Neljä kansallispuistoa, vol 3: Ngorongoro
Nimesin tämän matkakertomusteni sarjan kansallispuistoaiheiseksi. Tarkkaan ottaen kolmas kohteemme, Ngorongoro ei ole ollenkaan kansallispuisto vaan suojelualue. Se tarkoittaa sitä, että maasai-heimon karjaa saa laiduntaa puiston alueella. Maasait vaeltavat karjansa mukana, joten he voivat myös majoittua alueella. Aikoinaan maasait on karkoitettu Serengetistä, kun suojelualue on perustettu. Myöhemmin perustetun Ngorongoron alueelle heille jätettiin oikeus karjan hoitoon ja alueella vaeltamiseen, kun perustettiin suojelualue eikä kansallispuistoa. Luonnoltaan ja maisemiltaan Ngorongoro on kuitenkin hyvinkin kansallispuistojen veroinen.
Tansanian luonto on paitsi upeita maisemia, kasvillisuutta ja eläimiä myös kokemuksia muille aisteille. Lintujen laulukonsertti on etenkin aamuisin hienoa kuultavaa, välillä karjuvat leijonat tai norsut. Vesistöjen äärellä, etenkin missä virtahevot lepäilevät, on melkoinen löyhkä tarjolla. Toisaalta savannin kasveista löytyy monenlaisia tuoksujakin, mausteisista tuoksuista hempeisiin kukkaistuoksuihin. Luontokokemus on täällä erittäin monipuolinen!
Ngorongoron päivämme alkoi jälleen auringon noustessa ja lintujen laulaessa. Otimme mukaan hotellilta valmiit aamupalat boksissa, joten aamiaiselle ei tarvinnut palata hotellille. Yleensä alas kalderan pohjalle mennään yhtä reittiä ja ylös toista. Nyt pandemian aikana alasmenotie on laitettu korjaukseen, joten menimme paluumatkan reittiä jo aamulla.
Safaripäivän tapahtumia on aika vaikea kuvailla, kun asioita mahtui päivään niin paljon. Luonto Ngorongoron pohjalla on pääosin ruohikkoa ja pensaikkoa, puita on lähinnä alasmenomme varrella ja alas päästyämme. Vesistöjä kalderassa on aika monipuolisesti: pieniä lätäköitä, ojia, puroja, laaja matala suolavesialue ja vähän tätä syvempi pieni järvi. Kaikkien niiden reunamilla liikuimme. Vedet houkuttelevat esimerkiksi seeproja ja antilooppeja juomaan ja toisaalta niiden perässä tulevat myös leijonat - ja niiden perässä hyeenat ja korppikotkat. Aika pian aamulla näimme laiskana makaavat leijonat, jotka vatsat täynnä sulattelivat ruokaansa. Vähän matkan päässä oli puhvelin raato, jonka kimpussa olivat hyeenat. Iltapäivällä puhvelista olivat jäljellä enää luut, joita korppikotkat kalusivat. Muutaman päivän päästä sama näytelmä toistuu, kun leijonille tulee taas nälkä. Huvikseen ne eivät metsästä, sillä ruoan hankkiminen vaatii paljon työtä ja energiaa.
Alkumatkasta etsimme alueen sarvikuonoja ja oppaamme Lembris ajoi melko pitkiä matkojakin niitä nähdäksemme. Lopulta hän sai radiopuhelimesta vinkin parista eläimestä. Radiopuhelimet ovat oppaiden yhteydenpidossa erittäin tärkeät välineet, sillä kun yksi seurue havaitsee mielenkiintoisen eläimen, saavat muut safarilla olevat kuljettajat siitä tiedon ja kaikki turistiautot suuntaavat paikalle. Nyt löydetyt kaksi sarvikuonoa olivat yli puolen kilometrin päässä, joten ei niitä kovin hyvin nähnyt kuin kiikarilla. Valokuvia on turha odottaa.
Safarilla aikataulut venähtävät herkästi. Aamupalan olisi pitänyt olla ohjelmassamme klo 8 jälkeen, mutta lopulta pääsimme piknikpaikalle järven rantaan vasta klo 9.30. Melkein oli jo nälkä, mutta onneksi maisema korvasi odotuksen vaivan. Afrikan luonnossa eläimille ei missään nimessä saa antaa ruokaa, mutta varmaan piknikin pitäjiltä aina jotain putoilee. Linnut olivat oppineet apajat ja tulivat innolla lentelemällä viereemme. Ainakin loistokottarainen ja keltainen kutoja olivat vierainamme.
Lounaan jälkeen meillä ei ollut suurta tarvetta tiettyjen eläinten etsimiseen. Eteemme tuli paljon gaselleja, seeproja, gnuita ym. ruohonsyöjiä, monet niistä ojien tai lampien lähistöllä. Vedessä oli tietenkin paljon virtahepoja. Usein ne vain makoilevat vedessä niin syvällä, että vain selkä tai sieraimet näkyvät. Nyt yksi otus oli asettunut poseeraamaan meille mukavasti lähelle rantaa, vain puoliksi vedessä. Tuli hyvä kuva!
Flamingoja näimme suolajärvellä suurin joukoin. Ihanat vaaleanpunaiset linnut siivilöivät nokallaan vedestä punaista levää, josta niiden höyhenet saavat värinsä. Voimakkaan suolaisissa vedessä eivät monet eläimet pysty elämään, mutta flamingoille suolaisuus on välttämätöntä. Muitakin lintuja uiskenteli järven pinnalla ja kahlaajia - ainakin joitakin haikaroita ja iibiksiä - käveli rannoilla. Linnuissa täällä olisi paljonkin kuvattavaa, mutta siihen eivät tavallisen kännykkäni zoomaukset taivu.
Molempina iltoinamme Ngorongorossa saimme nauttia paikallisesta kulttuurista. Ensimmäisenä iltana vuorossa oli tanssiesitys, toisena akrobatiatemppuilu. Oli komeita hyppyjä ja voltteja, pyramideja ja voimailua. En tiedä, miten vahvasti akrobatia kuuluu maasaiden kulttuuriin, mutta ainakin nuorten soturin tehtävä on puolustaa kylää petoja vastaan. Maasaiden kulttuurista kerron muutaman sanan, kun kirjoitan seuraavasta matkapäivästämme.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti