Andeilta Amazonasiin
Lomareissulla toisen viikon tiistai ja keskiviikko ovat olleet varsinaisia matkapäiviä. Tiistaina oli jopa niin tylsää, että en ottanut ensimmäistäkään valokuvaa.
Lähdimme liikkeelle tiistaina Punosta kohti Juliacan lentokenttää. Isompi puolikas ryhmästämme aloitti kotimatkaansa, yhdeksän hengen sitkeä joukkomme jatkoi matkaansa vielä 4 vuorokauden ajan ja siirryimmekin ihan uusiin maisemiin.
Peru on valtavan suuri maa, se on tullut jo todettua. Vietimme vajaan viikon Andien vuoristossa, missä lämpötila vaihtelee yön kylmistä pakkaslukemista päiväajan kuumaan auringonpaisteeseen. Sadeaika on marraskuusta toukokuuhun, mutta lämpötiloissa ei ole suuria heittoja. Vaikka ollaan melko lähellä päiväntasaajaa, vuoriston korkeus taittaa kovat lämpötilat. Silti aurinko saattoi paistaa keskellä päivää todella lämpimästi. Petollista on sekin, että aurinko on todella polttavaa, joten aurinkosuojaa pitää muistaa laittaa joka päivä, vaikka viettäisi vain pieniä hetkiä ulkona. Toisaalta sadetta saattaa tulla sadekaudella melkein milloin tahansa ja pilvisyys vaihtelee hyvin nopeasti. Esimerkiksi Machu Picchussa ehdimme nähdä alueen upeasti kirkkaana keskellä pilviä, mutta pari minuuttia myöhemmin koko raunioalue oli harmaana pilvien peitossa ja näkyvyys nollassa.
Lensimme Juliacan lentokentältä Limaan, joka sijaitsee Tyynen valtameren rannalla. Ainakin itselleni oli yllättävä tieto, että Perun rannikkoalue on aavikkoa! Jos vuorilla sataa melkein milloin tahansa niin Limassa ei sada käytännössä koskaan. Kaupunkiin ei ole rakennettu ollenkaan edes sadevesiviemäreitä! No, silloin harvoin, kun sadetta sattuu tulemaan, on koko kaupunki kaaoksessa. Me olimme matkamme aluksi Limassa kaksi päivää, nyt kävimme vain hyvin lyhyen pyrähdyksen lentokentällä.
Limassa meillä oli vaihtoaikaa vain vajaa tunti. Käytännössä ehdimme marssia pikavauhtia Juliacasta tulleesta koneesta Cuscon- lentomme boardausjonoon. Lensimme siis takaisin Cuscoon, minne olimme jo kerran lentäneet Limasta ja missä olimme jo ennen Titicacaa viettäneet pari päivää. Tunnin lennon ja bussimatkan jälkeen olimme perillä samassa hotellissa, missä edelliselläkin viikolla. Reitinvalinta saattaa tuntua hieman oudolta, mutta Juliacasta Cuscoon, saatikka Amazonasille, ei ole suoria lentoja.
Teimme Cuscoon saavuttuamme mielenkiintoisen havainnon vuoristo-olosuhteisiin sopeutumisesta. Ensimmäisen Cuscon-lentomme jälkeen olimme kaikki aivan hapettomia ohuessa ilmanalassa. Sen jälkeen olimme viettäneet viikon vuoristossa korkeuden aiheuttamista oireista kärsien. Nyt toisen laskeutumisen jälkeen marssimme rivakkaa tahtia eteenpäin, kukaan ei edes huomannut korkeutta enää!
Illalla koimme jotain uutta, kun kävimme ruokailemassa. Paappa söi marsua ja minä söin alpakkaa (silloin, kun minä makasin tiputukseen klinikalla, paappa oli jo maistanut alpakkaa). Marsun maku oli vähän kanamainen ja elikossa oli hyvin vähän syötävää. Kerran tätä voi kokeilla, mutta ei houkuta uudelleen. Alpakka sen sijaan oli oikeinkin hyvää, tosin vähän sitkeän tuntuista lihaa. Maku oli pehmeämpi kuin naudanlihassa. Paikalliset kertoivat lihan olevan hyvin terveellistä, ei sisällä kolesterolia. Jos joskus saatte tilaisuuden maistaa sitä, voin suositella.
Perun kolmas ilmastovyöhyke on Amazonin viidakko, missä on aina kuumaa ja sateista (paitsi joskus kuivalla kaudella, kun Argentiinan Pampalta puhaltaa kylmä tuuli). Maan rajat ulottuvat Andien ylitse ja sieltä korkeuksista laskeudutaan nopeasti vain vajaa kaksisataa metriä merenpinnan yläpuolelle. Sinne suuntasimme keskiviikkona. Lento lähti puolen päivän jälkeen, yli tunnin myöhässä. Lyhyen lennon jälkeen olimme iltapäivällä Puerto Maldonadasissa, 100 000 asukkaan kaupungissa, Perun kaakkoisnurkassa, Amazonin viidakossa.
Puerto Maldonadasia ei äkkiä miellä kovin suureksi kaupungiksi. Ainakin me näimme vain pieniä matalia taloja viidakon keskellä. Rainforest expedition -firman toimistolle kävimme jättämässä matkalaukkumme ja otimme mukaan repussa vain kolmen päivän pakolliset varusteet. Sieltä jatkoimme pikkubussilla Infierno- heimon alueelle pieneen satamaan ja sieltä jokea pitkin veneellä Posada Amazonas -nimiseen majapaikkaan, lodge-tyyppisiin mökkeihin.
Lodge -kokonaisuus koostui yhteisistä katetuista oleskelutiloista, ruokatilasta ja runsaasta 20 huoneesta, joihin me matkalaiset majoituimme. Oman huoneemme kolme seinää oli rakennettu ohuista riu’uista ja neljäs seinä oli avoinna suoraan viidakkoon. WC- ja suihkutilat olivat asialliset ja sänkyjen ympärillä oli hyttysverkot.
Näissä olosuhteissa majoituimme seuraavat 3 yötä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti