Bakon luonnonpuisto
Perjantai sujui taas golfin merkeissä. Kenttä oli entisestään kuivunut ja lyönnit lähtivät välillä oikeaan suuntaankin. Sää oli jälleen erinomainen. Kierroksen kohokohta oli tapaaminen langurilauman kanssa. Ne olivat syömässä puussa aivan väylän vieressä, mutta kun lähestyimme, ne hyppelivät nopeasti karkuun. Joukossa oli ainakin yksi poikanenkin, joka näkyi oranssina.
Tänään lauantaina oli tarjolla mielenkiintoista ohjelmaa, kun matkustimme Bakon luonnonpuistoon. Bako sijaitsee Santubongin niemimaata seuraavalla niemellä itäänpäin. Ajoimme bussilla Kuchingin suuntaan, mutta vähän ennen kaupunkia käännyimme itään ja hetken päästä vähän pohjoiseen. Bussista jäimme joenrannassa, missä oli veneiden lastauslaituri. Meidät kuljetettiin moottoriveneillä neljän hengen ryhmissä Sungai-jokea meren suuntaan ja sitten rannan suuntaisesti merellä, kunnes noin puolessa tunnissa pääsimme Bakon luonnonpuiston palvelukeskuksen kohdalle. Rantauduimme veden kautta, sillä rannalla ei ollut kunnon laituria. Aikataulumme oli rakennettu tarkasti vuoroveden nousun ja laskun mukaan. Menomatkalla vettä oli kohtalaisesti ja kulku oli nopeaa koko matkan.
Rannassa jakauduimme kahteen ryhmään ja lähdimme kulkemaan joko kevyehköä, tasaista reittiä tai sitä vaikeakulkuisempaa, nousu- ja laskuvoittoista reittiä, johon me lähdimme mukaan. Tarkoituksena oli nähdä matkan varrella monenlaisia eläimiä.
Ensimmäinen eläintuttavuus jo palvelukeskuksen pihalla oli partasika eli Borneon sika, joka nimensä mukaisesti asuu vain tällä saarella ja on tunnistettavissa valkeasta poskiparrastaan. Yksi nenäapina oli myös puussa, mutta kun kamera ei ollut valmiina, näimme vain komean loikan, kun se häipyi suojaiseen puuhun. Makakeja näkyi niitäkin heti rakennusten kupeessa. Ravintolassa oli varoituksia apinoista, jotka varastavat ihmisten ruokia ja tavaroita. Matkan alussa näimme myös kaguaarin, eli liito-oravan tyyppisen eläimen, joka liikkuu liitäen kuin kyseinen oravakin, mutta ei kuitenkaan ole orava vaan isompi nisäkäs. Kuviin niistä sai pienen pienen hahmon (ympyröin sen kuvaan punaisella). Toinen nenäapina tuli täällä vastaan, siitä sai jonkinmoisen videon. Nenäapinat ovat kotoperäisiä Borneossa ja erittäin uhanalaisia.
Matkamme alkuosa kulki puusta rakennettua polkua pitkin, joka nousi reilusti maan pinnalta. Korkean vuoroveden aikaan alla olisi lainehtinut vesi. Pienen jokiuoman rannalla lekotteli varaani. Reitti kulki kukkulalle nousten hankalakulkuista, juurakkoista polkua pitkin, välillä portaita, välillä kiviä myöten nousemalla ja laskeutumalla. Sää oli kuuma ja kostea, suorastaan tukahduttava. Hiki virtasi. Matkan varrella näimme vielä joitakin makakeja, mutta muutoin koko huomio piti kiinnittää kiipeämiseen.
Pääsimme perille rannalle, mikä oli hyvin rantautumispaikkamme kaltainen, mutta pienempi. Hiekka oli hienoa ja ruskeaa. Tuuli puhalsi ja viilensi, luojan kiitos. Aurinko paistoi melkein pilvettömältä taivaalta, vuorovesi oli kaukana. Alueella ei ollut eläimiä, joten lähdimme samaa tietä takaisin. Kiipeily oli edelleenkin rankkaa ja hiostavaa. Muutaman hetken kiivettyämme paikallisoppaamme James ehdotti oikotietä. Siinä piti kulkea pienen kalliossa olevan aukon kautta alas ja monille se oli kyllä aika tiukka paikka. Loppumatka taittui kuitenkin matalan vuoroveden alta paljastununeen mangrovekasvuston läpi, tasamaalla. Kun tuuli vilvoitti, ei sää tuntunut ollenkaan mahdottoman tukalalta.
Retkemme jälkeen söimme lounaan luontokeskuksen ravintolassa. Tarjolla ei ollut kulinaristisia makunautintoja, mutta kuitenkin syötävää ja monipuolista ruokaa. Alueella oli muitakin turisteja ja olipa siellä jopa majoitusrakennuksiakin, mihin turistit olisivat voineet varata majoituksen.
Ruokailun jälkeen jouduimme odottelemaan toista tuntia, että veneet pääsisivät matkaan. Vuorovesi oli matalalla, veneet eivät olisi päässeet kulkemaan. Kiipesimme veneisiin taas veden kautta. Alkumatka sujui reipasta vauhtia, mutta sitten mentiinkin eteenpäin matelemalla. Vuorovesi oli vielä niin matalalla, että keskellä merenlahtea oli suuri matalikko ja reunalla kulki vain kapea uoma, jota pitkin veneet saattoivat kulkea. Pääsimme kuitenkin kunnialla perille ja kiipesimme laituria ylös satamaan. Tämäkin laituri kelluu, nousee ja laskee vuoroveden tahdissa.
Päivä oli ollut kuuma ja hikinen, mutta kävimme kuitenkin vielä lomaresorttimme ravintolassa kakkukahveilla. Matkanjohtajamme Taisto vietti syntymäpäivää, jota pääsimme juhlimaan.
Loppuiltapäivän ja illan lepäilimme, askeleita oli taas kertynyt reippaasti. Kävimme välillä viilentämässä itseämme alueen altaalla, mutta ei siellä jaksanut pitkään viipyä. Turistin tehtävät kutsuivat.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti