Wellcome to the rainforest
Edellisenä iltana menimme nukkumaan iloisen sateenropinan tuudittamina ja nukuimme tosi hyvin. Aamulla sade oli lakannut ja ohjelmassamme oli veneretki pitkin alueen kanavaverkostoa. Täällä kanavilla tarkoitetaan sekä luonnon synnyttämiä uomia että ihmisen kaivamia kanavia, jotka sijaitsevat näiden luonnonuomien välillä. Risteileviä kanavia on paljon ja niiden sokkeloissa saattaa nähdä monenlaisia eläimiä.
Lähdimme liikkeelle pienellä kanavaveneellä aamupalan jälkeen vasta klo 8.30, mikä oli kohtalaisen myöhäinen aika. Maisemat olivat edelleenkin todella ihania, rehevän sademetsän keskellä, ja sääkin tuntui suosivan meitä. Täällä sademetsään ei ilmeisesti tehdä juurikaan kävelyretkiä, sillä herkkää luontoa halutaan suojella. Toisaalta umpitiheän viidakon läpi ei niin vain kävellä. Niinpä istuimme veneessä ja ihailimme maisemia. Oppaamme ja kuljettajamme etsivät meille eläimiä kuvattaviksi.
Lintuja näkyi aika paljon, mm. erilaisia haikaroita. Yleensä linnut olivat niin kaukana tai lehvästön peitossa, että niitä ei saanut kuviin - esimerkiksi yksi tukaani - mutta muutama yksilö antautui kuvattavaksi. Ongelmana on vain se, että jos kuva onnistuikin, ei näille linnuille saanut nimeä - ei espanjaksi, ei englanniksi ja kaikkein vähiten suomeksi. Yksi linnuista oli komean värinen pieni kahlaaja, toinen merimetson tyyppinen puolisukeltaja, joka kuivatteli oksan päällä sulkiaan. Kolmas, nimen saanut, oli tiikerihaikara.
Kaimaaneja löytyi muutamia yksilöitä ja ne olivat helppoja kuvattavia. Kaimaanit ovat alligaattorien alalaji, melko pienikokoinen krokotiilin sukulainen. Ne ovat vaihtolämpöisiä ja paistattelevat auringossa itseään lämmittääkseen. Kun lämmittäminen menee vähän yli, ne avaavat suutaan ja viilentävät. Siinä prosessissa menee kuitenkin aikaa ja ne pysyttelevät hyvin paikoillaan. Siinä niitä sitten kuvattiin. Matelijoita löytyi paria sorttia liskoja myös. Iguaaneja oli monenlaisia, mutta ei niitä oikein hyvin kuviin saanut.
Laiskiaisia näkyi useassa paikassa. Niitä etsittiin tietyn kauniskukkaisen puun oksilta, sillä kyseinen puu on laiskiaisten lempiruokaa. Yhden kuvan otin tästä kukasta ja se on todella hieno. Niistä puista löytyi sitten laiskiaisiakin, mutta yleensä ne olivat puun yläoksilla pienenä myttynä, joten ei niistä kuvista paljon saa selvää. Oppaamme Mike kertoi mielenkiintoisen jutun laiskiaisista. Ne ovat alunperin hyvin vilkkaita eläimiä ja poikasena liikkuvat runsaasti emon maidon voimalla. Niiden pääravinto on kuitenkin erilaiset selluloosapitoiset lehdet, joita eläimet saavat sulatettua bakteerien avulla pitkän käymisprosessin kautta. Selluloosamassa kulkee laiskiaisen suolen läpi 30 päivää, joten se saa massasta hyvin vähän energiaa. Siitä syystä sen on minimoitava kaikki liikkeensä. Oikeastaan se joutuu olemaan laiskana olosuhteiden pakosta. Pienet poikaset oppivat tämän asian emoltaan. Alussa ne putoilevat paljon liikuttuaan energian puuttesta maahan ja emo hakee ne ylös. Jos poikanen ei opi lopulta hillitsemään liikkeitään ja putoilee edelleen, emo lopulta hylkää sen maahan. Ei kannata vaarantaa omaa henkeään (pedot voivat hyökätä maassa) huonosti oppivan poikasen takia. Nämä maahan pudonneet laiskiaisen poikaset päätyvät sitten ihmisten huostaan ja suojelukeskuksiin, koska niille ei voida enää opettaa luonnossa selviämisen taitoja ilman emoa. Laiskiaiset käyvät tekemässä tarpeitaan puiden juurelle kaivamaansa ja peittämäänsä kuoppaan kuten kissat. Muutoin ne eivät maahan vaivaudu. Nopeita ne ovat ainoastaan kahden syyn takia: puolustautuessaan tai paritellessaan. Ja vielä viimeinen mielenkiintoinen yksityiskohta: laiskiaiset ovat aivan täynnä kaiken maailman kirppuja ja ötököitä, niin että niitä puhutellaan omaksi ekosysteemikseen.
Mölyapinoitakin löytyi. Ne ovat yksi alueen kolmesta apinalajista, aikuisina noin 50 cm korkeita ja väriltään tummia. Hämähäkkiapinat ovat ruskeita ja kapusiiniapinoilla on vaalea naama. Mölyapinat hyppelivät puussa ja kahisuttivat lehtiä. Kuvaaminen oli jälleen liki mahdotonta, kun eläimet olivat turhan korkealla veneistämme, oksien ja lehtien keskellä. Apinoiden nimi tulee niiden valtavasta äänestä, joka kantaa kilometrienkin päähän. Äänellään mölyapinat varoittavat lajitovereitaan vaarasta. Niiden kurkun rakenne on samanlainen kuin ihmisellä ja siksi ne pystyvät tuottamaan kuuluvaa, voimakasta ääntä. Muut alueen apinalajit eivät tähän kykene.
Retkeämme oli tarkoitus jatkaa lounaaseen saakka. Sitten se kuitenkin alkoi: sademetsän trooppinen sade. Meillä oli omat hyvät sadeviittamme mukanamme, mutta veneessä muulle ryhmälle jaettiin peittävät siniset sadeviitat. Mike kerkesi vain todeta: ”Wellcome to the rainforest” ja sitten se alkoi. Vettä tuli aivan saavista kaatamalla ja vene käänsi suuntansa kohti Evergreeniä. Satuimme istumaan kohdassa, missä veneen pohja oli muuta veneen pohjaa matalammalla ja saimme katseltua jalkamme aika perusteellisesti. Oikeastaan kuivana säilyi vain keskivartalo ja takaraivo viitan alla. No, trooppinen sadekuuro kuuluu nyt sademetsäkokemuksiimme, sillä aiemmilla sademetsäreissuilla ei ole aivan tähän veden määrään ylletty. Kun pääsimme takaisin lodgeen, oli sade jo hellittänyt.
Kun meille jäi pari tuntia ylimääräistä aikaa ennen lounasta, kävimme uimassa. Tällaiseen sademetsälodgeenkin on siis rakennettu uima-allas. Aika tuntui kuitenkin vähän joutilaalta jo siinä vaiheessa. Lounaan jälkeen meille tarjottiin mahdollisuus ylimääräiseen kävelyretkeen - pääsisimme siis kuitenkin viidakkoon! Tietenkin ilmoittauduimme mukaan.
Lähdimme veneellä lodgen viereistä sivuhaaraa, Laguna Penitenciaa eteenpäin, San Francisco de Tortuguero nimisen kylän kohdalle. Sinne oli rakennettu betonilankuista kävelyreitti ja portaat, jota pitkin nousimme 119 metriä ylöspäin Volcan Tortuguerolle. Se on koko Karibian rannikon alueella rannan korkein kohta. Kävelyreitin toisella puolella avautui nimittäin Karibian meri, tai oikeammin Tortuguero -joen suu, joka laskee Karibian mereen. Kiipeäminen oli kovaa, vaikkei ihan pahin helle ollutkaan, vain 28 astetta ja ilman kosteus 94%. Tietenkin kiipeäminen palkitsi kaikki vaivat, oli siellä niin upeat maisemat. Lähialueen kylät näkyivät, samoin joen mutkittelevat uomat ja Karibian meri.
Paluumatkan teimme meren puoleisinta uomaa, Tortuguero-jokea pitkin. Näimme San Franciscon kylän, rannan hotelleja ja lodgeja. Koko jokivarsi on yllättäen varsin tiheään asutettua ja liikenne joella vilkasta. Alue ei kuulu luonnonpuistoon, kuten ei oman majapaikkamme ympäristökään. Varsinaisessa luonnonpuistossa voi liikkua vain määrätyillä alueilla, pääosin kanavia pitkin. Muille alueille ei ole asiaa muilla kuin puiston hoitajilla ja tutkijoilla.
Vielä pieni sananen Evergreen lodgen ruokailuista: nautimme täällä aamiaisen, lounaan ja päivällisen. Ruoka on hyvää, monipuolista ja kevyttä, ei ollenkaan tyypillistä ravintolaruokaa. Paikallisia aineksia käytetään runsaasti ja ruoka on hyvälaatuista. Tällaisessa paikassa halutaan taata se, että vieraat eivät saa vatsatauteja. Tätä osaa turistitkin arvostaa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti