, mistä vain löytyi riittävän pehmeää hiekkaa. Koloja kaivaneet naaraat olivat menettäneet tyypillisen mustan värinsä, sillä ne olivat   kauttaaltaan kaivamansa hiekan peitossa. Kun leguaanit ovat laskeneet munansa, ne peittävät kuopan ja häipyvät jättäen tulevat lapsensa oman onnensa nojaan. Näitä pesäkoloja ja joka paikassa liikkuva eläimiä saimme väistellä. Kallioiden reunalla majaili myös muutama pikkukaveri, nuorisojengi, jotka olivat van alle 20-senttisiä. Jotkut aikuiset olivat melkein maaleguaanien kokoisia, 70-senttisiä.

Polkumme vieressä oli aita ja sen takana syvä kalliohalkeama (ehkä ihmisen tekemä), jossa uiskenteli haita. Näimme ne hyvin selvästi, mutta yhtään valokuvaa emme niistä saaneet, kun aurinko heijastui vedestä. Merikilpikonnia uiskenteli läheisellä lahdella, mutta eihän niistäkään kuvia saanut. Vain kilpi ja pää vilahtelivat välillä näkyvissä.

Tähän aamupäivään sisältyi koko lomamme pisin ja fyysisesti vaativin urakka, kiipeäminen tulivuoren kalderan reunalle. Lähdimme Tintorerasista veneillä suoraan Villamilin kaupunkiin, rantauduimme ja lähdimme paikallisella kulkupelillä, shiballa, liikkeelle. Liikenneväline oli rakennettu pieneen kuorma-autoon: lattia, penkit, katto pylväiden varassa. Sillä matkasimme reilun puoli tuntia Sierra Negran tulivuoren juurelle ja lähdimme kiipeämään. Matkaa kohtuulliseen ylämäkeen oli runsas kolme kilometriä. Onneksi olimme jo reilun kilometrin korkeudessa, joten ihan hillittömän kuumaa ei ollut. Tietä ympäröivä maasto oli runsaan kasvillisuuden peitossa, mutta yhtä puulajia, paria saniaislajia ja heiniä lukuun ottamatta kaikki tiheän metsän kasvit olivat tulokaslajeja. Välillä pysähtelimme katselemaan ja kuuntelemaan paikallisia lintuja. Reilun tunnin kävelyn jälkeen olimme perillä valtavan kalderan reunalla. Sierra Negran kaldera on maailman toiseksi suurin, yli 9 km laajuudeltaan. Maisemat olivat huikean komeat ja olimme onnekkaita myös sään suhteen, kun edes utua ei ollut paljon. Iltapäivällä näimme alhaalta, miten pilvet olivat peittäneet vuoren ja näkyvyys siellä olisi ollut täysi nolla. 

Pienen pysähdyksen jälkeen palasimme kävellen alas, takaisin shiballe ja satamaan. Meitä odotti jälleen upea lounas laivallamme. Paapan kanssa olemme havainneet, että kansainvälisessä ryhmässämme ruokailut kestävät selvästi pidempään kuin suomalaisten kanssamatkustajien kanssa, keskustelut ovat paljon mielenkiintoisempia. Kaikki ovat vilpittömästi kiinnostuneita erilaisista kulttuureista ja ilmiöistä ja keskustelu on vilkasta. Kokemus on ollut erittäin virkistävä. 

Pienen siestan jälkeen matkamme jatkui, suuntana oli taas Puerto Villamilin satama ja seuraava shiba-ajelu. Pysähdyimme ensin vanhalle hiekkakuopalla, minkä kaupunki oli entisöinyt pieneksi lammeksi. Siellä näkyi flamingoja ja muitakin vesilintuja. Hetken päästä jatkoimme varsinaiseen kohteeseemme,  Arnaldo Tupizan kilpikonnakeskukseen, jonka toiminta-ajatus oli pitkälti sama kuin edellisen päivänkin vierailukohteessamme. Tämä kilpikonnakeskus oli kuitenkin huomattavan tyhjä edelliseen keskukseen verrattuna, sillä viime vuonna paikalla oli käynyt rikollisia, jotka olivat varastaneet yli 100 kilpikonnaa. Niiden kohtalosta ei edelleenkään ole varmuutta, mutta se on kuitenkin jo nyt selvää, että vuosien tieteellinen työ ja eläinten suojelu on kärsinyt kovan iskun, jota ei helpolla korjata, vaikka eläimet joskus vielä löydettäisiinkin! Palautuessaankin eläimet voisivat olla tunnistamattomia, jolloin niitä ei voisi enää laittaa lisääntymään muiden kanssa.

Iltapäivällä meillä oli kaupungissa vapaata aikaa katsella paikkoja, käydä uimassa ja nauttia virvokkeita. Yritimme kaikkea. Kaupunki oli jokseenkin pieni, ei juuri tutustumista. Ranta oli upean näköinen, mutta me satuimme kivikkoisen pohjan kohdalle ja aallot suoraan Tyyneltä valtamereltä olivat suunnattomat. Uinti ei tuntunut ihan turvalliselta ja kävimme lähinnä kastautumassa. Seuraavaksi suuntasimme kahvilaan. Siellä ihmiset joivat pääosin kookospähkinöiden mehua (rommilla terästettynä), paappa joi kahvia. Meille kaupunki ei tarjonnut oikeastaan mitään erityistä, mutta huomasimme siellä kuitenkin paljon rakennustyömaita. Näytti siltä, että hotelleita sinne voitaisiin rakentaa. Tällä hetkellä majoitustilojen puute rajoittaa paikalle tulevien turistien määrää. Ehkä alueen hiekkaranta ja upea luonto houkuttelevat tulevaisuudessa paikalle lisää turisteja, kunhan olosuhteet saadaan kohenemaan. Sitä voi itse kukin sitten miettiä, onko tämä hyvä asia vai ei!

Illan tullen, illallisen jälkeen laivamme jatkoi matkaa. Vaikka tämän päivän monipuolisuutta on vaikea ylittää, odotuksemme ovat korkealla. Katsotaan huomenna illalla, mihin päädymme!