maanantai 15. huhtikuuta 2024

Matkailijat liikennevälineissä

 Matkailijat liikennevälineissä


Tänään, matkamme viimeisenä kokonaisena Ateena-päivänä päätimme lähteä Lycabettus-kukkulalle, Ateenan korkeimmalle paikalle. Kävelimme jälleen Syntaksa-aukion ja Parlamenttitalon ohitse, kevyttä ylämäkeä, kohti Lucabettuksen juurella sijaitsevaa funikulaaria. Lycabettus-kukkulalle olisi päässyt kiipeämään koko matkankin, mutta kun tarkoituksemme oli paapan kanssa kulkea vielä muitakin reittejä tänään, päätimme satsata erilaiseen kulkuneuvoon, tunnelissa kulkevaan kiskovaunuun. 


Edestakainen lippu funikulaariin maksoi 10 euroa ja juna sattui lähtemään heti, kun pääsimme kyytiin. Tunnelissa oli kohtaamispaikka, missä ylhäältä tuleva ja sinne menevä juna kohtasivat toisensa. Junissa ei ollut kuljettajia, mutta hyvin ne kulkivat kumpaankin suuntaan. 


Lycabettuksen huipulta avautuivat hienot maisemat yli koko kaupungin, merelle asti. Valitettavasti alkulomamme aikainen tuuli oli tyyntynyt ja ilma oli hyvin utuinen. Ilmassa saattoi olla Saharan hiekkaakin, mitä kuulemma kertyy Ateenan ilmaan hyvin usein. Näkyvyys kukkulalta oli hyvä vain aivan lähelle, muualla autereisuus sumensi maiseman. Lämpötila oli jo aamusta aika ihana, +24 astetta. Hetken aikaa nautimme maisemista, joimme kahvit kuppilassa ja palasimme alas kukkulalta funikulaarilla. 


Kävelimme hotellille takaisin suunnilleen aamuista reittiämme. Tarkoituksena oli ostaa saman tien uusi lentolaukku, mutta ensimmäinen laukkukauppa oli suljettuna (näitä on ollut täällä useita, mutta olimme päättäneet suosia hotellin lähellä olevaa). Haimme hotellilta uimapuvut ja uuden vesipullon ja lähdimme taas liikkeelle metrolla. Metrolipulla saa matkustaa myös ratikoissa (pitää muistaa vilauttaa lippua lukulaitteeseen) ja vaihdoimme muutaman aseman jälkeen sellaiseen menopeliin. Ateenan ratikat näyttävät kohtuullisen uusilta, mutta maan pinnalla kulkevina ne ovat kuitenkin hitaampia kuin metro. Ratikalla matkustimme Saroninlahden rannalle, minne asti metrolla ei olisi päässyt.


Vaikka olimme lähteneet liikkeelle aamulla ennen yhdeksää, oli päivä ehtinyt jo hyvinkin lounasaikaan ja jäimme ratikasta pois heti sopivan ravintolan ja meren nähdessämme. Ranta olisi jatkunut vielä muutaman kilometrin eteenpäin, mutta meille riitti tämä alkumatkan pätkäkin. Ravintolassa tilasimme mustekalaa ja katkarapuja lisukkeineen ja hyvää oli. Kävimme vaihtamassa uikkarit päällemme ja kävelimme rannalla sopivaan väljään kohtaan, missä menimme uimaan. Kotimaassa olemme tottuneet talviuintiin ja kesän viileisiin vesiin, joten ei meitä viileä merivesikään haitannut. Arvioimme, että vesi olisi ollut selvästi alle 20-asteista, mutta pinnalla oli paikoin lämpimämpiäkin kohtia.  Aika paljon ihmisiä vedessä oli silti jo uimassa, samoin rannalla nauttimassa poikkeuksellisen kauniista ja lämpimästä säästä. Meille riitti pikainen pulahdus meressä emmekä jääneet rannallekaan makoilemaan. Vaihdoimme taas vaatteet päällemme ja palasimme ratikkapysäkille.


Pienen haasteen matkalipun ostamiselle toi pysäkin automaatti, joka ei tuntunut toimivan. Pariin kertaan sisä yrittelimme - yksi ratikkakin ehti siinä välissä mennä - mutta pankkikortti ei vain kelvannut. Nämä pysäkkiautomaatit toimivat vain pankkikortilla, metroasemalla lippuja voi ostaa rahallakin. Lopulta paappa päätti vaihtaa toiseen pankkikorttiin ja se lopulta auttoi. Saimme liput, ratikka tuli sopivasti ja pääsimme jopa istumaan. Metroon vaihdoimme taas samalla asemalla, missä menomatkallakin. Ainakin meidän kokemuksemme mukaan julkisella liikenteellä pääsee Ateenassa liikkeelle näppärästi, mutta taskuvarkaita lienee täälläkin syytä varoa. 


Hotellimme sijaitsee Omonia -aukion laidalla, metroasema on siinä aivan alapuolella. Nopeasti hotellille palatessamme kävimme katselemassa taas matkalaukkuja. Ensimmäinen liike oli edelleenkin suljettuna, seuraavassa korttelissa oli yksi liike, joka oli juuri sulkemassa. Rouva kuitenkin suostui ottamaan meidät sisään ja kahdessa minuutissa saimme haluamamme laukun. Nämä liikkeiden aukioloajat tuntuvat hieman omituisilta, sillä suljettu laukkuliike oli ollut aika hyvin avoinna edellisellä viikolla. Missään ei ollut esillä aukioloaikojakaan. Onneksi apu sentään löytyi. 


Illalla vuorossa on vain pakkaamista, mutta kun hotellilta on huomenna lähdettävä vasta klo 12, saatamme ehkä ehtiä tekemään vielä pienen museokierroksen. 































Alla pieni esimerkki modernista rakentamisesta Ateenassa. Keltainen marmori sulautuu vanhoihin rakennuksiin. Pilvenpiirtäjiä täällä ei ole, koska maanjäristyksiä esiintyy aika usein. Pilvenpiirtäjien rakentamista on nyt alettu kuitenkin suunnitella.











Ei kommentteja:

Lähetä kommentti