perjantai 23. helmikuuta 2018

Tampopata-joen varrella!

Tampopata-joen varrella! 

Tampopata on Perun eteläisiltä Andeilta alkunsa saava joki, joka muutaman tuhat kilometriä virrattuaan laskee Atlanttiin Amazon-joen osana. Tätä jokea pitkin olimme kulkeneet ylävirtaan Puerto Maldonadosista, kun tulimme Posada Amazonasiin. Sitä pitkin lähdimme taas eteenpäin seuraavana aamuna.

Mainittakoon tässä, että heti alkajaisiksi saimme varusteiksemme kumisaappaat, joilla olemme kävelleet kaikki retkemme. Maasto sademetsissä on varsin kosteaa, välillä suoranaista kuravelliä. Tätä silmälläpitäen olin jo osannut itselleni ohuet perulaiset villasukat, jotka ovat toimineet erinomaisesti. Ei hiosta eikä tunnu kostealta. Sadeviitat ostimme jo Rainforestin toimistolta Puerto Maldonasista. Niille oli käyttöä jo heti tulomatkalla ja samoin tämän ensimmäisen päivämme aikana. Sademetsä on sademetsä. 

Herätys oli  ensimmäisenä varsinaisena viidakkopäivänä klo 4 ja matkaan lähdimme klo 5. Menimme veneillä noin 20 minuutin matkan ja lähdimme kävelemään sademetsän läpi. Päädyimme Oxbow-järvelle, missä meitä odotti lautta ja soutaja. Mukavasti istuskellen liu’uimme pitkin järven pintaa. Retken tarkoituksena oli katsella järven luontoa. Aika pian lähistöltä löytyikin 7 eläimen jättiläissaukkoperhe. Eläimet olivat isoja ja leikkisiä. Ne kalastivat, sukeltelivat ja välillä söivät kalojaan pinnalla. Hetken kuluttua ne nousivat matalalle rannalle nauttimaan eväitään. Näimme koko ryhmän aktiivisina touhuamassa. Oppaamme Silverio kertoi, että kyseessä on yksi perhe, jonka kokoisen populaation järven kalat pystyvät ruokkimaan. Kun poikaset kasvaa isoiksi, ne muuttuvat sinkuiksi, jotka lähtevät etsimään uutta perhekuntaa lähiseuduilta. Näin järven populaatio ei kasva liian isoksi. 

Järvellä olisi voinut olla myös kaimaaneja, mutta niitä emme nähneet. Sen sijaan monenlaisia lintuja näkyi paljon. Niiden nimiä en osaa kertoa, koska edes englanninkieliset nimet eivät tuo mitään mieleen suomeksi. Papukaijoja lenteli korkealla useampia lajeja, samoin apinoita näkyi aika paljon. Yksi erikoisimmista oli puna-apina (?), joka oli kooltaan vain pystykorvan kokoluokkaa, mutta uroksen reviirihuuto kuulosti lähinnä suihkukoneen käynnistymiseltä. Tätä huutoa kesti melkein koko retkemme ajan, lähes tauotta, ja ääni kaikui todella pitkälle. 

Järviretkeemme kuului myös kalastusta. Oppaalla oli mukana leipää, jolla pyydettiin pikkukaloja, jotain paikallisia sardiineja. Varsinainen saliimme oli kuitenkin piraija. Niitä elää järvessä useita lajeja. Pikkukalat menivät piraijoiden syötiksi. Hetken kuluttua piraijoitakin saatiin ongittua ja oppaamme demonstroivat lehden palojen avulla miten terävät hampaat näillä kaloilla on. Järvessä voi kuitenkin uida huolettomasti. Ainoastaan silloin, jos piraijat haistavat pienenkin määrän verta, ne hyökkäävät. 

Heti lodgelle palattuamme pidimme pienen tauon ja lähdimme uudestaan vaeltamaan viidakkoon. Kuljimme Posada Amazonasin lähellä sijaitsevalle näköalatornille ja kiipesimme 37 metrin korkeuteen puunlatvojen tasalle. Maisemat olivat komeat, lähinnä kuitenkin vain metsää. Vaikka päivä ei ollut mahdottoman helteinen, vilvoitti ylhäällä puhaltava tuuli mukavasti. Maan pinnalla ilman kosteus tuntuu niin paksuna, että hengittäminenkin on välillä tukalaa. Kosteus myös tarttuu vaatteisiin niin, että kaikki vaatekappaleet muuttuvat vähitellen nihkeiksi. 

Täällä Lodgessa meillä on täysihoito. Eipä tosiaankaan ole lähistöllä ravintolaa, minne voisimme mennä syömään. Aamupalalla on munakasta, itse leivottua leipää, leikkeleitä, jugurttia ja hedelmiä. Lounaalla on riisiä, makaronia tai perunaa, lihaa ja monenlaisia kasviksia. Päivällisellä lounasruokien lisäksi on tarjottu myös keittoa. Ruoka on ollut melkeinpä parasta, mitä Perun matkamme aikana olemme nauttineet. 

Ensimmäisenä viidakkopäivänä meille suotiin lounaan jälkeen lyhyt lepohetki (otimme tirsat), kunnes lähdimme taas veneelle. Mainittakoon, että venerantaan kulkiessa joudumme laskeutumaan jokseenkin pitkiä matkoja alaspäin portaita pitkin. Palatessamme sitten kiipeäminen nämä portaat. Jos vuoristossa läähätimme hapen vähäisyyttä, täällä läähätämme kovia kiipeämisiä. Lyhyen venematkan jälkeen pääsimme paikalliselle kasviklinikalle. Siellä paikallinen shamaani kerää viidakosta yrttejään, keittelee niistä erilaisia tinktuuroita eri terveysongelmien hoitamiseen ja tarvittaessa hoitaa niillä lähiseudun asukkaita ilmaiseksi. Paikallinen Infierno-heimoyhteisö pitää yllä tätä palvelua. Kiertelimme metsässä lyhyen reitin, missä oppaamme näytti kasveja ja kertoi niiden käytöstä. Itse shamaanin palveluksia meille ei tarjottu. Olisimme jopa saaneet maistaa näitä keitoksia, mutta jostain syystä minulle ei napannut. 

Päivälisen jälkeen ilta oli jo pimennyt,  mutta meidän aikatauluihimme ei jätetty löysiä. Lähdimme iltakierrokselle lähimetsään, vain muutaman sadan metrin päähän.  Monet viidakon eläimistä ovat yöeläimiä, joten niitä ei juuri näe kuin pimeällä. Äänimaailma kertoo samaa: viidakko pitää melkoista meteliä öisin. Oppaamme kulki lampun kanssa ja osoitteli sillä viidakkoon. Kaimaaneja piti olla täälläkin, mutta läheiselle lammelle oli turhan hankala päästä, joten emme edelleenkään nähneet niitä. Opas kyllä kertoi, että silmät kiiluivat, mutta eivät ne kokemattomalle kiiluneet. Opas löysi meille nähtäväksi sammakon, nukkuvan perhosen ja lopulta paappa huomasi myös käärmeen. Käärme kiemurteli näkyville polulle, jolloin Silverio tunnisti sen myrkylliseksi korallikäärmeeksi. Pysyttelimme viisaasti kaukana, mutta kuvan sain otettua. Olemme täällä nähneet jo 2 alueen neljästä myrkyllisestä käärmeestä (ensimmäinen oli portaan vieressä edellisenä aamuna kiivetessämme). 

Ihania päiväperhosia lentelee suoraan seinässämme, siis tuossa viidakkoseinässä. Niitä on isoja keltaisia, punaoransseja, sinimustia  ja ties mitä. Ne ovat hyvin kauniita, mutta niin vilkkaasti liikkuvia, että valokuvia niistä ei kyllä saa. Iltapäivällä torniin kävellessämme näimme myös sen mölisevän apinan melko lähietäisyydeltä. Papukaijoja olemme nähneet kaukaa, lodgen lähistöllä elelee joitakin jäniksen tyylisiä elukoita, joita olemme nähneet pari kertaa. Joella elää kapybaroja, joista näimme vilahduksen päästä veden pinnalla jo tulomatkallamme ja uudelleen kokonaisen rannalla seisovan kabyparan eilen yrttikierrokselta palattuamme. Luonnon monimuotoisuus on täällä kyllä hämmentävää! Jotain voi nähdä, mutta vielä enemmän kuulla. 

Lämpöä Tampopatan alueella on päivisin noin 30 astetta ja öisinkin reilusti yli 20 astetta. Lodgeissa ei ole viilennystä, mitä olin pitänyt itselleni hyvinkin tärkeänä asiana. Viilennyksen hoitaa avoin seinä, mistä ilma kiertää huoneiston läpi. Sähköä alueelle saadaan aurinkopaneeleista ja generaattorilla. Sähköä säästetään, joten sähköt ovat päällä vain tiettyinä aikoina päivästä. Wifi on viidakko-mallia, mutta toimii jotenkuten silloin tällöin. Totaali pimeys tulee klo 10, milloin sähköt katkaistaan. 


Itse olin pelännyt kovasti, että en pystyisi nukkumaan tässä kuumuudessa. Kummasti ihminen tottuu kaikkeen. Sänkyjemme yllä on hyönteisverkot, peitteenä pelkkä ohut lakana. Yllättäen olen nukkunut täällä erittäin hyvin. Luonnon meteli ei häiritse, pimeys on täydellistä. Toisaalta aktiiviset ja pitkät päivät auttavat varmasti unen saannissa! 













Ei kommentteja:

Lähetä kommentti