torstai 15. helmikuuta 2018

Ensimmäinen Vau-efekti ja vuoristotauti

Ensimmäinen Vau-efekti ja vuoristotauti

Tänäänkin oli varhainen herätys. Se ei suuresti haitannut, sillä olimme vielä osittain Suomen ajassa ja erityisen aamuvirkkuja. Lento Cuzcoon (tai suomalaisittain Cuscoon) lähti Liman kentältä klo 9 jälkeen ja paikallisen liikenteen vuoksi kentälle piti lähteä ennen seitsemää. 

Lento oli taas myöhässä, mutta ei se meidän aikataulujamme haitannut. Lyhyt reilun tunnin pyrähdys vei meidät yli 3 kilometrin korkeuteen Andien vuoristoon. En olisi mitenkään uskonut, miten rankkaa oli tulo korkealle ohueen ilmanalaan. Heti laskeutumisen jälkeen lentokoneessa olo alkoi tuntua huteralta. Heikotti ja huimasi. Kaikki liikkuminen tuntui ylivoimaiselta. Heti tulokäytävän päässä oli vastassa suuri kulhollinen kokan lehtiä. Kolme lehteä sai ottaa ilmaiseksi! Olo oli niin epätoivoinen, että oli pakko kokeilla. Ehkä 10 minuuttia pidin lehtimälliä suussani ja kevyt puutumus  oli havaittavissa kielellä. Kyllä niissä lehdissä kokaiinia on, vaikkakin varmasti hyvin pieniä määriä. Ehkä kokeilen myöhemmin kokan lehdistä valmistettua teetä. Mälli ei oikein napannut! 

Matkamme jatkui bussilla kohti inkavaltakunnan pyhää laaksoa. Länsimaissa lienee aika vahvasti vallalla ajatus, että inkat olivat Etelä-Amerikassa asunut kansa. Tämä tieto on väärä. Inka oli kansan hallitsijan nimi. Kansa ja kieli oli nimeltään ketsua. Inkakuninkaat, joita oli useita, hallitsivat ketsuoiden  kansaa. Kieli on edelleenkin elävä ja sitä puhuu äidinkielenään Cuzcon alueen väestöstä noin 40 %. 

Bussimatkan alkuvaiheessa pysähdyimme lounaalle Pisacin kaupunkiin. Ruoka oli paikallista ketsuoiden arkiruokaa buffet-pöydästä. Mukana oli monenlaisia kasviksia ja lihaa. Perunaa oli tarjolla monessa muodossa, onhan peruna täältä kotoisin ja viljeltävä lajikkeita on satoja. Kokonaisuudessaan ruoka oli erittäin hyvää. 

Pisacissa pääsimme tutustumaan ensimmäisiin inkojen ajan raunioihin. Ne sijaitsivat reilu puoli kilometriä kaupungin yläpuolella vuoristossa. Tie kiemurteli serpentiininä ylös vuoren rinnettä, kunnes pääsimme raunioiden äärelle. Kylä oli paikallisten maalaisten kylä, ei mikään hallitsijapalatsi. Rakennusmateriaalina oli käytetty pieniä tai korkeintaan kohtalaisen kokoisia kiviä, muurattu kiinni jollakin mudan tapaisella materiaalilla ja kattona vuoriston heinää. Rakennukset olivat selvästi erilaisia kuin odotettavissa olevat hallitsijapalatsit Macchu Pichussa. Oleellinen osa tätä arkeologiasta kohdetta olivat vuorenrinteeseen rakennetut maanviljelysterassit. Niissä ketsuat olivat viljelleet perunaa, maissia, quinoaa ja monia muita paikallisia kasveja. Ketsuoiden rakennusten äärellä, korkealla viljelyalueiden yllä seistessä avautui eteen henkeäsalpaavan kaunis maisema, missä molemmin puolin oli jyrkkiä rotkoja ja korkeita, yli 3 kilometriin yltäviä vuoria. 

Hieman ihmetytti, miksi asumukset on pitänyt rakentaa noin hirveän korkealle. Viljelysalueet sijaitsivat selvästi alempana, jopa aivan laakson pohjalla. Matkanjohtajamme mukaan nykyinen oletus on se, että hyvää viljelysmaata ei haluttu tuhlata rakennuspaikoiksi. Toisaalta ylhäältä korkeuksista avautui niin huikea maisema, että ehkä sen takia kannatti uhrautuakin. 

Pisacin rauniot sijaitsivat taas yli 3 kilometrin korkeudessa. Valtaosa reilun 20 hengen ryhmästämme kärsi vuoristotaudin ensioireista hyvin vahvasti. Pientä ylämäkeä ei saanut käveltyä puuskuttamatta ja edelleenkin heikotti. Matkanjohtajamme Elina ei ollut korkeudesta moksiskaan. Hän on naimisissa paikallisen miehen kanssa ja asunut Perussa jo liki 10 vuotta. Vaikka hän asui aluksi miehensä kanssa Limassa, on nykyinen koti Perun Andien pohjoisosassa 3 kilometrin korkeudessa. Tottumus poistaa vuoristotaudin. Tässä toivossa elämme, sillä matkamme korkeimmassa kohdassa olemme 3,9 kilometrissä 2 yötä. 

Pisacin raunioiden jälkeen pysähdyimme vielä kaupunkiin hopeapajaan ja myymälään. Peru on tärkeä hopean tuottaja ja paikalliset käsityöläiset (ainakin tämän pajan väki) käyttävät erittäin korkealaatuista hopeaa. Muutama tuliainen tarttui mukaan! Kujan varrella oli muitakin paikallisten käsityöläisten tuotteita myytävänä. Alpakan ja laaman villa on erittäin korkealaatuista ja villatuotteita täältä täytyy kyllä ehdottomasti ostaa. Itselleni ostin villasukat jo Amazonin viidakkoon suuntautuvaa matkan osaa varten. Siellä on käytettävä kumisaappaita, joiden sisällä villa on erinomainen materiaali, se ei hiosta. 


Matkamme jatkui Urubamba-joen vartta pitkin Ollantaytambon kaupunkiin. Täällä yövymme pari seuraavaa yötä. Maisemat olivat edelleenkin miellyttäviä, mutta oma olotilani oli sellainen, että en paljon jaksanut kauneudesta nauttia. Vatsassa kiersi ja olin jokseenkin kipeä. Johtuiko kipeys osittain vuotistotaudistakin, tiedä häntä, mutta taisi olla jotain epämääräistä vatsatautiakin mukana. Minulle nämä iskevät melkein joka reissulla, ikävä kyllä. Hotellilla en ole jaksanut muuta kuin makoilla. Sen tuntuu auttavan molempiin vaivoihin, sekä vuoristotautiin että sekoilevaan vastaan! Eletään toivossa, että huomiseen mennessä jaksan taas kävellä. 








Ei kommentteja:

Lähetä kommentti