Ihana, keskieurooppalainen Sibiu!
Romania on historian saatossa ollut monista suunnista tulleiden valloittajien hallinnassa. Rooman suuruuden aikana, noin 2000 vuotta sitten, maa, jota siihen aikaan kutsuttiin Daakiaksi (Dacia) kuului Rooman imperiumin alueisiin ja silloin tänne omaksuttiin latinalaispohjainen, romaanisten kielten ryhmään kuuluva kieli. Siitä löytyy edelleenkin paljon samoja tai samantapaisia sanoja kuin italiasta, ranskasta tai espanjasta. Seuraavat valloittajat olivat germaaneja, hunneja ja slaaveja, mutta kieli säilyi edelleen romaniana. Slaavilaisia sanoja ja kirjaimia tänne on omaksuttu, mutta kielen perusta on pysynyt.
Tässä vaiheessa on hyvä mainita sekin, että maassa asuvan ihmiset ovat romanialaisia, eivät romaneja, eli niitä vanhan ajan mustalaisia. Romaneja elää Romaniassa omina yhteisöinään, mutta heitä on maan asukkaista vain pieni vähemmistö.
Ottomaanit - Turkin suunnasta tulleet valloittajat - olivat seuraavaksi Romanian alueella, mutta keskisellä vuoristoalueella sijaitseva Transilvania siirtyi jossain vaiheessa 1100-luvulla Unkarin kuningaskunnan vallan alle. Nämä toivat alueelle siirtolaisia Saksin alueelta, olivathan saksalaiset tunnettuja ahkeruudestaan ja järjestelmällisyydestään. Tulijat rakensivat alueelle linnoituskaupungin, jonka muurin sisälle he asettuivat asumaan. He antoivat kaupungille nimen Hermannstadt, jossa puhuttiin saksaa ja jota saksalaiset johtivat, vaikka maan halllitsijaksi vaihtui Itävalta-Unkari. Saksalaiset kehittivät kaupungista tärkeän kauppakaupungin, jossa oli myös saksankielistä koulutusta, jopa yliopistokin. Kaupungista tuli Transilvania alueen pääkaupunki. Vasta Romanian itsenäistyttyä kaupungin nimeksi otettiin romaniankielinen Sibiu.
Aamun ohjelmamme alkoi kävelyllä Sibiun vanhassa kaupungissa, aloittaen suurelta torilta. Siellä sijaitsi monia upeita rakennuksia, joista tärkein lienee Brukenthalin talo. Sen on aikoinaan rakennuttanut saksalainen aatelismies, nykyisin tiloissa on museo laajoine taidekokoelmineen. Kävimme pistäytymässä torin laidalla olevassa katolisessa kirkossa, jonka jesuiitat olivat rakennuttaneet 1400-luvulla. Rakenteet olivat yltäkylläiset, kuten katolisilla on tapana tehdä.
Aikoinaan torin ympäristön talot ovat kuuluneet kaupungin saksalaisille aatelisille. Ne on kunnostettu täydellisesti vuosina 2005-2006 ja kokonaisuus oli hyvin näyttävä. Tänä päivänä rakennuksiin on sijoitettu pääosin kahviloita ja ravintoloita. Torille ihmiset ovat kokoontuneet eri aikoina juhlimaan ja kapinoimaan. Nykyisin se on kuuluisa joulutoristaan.
Matkamme jatkui seuraavaksi pienelle torille, joka sijaitsee kaupungin hallintorakennusten takana. Torien välisen portin päällä sijaitsee hallintotorni, josta avautuvat komeat näkymät kaupungin kattojen ylle (sinne kiipesimme paapan kanssa tietysti myöhemmin). Pieni tori on nimensä mukaisesti hieman pienempi kuin edellinen ja sen ympäristössä ovat aikoinaan asuneet kauppiaat ja käsityöläiset kiltoineen. Nykyisinkin taloja kutsutaan kiltojen nimellä, mm. Kultaseppien ja Teurastajien kiltojen talot. Tämänkin torialueen talot oli kunnostettu 2005 - 2006, kun Sibiu valmistautui toimimaan Euroopan kulttuuripääkaupunkina.
Oma tarinansa on Valheiden sillalla. Kun saksalaiset ovat aikoinaan rakentaneet sen, se on tehty tasaiseksi, ei kaarevaksi. Saksan kielen tasaista tai makaavaa tarkoittava sana kuulostaa hyvin samalta kuin saksan sana valhe. Tästä paikalliset sitten luulivat sillan nimen olevan valheiden silta! Valheiden sillan kautta kuljimme vielä kolmannelle aukiolle, jossa sijaitsi luterilainen kirkko. Kun uskonpuhdistus pyyhkäisi Saksan yli, myös Hermannstadtin saksalaiset vaihtoivat uskontonsa. Kolmas kirkko, joka oli sekin nähtävyys, sijaitsi pienen matkan päässä vanhan kaupungin kävelykatualueelta: siellä oli ortodoksinen kirkko. Ortodoksivaikutteet ovat tulleet maahan slaavilaisten valloittajien mukana.
Ryhmämme yhteinen kiertely päättyi ortodoksikirkkoon. Me lähdimme paapan kanssa ensimmäiseksi kahville. Pieni istahtaminen oli ihan paikallaan runsaan kävelyn jälkeen. Paappa joi kahvin, minä tuorepuristettua greippimehua. Niiden voimalla jaksoimme sitten kiivetä hallintotorniin, reilut 100 askelta kaupungin kattojen ylle. Maisemat olivat hienot ja kiipeämisen vaiva ehdottomasti kokemisen arvoinen. Ylhäältä näki monet äsken kierretyt paikat uudesta kulmasta.
Brukenthalin talo oli seuraava kohteemme. Se on oikeastaan upea, barokkityylinen talomuseo, mutta kun omistaja oli kerännyt suuret taidekokoelmat, ne olivat siellä esillä. Alussa oli runsaasti uskonnollisia aiheita, sitten muotokuvia ja sota-aiheita. Kun taiteilijat olivat enimmäkseen paikallisia tai saksalaisia, ei niissä ollut paljonkaan tuttuja. Museon toisessa osassa mainostettiin olevan jonkun kuvanveistäjän näyttelyn, mutta esillä oli vain yksi pojan pää ja muutama luonnos.
Nautimme lounaan ison torin laidalla, Kaninkolo -nimisessä ravintolassa. Ruoka oli monipuolista ja hyvää, kumpikin saimme omaan makuumme hyvin sopivat annokset. Nauttimamme ruoka on osoittautunut oikein laadukkaaksi ja maukkaaksi, kunhan pysyttelemme erossa romanialaisesta perinneruoasta! Se on melko lailla slaavilaisvaikutteista, lihoineen, etikkasäilykkeineen ja kaalineen, eli ei minun makuuni.
Luterilainen kirkko oli ollut kiinni vielä siinä vaiheessa, kun kävimme siellä ryhmämme kanssa. Päätimme mennä papan kanssa vielä käymään siellä ja iloksemme lippuja myytiin kirkon torniinkin. Kirkko itsessään oli vanha katolinen katedraali, joskin vähemmillä krumeluureilla varustettu, kun oli muutettu uskonpuhdistuksen jälkeen luterilaisiksi. Torniin kiipesimme 203 askelmaa ja taas voi todeta, että olipa vaivan arvoinen! Näkymät olivat vielä komeammat kuin edellisessä tornissamme, olihan tämä tuplasti korkeampi. Kaupungin takana olevat pellot, kukkulat ja vuoristot näkyivät kauniisti. Onneksi näissä pienissä kaupungeissa ei tarvitse jonottaa torneihin tuntikausia kuten esimerkiksi Italiassa (emme päässeet Pisan torniin tai Firenzen Duomon torniin ilman varausta).
Sibiu on osoittautunut hyvin keskieurooppalaiseksi kaupungiksi ja olen todella positiivisesti yllättynyt. Nähtävää on ollut paljon ja ostoksiakin olisi voinut halutessaan tehdä. Muu ryhmämme lähti iltapäiväksi tutustumaan hunajan tuotantoon ja illalliselle. Itse en oikein perusta iltasyömisistä (ja hunajasta en ollenkaan), joten tämä torneihin kiipeily sopi meille erinomaisesti. Askeleita on kertynyt liki 9000, joista aika paljon portaissa!
Luterilaisen kirkon lasimaalaus
Ps. Kävimme paapan kanssa vielä iltakävelyllä kävelykadulla ja isolla torilla. Väkimäärä oli melkoinen, kuten Taisto oli meille kertonutkin:
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti