Kohti taivasta, kohti maailman kattoa!

Kohti taivasta, kohti maailman kattoa

Monen ystävän kanssa olemme todenneet, että ihmisen on matkustettava silloin, kun siihen pystyy. Aikoinaan matkustimme pääosin yhdessä lasten kanssa. Hintaan tuli lapsilisää todella paljon, tai vaihtoehtoisesti jouduimme miettimään tapoja, miten kustannuksia saatiin madallettua. Automatkoja teimme paljon. Tällä hetkellä matkustamme kahdestaan. Vain omat rajoitteemme pitää ottaa huomioon. Jos tahtoo matkustaa kauas ja nähdä uusia maita ja maisemia, pitää kärsiä pitkän lentomatkan rasittavuus. Itse kukin joutuu omien mieltymystensä ja kuntonsa mukaisesti pohtimaan näitä asioita.

Matkamme alkoi maanantaina klo 4.30 taksilla lentoasemalle, mistä KLM:n lento Amsterdamin starttasi klo 7. Schipholin kentällä aika kului ruokaillen, vaikka siellä olisi aivan loistavat shoppailumahdollisuudet. Tämä pitää pitää mielessä paluumatkalla, kun vietämme siellä 8 tuntia! 

Varsinainen lentomatkamme Amsterdamista starttasi harmittavasti 50 minuuttia myöhässä. Schipholin kenttä oli niin ruuhkainen, että kone ei mahtunut sekaan! Pitkään lentomme kestoon se toi ikävästi lisää istumista. Matkustimme pääosin suomalaiseen päiväsaikaan ja ymmärrettävästi olimme lennon aikana lähinnä virkeitä. Välillä pystyi ottamaan pieniä tirsoja, mutta nukkumalla matkaa ei saanut kulumaan. Katsoin 5 elokuvaa! Näistä yksi oli tunnin mittainen Maestro, joka kertoi virolais-amerikkalaisesta kapellimestari Paavo Järvestä. Muut olivat täysimittaisia ja yllättäen pääosan kolmessa niistä oli saanut Judy Dench, mainio brittiläinen näyttelijä. Ensimmäinen filmeistä oli Victoria ja Abdul, missä hän esitti vanhaa kuningatar Victoriaa. Idän pikajunan arvoituksessa hän oli junamatkaan osallistunut vanha kreivitär. Rakastunut Shakespeare puolestaan oli saanut Judy Denchistä loistavan kuningatar Elisabethin. Viides katsomani elokuva oli romanttinen nuorisokuva, joka ei ole kotimaassa tullut vastaan ja oli setin heikoin. 

Äskeisen kappaleen perusteella lukija varmasti havaitsi, että lentomatka oli pitkä ja tosi tylsä. Ikinä ennen en ole katsonut viittä leffaa putkeen. Lopulta lukeminenkin oli niin väsyttävää, että jäi aika vähiin. KLM tarjosi ruokaa ja juotavaa kohtalaiseen tahtiin, mutta ajankuluksi ruokailustakaan ei ollut. Naapuripenkillä keski-ikäinen nainen ravitsi itseään valkkarilla! Minua valkkari närästää, enkä muutoinkaan tykkää turruttaa itseäni.

13,5 tunnin istumisen jälkeen olimme taas maassa. Jalkojen alla keinahteli, passien tarkastukseen oli tungosta (lennon myöhästyminen aiheutti puolen tunnin viivästyksen myös laskeutumisessa), kun samaan aikaan laskeutui jokin toinenkin iso kone. Lentoaseman ulkopuolelle vastassa oli kuitenkin ihana lämpö ja pimeä ilta. Olimme päässeet eteläiselle pallonpuoliskolle, Perun pääkaupunkiin Limaan. Aikaa kotiovelta hotellille kului jokseenkin tasan 24 tuntia. 

Varsinainen seikkailumme alkaa tänään, ensimmäisen hyvin nukutun yön jälkeen. Tutustumme tänään Limaan.