Tunnolliset turistit lähtivät jälleen aamusta liikkeelle, tällä kertaa Istrian niemimaan toiselle laidalle, Porecin kaupunkiin. Paikan historia ulottuu roomalaisten aikoihin, mistä näkyy muistoja ainakin vanhan basilikan alla tehdyissä kaivauksissa. Pyhän Markuksen basilika on rakennettu noin 500-luvulla, mutta siellä oli esillä roomalaisia laattoja ja pylväiden päitä. Paapan kansa kiipesimme jälleen korkealle, basilikan kellotorniin.
Porecin vanha kaupunki oli kohtalaisen pieni, nopeasti kierrettävissä. Vanhaa historiaa oli nähtävissä paljon. Pääosin kaupunki lienee rakennettu 1500-luvun jälkeen, mutta ne vanhimmat osat olivat roomalaisia. Tässä kohdassa mieleen tulee taas vierailumme Uruguayhin, Colonia del Sacramentoon. Siellähän ihmetystä herätti 400 vuotta vanha historia. Porecissa, kuten niin monessa muussakin paikassa Euroopassa, päästään 2000 vuoteen. Siinä vähän perspektiiviä.
Päivän toinen vierailukohde oli Vina Lagunan viinitila, missä nautimme lounaan. Tila tuottaa viiniä, oliiviöljyä ja juustoa. Viini oli kevyttä ja ruokajuomaksi sopivaa (en ole millään tavalla viinien asiantuntija, joten siitä ei sen enempää). Oliiviöljy oli kenties parasta, mitä olen koskaan maistanut, raikasta ja ilman kitkerää sivumakua. Tämä Istrian öljy on tilan omistajan kertoman mukaan palkittu kolme kertaa New Yorkissa maailman parhaana öljynä. Jos joskus sitä jostain saatte, niin ostakaa. Meille se ei onnistunut, kun kuljimme pelkkien käsimatkatavaroiden kanssa. Myymälässä sitä olisi saanut ostaa suoraan hanasta 1 tai 2 litran pulloihin.
Ruokailuumme viinitilalla kuuluivat paitsi viinit, myös oliivit, oliiviöljy ja juustot. Tilan juustot valmistettiin vuohen ja lampaan maidosta ja olivat erittäin maukkaita. Lounaan alkupalat olivat parasta ruokaa, mihin matkallamme törmäsin.
Päivän toinen kaupallinen tai yrittäjähenkinen kohde oli tryffelitila. Tryffeleiden etsintään tilalla käytettiin koiria. 20-kiloiset koirat ovat helpommin käsiteltäviä kuin 200-kiloiset siat, jotka tuppaavat syömään koko saaliin, kun sellaisen löytävät. Maailman suurimmat löydetyt tryffelit ovat painaneet kuutisen kiloa ja ovat tuottaneet löytäjälleen vuoden tienestit, muistaakseni yli 30000 euroa, niin kerrottiin. Maistelimme erilaisia tryffeliöljyjä ja tahnoja. Niitä oli myynnissä pieninä pakkauksina, joten niitä pystyimme ostamaan kotiin vietäviksi.
Tryffelitilan vierailuumme piti kuulua myös käynti metsässä, sieniä etsimässä. Pienen sekaannuksen jälkeen huomasimme, että se ei onnistunut. Olimme tyytyväisiä, sillä päivän sateen jälkeen metsä olisi ollut niin märkä, että olisimme saaneet rämpiä kengät mudassa. Tällä reissulla sää ei tosiaankaan suosinut meitä. Sadetta saimme melkein joka päivä, välillä enemmän, välillä vähemmän eikä lämpötilakaan ollut kovin korkea. Tosin Slovenian ja Kroatiaan erikoisuuksiin kuuluu ilmaston monipuolisuus. Dolomiiteilla (tai niiden jatkahan tämä alueen vuoristo on) sää on viileää ja talvella siellä on lunta ja pakkasta, kuuluisia laskettelukeskuksiakin. Istrian niemimaan rannikot ovat Välimeren ilmastoa, missä ei talvellakaan ole pakkasta. Sisämaassa kukkuloilla sää on näiden edellisten ilmastojen välimaastossa. Talvella voi olla pakkasta, vähän lunta, mutta ei juuri pysyvää lumipeitettä. Muutama vuosi sitten sillä alueella oli saatu jääsadetta, joka oli kertynyt tiukkana kerroksena puihin, katkonut niiden oksat ja latvat. Sähköt ja viestintäyhteydet olivat olleet poikki 10 päivää. Karu lopputulos oli vieläkin nähtävissä alueen metsissä.
Opatijan kaupungissa yövyimme pari yötä. Sää oli koko ajan niin kehno ja sateinen, että kaupungilla ei tehnyt paljon mieli käydä kävelylläkään. Rantakatua kävelimme sen verran, että saimme otettua muutaman valokuvan. Toisaalta paikan vahva turistipaikkaluonne ei erityisen paljon houkuttanutkaan tutustumiseen. Ehkä joskus aurinkolomalla?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti