Orankeja etsimässä

 Orankeja etsimässä

Orankit ovat erittäin uhanalaisia eläimiä. Kun sademetsiä on hävitetty, on orankeiltakin hävinnyt asuinsijoja. Borneolaiset suojelevat orankejaan ja niiden tappamisesta seuraa isot sakot ja 5 vuotta vankeutta. Joskus eläimiä kuitenkin vahingoittuu. Niitä kuntoutetaan takaisin luontoon Semenggohin suojelukeskuksessa. Sinne matkasimme tänään. 

Lähdimme resortista jo aamulla seitsemältä, että ehtisimme taittaa matkan Kuchingin taakse aamuruuhkassa. Perillä meidän piti olla yhdeksän aikoihin, jolloin orankeja ruokitaan. Semenggoh on varsinaisesti rehabilisaatiokeskus, ei niinkään orankien suojeluun keskittyvä laitos. Eläimet eivät ole häkeissä vaan elävät sademetsässä ja tulevat sieltä ruokintapaikalle syömään, jos kokevat siihen tarvetta. Keskuksen alue on pieni kooltaan eläinten määrään nähden, joten ihmisten tarjoama ruoka on kovasti tarpeeseen, että ruokaa riittäisi kaikille eläimille.

Menomatkan aikana matkanjohtajamme Taisto kertoi tietoja Malesian maataloudesta. Öljypalmuja kasvatetaan alueella, joka kattaa noin 46 % koko Malesian pinta-alasta. Palmuöljy tuo kuitenkin vain 3 % maan bruttokansantuotteesta. Tuntuu aika kohtuuttomalta, että tämän brittien 1800-luvulla maahan tuoman puun kasvatus on johtanut niin mittavaan luontokatoon. 

Semenggohiin saavuttuamme siirryimme bussista pikkubusseihin, jotka veivät meidän syvemmälle sademetsään, orankien ruokintapaikalle. Kun pääsimme sinne, paikalla oli jo jonkin verran muita matkailijoita tuijottelemassa puihin. Siellähän niitä orankeja oli! Paikalla oli iso uros Edwin, naaras Mina ja sen 7-vuotias poikanen Oha. Nämä nimet kuulimme paikan työntekijöiltä, jotka myös heittelivät ruokaa eläimille. Orankit olivat korkealla puissa, mutta siirtyilivät hieman eri tilanteissa, jolloin niistä sai aika hyvin videoita ja kuvia. 

Orankit viipyvät puissa noin puoli tuntia ja häipyivät sitten omille teilleen metsään. Semenggohin työntekijä kertoi, että Edwin käy syömässä korkeintaan 1-2 kertaa viikossa ja viipyy yleensä 5-10 minuuttia. Olimme siis onnekkaita, kun näimme sitä näin pitkän aikaa ja vielä samaan aikaan emon poikasineen. Käynti oli siis kokonaisuudessaan onnistunut! 

Viivähdämme orankikeskuksen alueella vain noin tunnin ajan ja palasimme sen jälkeen takaisin majapaikkaamme, söimme lounaan ja lähdimme käymään resortin lähistöllä olevassa perinnekylässä. Sinne oli rakennettu paikallisten alkuasukkaiden rakennuksia huoneineen ja kalusteineen. Niissä esiteltiin alkuasukkaiden vanhoja elintapoja. Osa taloista oli rakennettu korkeiden paalujen päälle, kiinalaisten talossa taas oli maalattia.  Kun näistä ihmisryhmistä ei tiennyt mitään, oli heidän asumuksiinsa tutustuminen aika pintapuolista. Alkeellista elämä on kuitenkin ollut. Paikan sisäänpääsymaksu oli peräti 95 ringettiä, eli yli 20 euroa per henkilö. Siihen hintaan olisi kaivannut vähän opastustakin. 

Illalla katselimme paikallista televisio-ohjelmaa, joka sattui kertomaan  Borneon orankeista. Orvoksi jääneet poikaset pääsevät orankikouluun, missä niille opetetaan, mitan ollaan orankeja: kiipeilyä, syömistä, pesän tekoa, käärmeiden varomista jne. Näille orvoille poikasille ihminen on ainoa emo ja opettaja, mutta pääosin nämäkin sitten saadaan vapautettua luontoon. Päivään mahtui luontoa kerrakseen.