Pitkä päivämatka Titicaca-järvelle

Pitkä päivämatka Titicaca-järvelle

Matka Cuscosta Punoon kaupunkiin ja Titicaca-järvelle on noin 380 kilometrin mittainen. Perun liikenneolosuhteissa, ruuhkissa ja huonokuntoisilla vuoristoteillä siihen oli varattu aikaa noin 8-9 tuntia. Toki pysähdyksiin ja ruokailuihinkin oli oltava aikaa. 

Lähdimme Cuscosta jo aamuseitsemältä. Meidät vietiin pikkubusseilla kaupungin keskustan ulkopuolelle varsinaiseen matkabussiimme. Päivämatkamme varrelle oli varattu pari mielenkiintoista pysähtymiskohdetta. Näistä ensimmäinen tuli vastaan noin 1,5 tunnin ajon jälkeen Raqchin rauniolueella, joka on aikoinaan ollut inkojen tärkeä risteyspaikka eri kaupunkien välillä. Siellä on sijainnut arvioiden mukaan jopa 180 suurta varastorakennusta. Niissä on säilytetty viljaa, perunaa ja muita kuivattuja elintarvikkeita, joilla on käyty kauppaa kaupunkien kesken. Kävimme yhdessä ennallistetussa varastossa. Se oli pyöreä, rakennettu muuraamalla tiilistä ja peitetty paksulla itsu-heinällä, jolla ketsuat ovat kattaneet kaikki rakennuksensa. Rakennustyyliltään varastorakennuksen olivat vaatimattomia ja arkisen näköisiä, mutta sisältä viileitä. Alueella oli myös sijainnut temppeli, joka inkojen rakennuksista poiketen oli ollut 3-kerroksinen, sekä ruutukaavan muotoon rakennettu kaupunki, raunioina tietysti sekin. 

Ruokailupysähdyksemme jälkeen matka jatkui yhä ylemmäksi, pitihän meidän ylittää matkamme aikana Andien vuoristo. Pysähdyimme korkeimmalle kohdalle, Rayan tasangolle. Korkeustaulun mukaan olimme 4335 metrin korkeudessa. Se tuntui hengästymisenä ja huimauksena. Tasangolta joet kääntyivät virtaamaan uuteen suuntaan. Pyhässä laaksossa ja Cuscosta vastaamme tulleet joet olivat virranneet pohjoiseen osana Amazonasin jättimäisen laajaa valuma-aluetta. Nyt suunnaksi muuttui etelä, Titicaca-järvi. Pienen pieniä puroja näkyi jo heti tasangolla, mutta jo muutamien kilometrien jälkeen niistä kasvoi komeita virtoja, jotka syöksyivät vuorenrinteitä alaspäin. Perussa on nyt sadekausi, joka kestää toukokuulle. 

Altiplanon tasanko on Andien keskellä sijaitseva valtava tasankoalue, joka yltää Perusta Boliviaan, Chileen ja lähes Argentiinaan saakka. Se sijaitsee noin 3660 kilometriä merenpinnan yläpuolella. Vaikka olosuhteet siellä olivat karut, saimme kuulla, miten siellä asuu tuhansittain ihmisiä, jotka viljelevät perunaa, ohraa, maissia, quinoaa ja muitakin korkealla viihtyviä kasveja sekä laiduntavat laamoja, alpakoita ja nautoja. Myös kaivosteollisuutta siellä on runsaasti. Palveluja alueen ihmisillä ei juuri ole, joten elämä on rankkaa ja luonnonvoimien armoilla. 

Perun epäonnisesta historiasta olen maininnut jo Liman juttuja kirjoittaessani. Epäonnistunut maareformi, sotilasdiktatuuri ja niitä seurannut toimeentulon romahdus ovat aikoinaan 1990-luvulla ajaneet Altiplanon maanviljelijöitä pois asuinalueiltaan. Heitä on päätynyt paljon Juliacan kaupunkiin lähelle Punoa. Tästä kaupungista riittäisikin sitten kerrottavaa, mutta yritän tiivistää.

Kun kaupunkiin muutti paljon köyhiä maanviljelijöitä, jotka eivät olleet tottuneet maksamaan veroja ja kantaman huolta palveluiden toimivuudesta, eivätkä he osanneet kaivata palveluita myöskään isossa kaupungissa. Uudet tulokkaat eivät maksaneet veroja kaupungille ja sama asenne tarttui muihinkin kaupungin asukkaisiin ja jopa yrityksiin saakka. Perussa verotus on vaatimatonta, maksimissaan 14 %, Juliacassa sitäkin matalampaa. Kaupungilla ei ole varaa pitää yllä edes normaalia infrastruktuuria, teitä, viemäreitä ja jätehuoltoa. Tiet ovat kuoppaisia saviteitä, kesällä pöllyäviä ja sateiden aikaan kuraisia. Köyhä kansa tekee vessatarpeensa peltihökkeleissä junaradan kupeessa, kaatopaikka syntyy sinne, minne itse kukin kasansa kippaa. Yksi pormestari oli saanut rahoituksen uuden tien rakentamiseen, mutta rahat päätyivät omaan taskuun. Tiestä jäivät jäljelle vain muutamat betoniset tukirakenteet. Talot ovat pääosin keskeneräisiä, savipintaisia hökötyksiä, joista ei makseta kiinteistöveroja. Kaupungissa ei näyttänyt olevan mitään valmista ja kaunista. 

Kaikesta tästä kaameudesta huolimatta Juliacassa asuu noin 400 000 asukasta, siellä on paljon teollisuutta, piraattiteollisuutta ja huumeisiin liittyvää teollisuutta. Liikenne kaupungin kuoppaisia teitä pitkin oli yhtä kaaosta. Soppaa hämmensi vielä sekin, että oli karnevaaliaika ja kaupungin asukkaat olivat kokoontuneet urheilukentän alueelle sitä viettämään. Ihmisiä oli liikkeellä valtavasti, oli karnevaalipukuihin pukeutuneita ryhmiä ja torvisoittokuntia. Kaikesta kaoottisuudesta huolimatta ihmisillä näytti olevan hauskaa. Viis siitä, että pätkä asfalttitietä oli humun takia pitänyt sulkea ja bussimme taittoi matkan junaradan penkan vierustaa pitkin! 

Pääsimme Punaan ja hotelliimme noin 8,5 tunnin matkan jälkeen. Olemme nyt noin 3820 metrin korkeudella merenpinnasta. Vuoristotauti palasi. Maisema hotellilta oli suoraan upealle järvelle, johon laskevan auringon säteistä saimme nauttia heti hotelliin päästyämme. Olipahan taas päivä, jollaista ei kovin usein elämässä tule vastaan.