Nordkapp - sinne oli päästävä!

Nordkapp, sinne oli päästävä

Parikymmentä vuotta sitten muutaman kesän aikana saksalaiset turistit lähtivät sankoin joukoin liikkeelle Suomen halki ja Nordkappiin saakka. Busseja kulki pitkin nelostieltä ylös ja alas. Neljä nuorta sukulaista toimi busseissa matkanjohtajina ja oppaina - kolme kesää viikko toisensa jälkeen Helsingistä Nordkappiin ja takaisin. Yksi heistä lohdutti: ”Kyllä Nordkapissa paistaa joskus aurinkokin! ”

Edellisen illan sateen jälkeen sää oli hieman kirkastunut. Vettä ei satanut ja pilvetkin olivat vähän eilistä kevyemmän näköisiä. Olimme toiveikkaita Nordkappin suhteen. Edellisenä iltana leirintäalueen vastaanotossa turistirouva kävi kyselemässä säätilannetta. He olivat käyneet sinä päivänä kohteessa käytännössä aivan turhaan, eivät olleet nähneet mitään. Leirintäpoika antoi meillekin nettiosoitteen, mistä saimme katsoa suoraan nettikameran kuvaa Nordkapista: 

nordkapp.kystnor.no

Aamulla nettikamera näytti harmaata (tällä leirintäalueella netti tosiaankin toimi, edes kohtalaisesti), mutta kun meidän ympäristössämme oli jo kirkastunut, luotimme kirkastuvaa säähän myös Nordkapissa. Matkalla sää näytti jokseenkin mukavalta, välillä jopa melkein aurinko pilkisti. Pilvet olivat selvästi korkeammalla kuin edellisenä päivänä. Nautimme komeista maisemista ja kiihdytimme tahtia. Vähän ennen lipunmyyntipistettä (Nordkappiin myytiin liput suoraan autoihin ja siellä olisi voinut yöpyäkin) pilvet sitten tulivat. Kun jyrkänne kohoaa 300 metriä merenpinnasta, ei tarvita sumua vaan pilvet voivat helposti roikkua maan pinnalla.

Jätimme vaunumme parkkiin ja lähdemme kiertelemään Nordkapin niemekettä. Jyrkänne oli komea ja paikoin oli vähän näkyvyyttä. Esimerkiksi kapea rotko tasanteen reunassa oli näkyvissä puoliväliin. Kun yritimme odotella hetken sään kirkastamista, kävikin päinvastoin! Turhaan emme jääneet paikan päälle, sillä luultavasti sää ei sen kummemmin olisi kirkastunut. 

Ajoimme takaisin tuttujen maisemien läpi. Nordkapista lähtiessämme hämmästelimme alueen maaperää, sillä korkeat kukkulat olivat kaikki tumman harmaata liuskekiveä. Muodostelma olivat erittäin komeita. Väritys oli täsmälleen se sama tumma harmaa, mitä paikalliset käyttävät puutaloissaan värinä. Erikoista on ehkä se, että kovin paljon emme nähneet tätä komeaa liuskekiveä käytettävän rakennuskivenä. 

Kun olimme lähteneet liikkeelle aikaisin emmekä viipyneet Nordkapissa pitkään, huomasimme saanemme lisäaikaa ja päätimme käydä Hammerfestissä, maailman pohjoisimmassa kaupungissa. Rakenteeltaan tämä satamakaupunki on hyvin erikoinen: kapea pieni kannas muodostaa kaupungin keskustan ja asuinalueet nousevat kukkuloille sen ylä- ja ulkopuolella. Kaupunkikeskusta ei ollut erikoisen kaunis, lähinnä vain vanhojen ja uusien laatikkotalojen sekasotku. Aivan keskustan kohdalla oli joitakin vanhoja, matalahkoja kerrostaloja, jotka olivat jääneet kokonaan uusien modernien kerrostalojen taakse. Nämä toimistorakennukset ja hotellit olivat vieneet merinäkymän takanaan olevilta taloilta. Muutoin kaupungin asukkaat saivat kyllä nauttia merinäköaloista, niin voimakkaasti rinteeseen talot oli rakennettu. Minun silmissäni kaupungin viehättävimmät osat olivat niitä vanhoja asuinalueita, missä oli kauniisti siroteltuina paikallisia, värikkäitä puutaloja. 

Illan etappimme oli Alta. Leirintäalue sijaitsi Alta-joen varrella vähän kaupungista syrjässä. Alue oli rauhallinen ja kohtuullisen siistikin. Puhelinlinjat olivat heikot ja netin kantavuus oli niin huono, että viestien lähettämiseksi piti mennä alueen vaataanottorakennuksen luokse. Päivä oli juhannusaatto (mitä seikkaa ei kyllä huomannut mistään, sillä se näytti norjalaisille olevan tavallinen työpäivä), mutta kyllä sen juhliminen taisi meiltä jäädä kokonaan väliin. Yöllä alkoi sataa vettä ja sitä sitten riittikin koko seuraavan päivän! 

Lämpötila oli Nordkapissa ollut + 7 astetta, mutta muualla matkan varrella sentään noin + 9 astetta. Tällainen taitaa nykyisin muistuttaa normaalia kotimaista juhannussäätä. Villaiset alusasut olivat poikaa!