Kolmas matkapäivämme oli jo alkavaa paluumatkaa. Lähdimme liikkeelle tavallista myöhemmin, mutta ryhmän tapojen mukaisesti kaikki olivat paikalla jo reilusti ennen starttiaikaa. Aamulla ehdimme napata ne ainoat valokuvat Opatijasta.
Ajoimme rajan yli Slovenian puolelle, matkaa oli vain reilut puoli tuntia. Tällä kertaa tullivirkailija kävi bussissa katsomassa passimme - paluu Schengeniin oli vaativampi kuin poistuminen sieltä. Muutoin matka sujui joutuisasti, pääosin moottoritietä pitkin harmaata maisemaa katsellen. Vain Slovenian puolella oli jonkin matkaa tavallista mutkaista kylätietä, ja toisaalta poikkesimme vähän syrjään päätieltä piipahtaessamme päivän yrityskohteissa. Kroatiassa on ollut usean vuoden mittainen sota reilut 20 vuotta sitten (Sloveniassa sota oli kestänyt vain 10 päivää vuonna 1991). Infrastruktuuri on silloin tuhoutunut, joten tiet on pitänyt rakentaa uudelleen. Nyt ne olivatkin loistavassa kunnossa, paljon paremmassa kunnossa kuin Suomen tiet. Samoin Sloveniassa tiet olivat hyvässä kunnossa. Kummassakin maassa moottoritiet olivat maksullisia. Tietysti ilmasto-olosuhteet Balkanilla ovat paljon suosiollisemmat kuin Suomessa, joten teiden kunto on ymmärrettävääkin. Slovenia on ollut EU:n jäsen reilut 10 vuotta ja on euromaa, Kroatia taas tuore jäsen ja käytti edelleen rahayksikkönä omaa Kunaa.
Sloveniassa ensimmäinen tutustumiskohteena oli pieni kyläravintola maaseudun pikkukylässä. Saimme siellä syödäksemme lihakeittoa, paksua ja vahvan lihan makuista, jälkkäriksi omenapiirakkaa. Ravintolan omistaja kertoi paikasta ja yrityksen toiminnasta. Matkailijaryhmät ja paikalliset juhlat tuntuivat työllistävän tätä pikkuravintolaa. Ilmeisesti sen maine ja sijainti on pitänyt sen pystyssä jo usean sukupolven ajan, yli 100 vuotta.
Matkaoppamme Pirjo on asunut vuosia Balkanin alueella ja tuntee siellä paljon ihmisiä. Hänen henkilökohtaisen kontaktinsa avulla pääsimme vierailemaan paikallisella hevostilalla. Tilan emäntä on suomalainen ja saa toimeentulonsa hevosten kasvatuksesta ja tarvikemyynnistä. Paikka oli ihastuttava, kukkuloineen ja niittyineen. Pääsimme katsomaan myös heidän kotiaan, yli 400 vuotta vanhaa taloa, jonka perhe oli kunnostanut hienosti. Tällainen paikallistuntemus avarsi kokemusta slovenialaisesta elämästä aivan eri tavalla kuin tavanomainen turistimatka. Kävimme mm. kävelyllä paikallisessa metsässä, katsomassa puulajeja ja jääsateen aiheuttamia tuhoja.
Maiseman runsas kumpuilevuus sai selityksensä myös vierailun aikana. Maastossa on ollut - ja on ehkä edelleenkin - paljon maanalaisia jokia, jotka ovat kovertaneet luolia maastoon. Kun luolat ovat romahtaneet, on mastoon syntynyt paljon erikokoisia ja -muotoisia painanteita. Nykyisin ne olivat niittyinä ja laitumina ja ihmisten silmien ilona.
Maaseudun rauhasta oli vain 45 minuutin matka pääkaupunki Ljubljanaan, minne matkasimme iltapäivällä vierailujemme päätteeksi.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti