Machu Picchu

Machu Picchu

Kaikkialla maailmassa tunnetaan Perun tunnetuin matkailukohde, Machu Picchu. Oman matkaohjelmamme mukaan pääsimme sinne 4. matkapäivänämme.

Yövyimme Ollantaytambossa, Urubamban jokilaaksossa 2800 metrin korkeudessa.  Paikka on valittu matkan kannalta järkevästi, sillä hidas nousu muutaman päivän välein kohti korkeimpia huippuja hillitsee vuoristotaudin kehittymistä. Tähän vuodenaikaan Perussa sataa melko paljon ja hotellin vieressä pauhaava joki kohisi komeasti. Virran leveys ei ollut paljon 10 metriä enempää, mutta näillä korkeuseroilla se oli erittäin voimakasta. 

Machu Picchuun ei pääse autolla. Sinne vie kapearaiteinen junarata, jota liikennöi pari firmaa. Lähdimme Inca Raililla kohti Machu Picchun kylää aamulla klo 11.15. Asukkaita siellä ei ole kuin muutama tuhat, mutta turisteja sitäkin enemmän. Pohjoisen pallonpuoliskon kesälomakausi on pahinta ruuhka-aikaa, turisteja päivittäin yli 5000 henkeä, siihen lisäksi vielä paikallsturistit, joita ei lasketa. Tähän vuodenaikaan tungosta ei ollut. (Perille pääsee kyllä myös vaeltamalla kävellen. Matka kestää 4 päivää, maastossa yövytään. Tämä ei ollut meitä kiinnostava vaihtoehto). 

Junamatka Ollantaytambosta jokivartta pitkin Machu Picchuun kesti noin 1,5 tuntia. Matkustajille tarjottiin kahvia ja virvokkeita. Kylästä matka jatkui välittömästi pikkubussilla ylös varsinaisille raunioille, sekin matka kesti 20 minuuttia. Matka korkealle sujuu hitaasti. Machu Picchu sijaitsee noin 400 metriä Ollantaytamboa korkeammalla. Ennen sisäänpääsyä oli mahdollisuus myös käydä WCssä - itse raunioalueella ei ollut mukavuuksia. 

Kiipeäminen ylös Machu Picchun raunioille oli kova koettelemus vatsatautiselle. En usko, että moni muu asia, kuin tämän tason nähtävyys, olisi saanut minua liikkeelle. Ohut vuoristoilma vaikeutti kiipeämistä entisestään. Vartin kiipeämisen jälkeen olin täysin puhki. Liikkuminen pisti kipeän vatsan entistä pahemmin sekaisin. Vaikka maisema ylhäällä oli juuri se matkailumainoksen kuva, mitä jokainen on nähnyt matkaa varatessaan, en pystynyt nauttimaan näkymästä kovinkaan rennosti.  Kiertelimme raunioissa, kuulimme tarinaa erilaisista temppeleistä ja niiden rakentamisesta liki 3 tunnin ajan. Silti päällimmäinen ajatukseni koko ajan oli kiire päästä WChen. 

Albatross Travelin matkainformaatiossa kerrotaan selvästi, että retkellä kävellään paljon ja kuntoa pitää olla kohtalaisesti. Olimme tiedostaneet asian, mutta kukaan ei osaa varautua matkaan vatsataudin ehdoilla. En tosiaankaan pystynyt nauttimaan paikasta niin paljon kuin sen vaikuttavuus olisi ansainnut. Paappa pärjäsi hyvin ja otti paljon enemmän valokuvia. Matkaseurueessamme oli yksi vahvasti korkeanpaikankammoinen henkilö. Hänelle portaiden kiipeäminen ilman kaidetta oli kammottavaa ja laskeutuminen täyttä painajaista. Polvivaivainen rouva oli myös aika tuskainen. Machu Picchun matkoja järjestää myös jokunen muu matkatoimisto. Niillä käynti on vain pyrähdys ylätasanteella, vain ensimmäisen vartin kiipeämisen rasituksella. Syvällistä käsitystä paikan rakentamisesta ja merkityksestä sellaisella matkalla ei ehkä saa, mutta jos terveystilanne ei rankkaa vaihtoehtoa kestä, on tällainen kevytkäynti hyvä vaihtoehto. 

Kierroksen  jälkeen bussimatka kiemurtelevaa serpentiinitietä pitkin vei meidät alas kylään ja lounaalle. Ruokahalua minulla ei ollut, sen vei sekä vatsatauti että vuoristosairaus. Koko päivänä en ollut aamupalan jälkeen syönyt kuin pienen palan energiapatukkaa ja nestettä. Nyt maistui quinoakeitto edes jotenkin, klo 17.30 nautin päivän pienen lämpimän aterian. Loppumatka hotellille taittui taas Inca Trailin kolkkaavassa kyydissä. Pitkä päivä oli vienyt veronsa, täysin uupuneena pääsimme nukkumaan, minulla taisi olla hieman kuumettakin. Puoli yötä ravasin vessassa. 

Aamulla matkamme jatkui Cuscoon, alueen suurimpaan kaupunkiin. Siitä alkoikin seuraava seikkailu!