Vettä monella tapaa!

Vettä monella tapaa! 

Sunnuntai oli jälleen golfpäivä, lämmin, tuuleton ja sateeton. Kentällä oli porukkaa enemmän kuin arkipäivinä eikä senioreiden 50% alennettu hinta ollut voimassa. Kierroksen hinnaksi tuli kuitenkin vain edullisen suomalaisen kentän kierroksen hinta!  Huomasimme sellaisen mielenkiintoisen seikan, että yksi vesieste, mikä oli näyttänyt vain pieneltä ojalta, olikin jossain vaiheessa aivan täynnä vettä. Se oli yhteydessä mereen, nousi ja laski vuorovesien mukana. 

Maanantaina meillä oli listan mukaista ohjelmaa vain illaksi, joten päätimme yrittää jälleen golfausta. Kävimme nostamassa sunnuntaina käteistä, että saimme maksettua mailapojille mailamme. Lähdimme liikkeeelle jo klo 8 aamulla, että ehtisimme puolen päivän seutuvilla syömään. Alussa tuli pientä vesisadetta, mutta oletimme sen laantuvan nopeasti. Sen sijaan sade kiihtyi eikä jäänyt edes vuoren kupeeseen, mitä oletimme. Neljän väylän jälkeen - koko greeni oli pelkkää vesilammikkoa - siirryimme taukomajalle odottelemaan sateen laantumista.

Katoksen alla istuskeli jo 4 brittiä, joiden kanssa keskustelimme breksitistä, säästä, lomasta ym. He asuivat täällä ja kertoivat viimeisten 6 viikon sään olleen todella surkeaa ja sateista. Siinä vaiheessa totesimme olleemme hyvin onnekkaita, kun sade ei ollut häirinnyt lomaamme missään vaiheessa. Olimme saaneet pelata neljä kierrosta golfia hienossa säässä, mikä oli pelkkää bonusta alkuperäiseen matkaohjelmaamme. Mahdollista olisi ollut sekin, että olisimme istuneet hotellihuoneen parvekkeella sadetta ihaillen, mitä teimme sitten lopulta maanantaina iltapäivällä.

Britit lähtivät aamupalalle, me odottelimme edelleenkin sateen laantumista. Ukkonen jyrisi. Kohta tuli nuori mies golfautolla taukopaikalle ja ilmoitti, että kenttä on suljettu ja pyysi seuraaamaan. Siihen loppui golfin peluumme Malesiassa. Mielellään tänne voisi tulla vaikka uudelleenkin, mutta sateinen sää kyllä hillitsee ajatusta. Koskaan ei voi tietää, miten paljon sataa eikä pelaamaan pääsy olisi varmaa. Klubirakennuksessa odottelimme vaatteiden kuivumista ja kuuntelimme ukkosta, joka jyrisi jo tosissaan. Kenttä oli muuttunut pysyviksi vesilammikoiksi, tyhjillään olleet vesiesteet täyttyneet. Kun täällä tulee vettä, niin sitä myös tulee. Veikkaan, että kenttä pysyy suljettuna muutaman päivän, kun väylät ovat ihan velliä. 

Illaksi meille oli varattu veneretki jokia ja meren rannikkoa pitkin. Ajoimme hotellilta vain pienen matkaa etelään, Santubong-joen sillan luo, missä nousimme veneisiin ja lähdimme liikkeelle. Krokotiilejä yritimme bongailla, mutta ei niitä näkynyt. Yksi iso kuningaskalastaja ja kotka näkyivät, mutta vasta merta lähestyessämme Santubongissa alkoi näkyä liikettä. Vesi oli korkealla, kun vuorovesi nousee pitkälle näihin rannikon pieniin jokiin. Käytännössä vesi on mutaista ja sameaa murtovettä, kun vuorovesi nostaa pohjasta savea veden mukaan. Tässä vedessä viihtyvät pienet makean veden delfiinit, joita paikalliset kutsuvat Irrawaddy-delfiineksi tai lempinimellä yhden sekunnin delfiini, koska niitä ei näe pinnalla kuin sekunnin ajan. Tällä alueella niitä elää arvioiden mukaan noin 200 yksilöä ja mekin näimme niitä kaksi kappaletta.  Eläimet olivat vikkeliä ja ilmestyivät milloin oikealla, milloin vasemmalla puolellamme. Kooltaan nämä delfiinit ovat keskikokoisia, noin 2-metrisiä, 100- 200 kg painoltaan (kertoi wikipedia).

Toinen joki, jonne meidät kuljetettiin, oli Salak. Siellä oli tavoitteena löytää nenäapinoita. Niitä löytyi Salakin suulta, meren rannikolta ja seuraavalta joelta, Sibulta. Salak sijaitsee reunalla ja Sibu keskellä Kuchingin kosteikon luonnonsuojelualuetta, jonne pääsee sisälle vain veneellä. Apinoita hyppeli puissa, mutta olivat niin kaukana, että ei niistä tunnistettavia kuvia saanut. Hyppelyitä tallentui kuitenkin videolle. Sain paapalta parin päivän takaiselta kansallispuistovierailulta videon, missä apinan hyppely näkyy parhaiten. Omissa tämän maanantain videoissani liikettä näkyy hyvin, mutta kaukaa. 

Ajelimme vielä hetken aikaa Sibu-jokea eteenpäin, näimme paikallisen kalastajakylän, missä asuvat luonnonpuiston ainoat ihmiset. Kylä on ihan kohtalaisen kokoinen, sen asukkaat ovat muslimeja ja hoitavat lasten koulun ym. kylässään. Vasta yläkouluun lapset lähtevät pois kylästä, veneellä lähimmän tien varteen ja kaupunkiin. Aika eristyksissä maailmasta nämä ihmiset elävät, mutta valtio pitää yllä heidänkin palveluitaan, kuten muuallakin maan syrjäkulmilla. 

Retkemme päättyi illan pimentyessä. Emme nähneet krokotiilejä tai sarvinokkalintuja, mutta maisemat olivat kauniit ja sää suosiollinen  - ei kuumaa eikä sadetta. Loppuilta meni sitten pakatessa ja tämä aamu samoin. Iltapäivällä lähdemme Kuchingin, Kuala Lumpurin ja Istanbulin kautta kotimaahan. Matka on pitkä ja pisin lento pelkkää yötä. Keskiviikkona olemme kotimaassa puolen päivän seutuvilla, ellei Turkish Airlines jälleen pistä meitä kehnoon koneeseen kiertelemään ja palailemaan takaisin loppumatkalla. 

Kaiken kaikkiaan Malesia osoittautui mielenkiintoiseksi maaksi. Borneosta olisin mielelläni nähnyt vielä lisääkin, mm. idempänä olevat kaksi kansallispuistoa, jotka on nimetty Unescon maailmanperintökohteiksi. Matka on tietenkin pitkä, mutta on sitä hullumpiakin reissuja tullut tehtyä. 

Bakon luonnonpuisto

 Bakon luonnonpuisto

Perjantai sujui taas golfin merkeissä. Kenttä oli entisestään kuivunut ja lyönnit lähtivät välillä oikeaan suuntaankin. Sää oli jälleen erinomainen. Kierroksen kohokohta oli tapaaminen langurilauman kanssa. Ne olivat syömässä puussa aivan väylän vieressä, mutta kun lähestyimme, ne hyppelivät nopeasti karkuun. Joukossa oli ainakin yksi poikanenkin, joka näkyi oranssina. 

Tänään lauantaina oli tarjolla mielenkiintoista ohjelmaa, kun matkustimme Bakon luonnonpuistoon. Bako sijaitsee Santubongin niemimaata seuraavalla niemellä itäänpäin. Ajoimme bussilla Kuchingin suuntaan, mutta vähän ennen kaupunkia käännyimme itään ja hetken päästä vähän pohjoiseen. Bussista jäimme joenrannassa, missä oli veneiden lastauslaituri. Meidät kuljetettiin moottoriveneillä neljän hengen ryhmissä Sungai-jokea meren suuntaan ja sitten rannan suuntaisesti merellä, kunnes noin puolessa tunnissa pääsimme Bakon luonnonpuiston palvelukeskuksen kohdalle. Rantauduimme veden kautta, sillä rannalla ei ollut kunnon laituria. Aikataulumme oli rakennettu tarkasti vuoroveden nousun ja laskun mukaan. Menomatkalla vettä oli kohtalaisesti ja kulku oli nopeaa koko matkan.

Rannassa jakauduimme kahteen ryhmään ja lähdimme kulkemaan joko kevyehköä,  tasaista reittiä tai sitä vaikeakulkuisempaa, nousu- ja laskuvoittoista reittiä, johon me lähdimme mukaan. Tarkoituksena oli nähdä matkan varrella monenlaisia eläimiä.

Ensimmäinen eläintuttavuus jo palvelukeskuksen pihalla oli partasika eli Borneon sika, joka nimensä mukaisesti asuu vain tällä saarella ja on tunnistettavissa valkeasta poskiparrastaan. Yksi nenäapina oli myös puussa, mutta kun kamera ei ollut valmiina,  näimme vain komean loikan, kun se häipyi suojaiseen puuhun. Makakeja näkyi niitäkin heti rakennusten kupeessa. Ravintolassa oli varoituksia apinoista, jotka varastavat ihmisten ruokia ja tavaroita. Matkan alussa näimme myös kaguaarin, eli liito-oravan tyyppisen eläimen, joka liikkuu liitäen kuin kyseinen oravakin, mutta ei kuitenkaan ole orava vaan isompi nisäkäs. Kuviin niistä sai pienen pienen hahmon (ympyröin sen kuvaan punaisella).  Toinen nenäapina tuli täällä vastaan, siitä sai jonkinmoisen videon. Nenäapinat ovat kotoperäisiä Borneossa ja erittäin uhanalaisia. 

Matkamme alkuosa kulki puusta rakennettua polkua pitkin, joka nousi reilusti maan pinnalta. Korkean vuoroveden aikaan alla olisi lainehtinut vesi. Pienen jokiuoman rannalla lekotteli varaani. Reitti kulki kukkulalle nousten hankalakulkuista, juurakkoista polkua pitkin, välillä portaita, välillä kiviä myöten nousemalla ja laskeutumalla. Sää oli kuuma ja kostea, suorastaan tukahduttava. Hiki virtasi. Matkan varrella näimme vielä joitakin makakeja, mutta muutoin koko huomio piti kiinnittää kiipeämiseen. 

Pääsimme perille rannalle, mikä oli hyvin rantautumispaikkamme kaltainen, mutta pienempi. Hiekka oli hienoa ja ruskeaa. Tuuli puhalsi ja viilensi, luojan kiitos. Aurinko paistoi melkein pilvettömältä taivaalta, vuorovesi oli kaukana. Alueella ei ollut eläimiä, joten lähdimme samaa tietä takaisin. Kiipeily oli edelleenkin rankkaa ja hiostavaa. Muutaman hetken kiivettyämme paikallisoppaamme James ehdotti oikotietä. Siinä piti kulkea pienen kalliossa olevan aukon kautta alas ja monille se oli kyllä aika tiukka paikka. Loppumatka taittui kuitenkin matalan vuoroveden alta paljastununeen mangrovekasvuston läpi, tasamaalla. Kun tuuli vilvoitti, ei sää tuntunut ollenkaan mahdottoman tukalalta. 

Retkemme jälkeen söimme lounaan luontokeskuksen ravintolassa. Tarjolla ei ollut kulinaristisia makunautintoja, mutta kuitenkin syötävää ja monipuolista ruokaa. Alueella oli muitakin turisteja ja olipa siellä jopa majoitusrakennuksiakin, mihin turistit olisivat voineet varata majoituksen. 

Ruokailun jälkeen jouduimme odottelemaan toista tuntia, että veneet pääsisivät matkaan. Vuorovesi oli matalalla, veneet eivät olisi päässeet kulkemaan. Kiipesimme veneisiin taas veden kautta. Alkumatka sujui reipasta vauhtia, mutta sitten mentiinkin eteenpäin matelemalla. Vuorovesi oli vielä niin matalalla, että keskellä merenlahtea oli suuri matalikko ja reunalla kulki vain kapea uoma, jota pitkin veneet saattoivat kulkea. Pääsimme kuitenkin kunnialla perille ja kiipesimme laituria ylös satamaan. Tämäkin laituri kelluu, nousee ja laskee vuoroveden tahdissa. 

Päivä oli ollut kuuma ja hikinen, mutta kävimme kuitenkin vielä lomaresorttimme ravintolassa kakkukahveilla. Matkanjohtajamme Taisto vietti syntymäpäivää, jota pääsimme juhlimaan.  

Loppuiltapäivän ja illan lepäilimme, askeleita oli taas kertynyt reippaasti. Kävimme välillä viilentämässä itseämme alueen altaalla, mutta ei siellä jaksanut pitkään viipyä. Turistin tehtävät kutsuivat.