Draamaa afrikkalaisen savannin tapaan
Kolmantena savanniaamuna heräsimme outoon, kumeaan, laskevaan haukahdukseen. Ääntä on vaikea kuvailla, mutta mitään karjuntaa se ei ollut. Ison eläimen aiheuttamalta se kuulosti, kuten Joonas vahvisti sitten aamulla: leijonauros ilmoitti reviiriään. Ääni kantaa pitkienkin matkojen päähän, mutta aika läheltä tämä ääni oli kyllä kuulunut.
Safarimme käynnistyi normaalisti, mutta emme ajaneet edes puolta kilometriä, kun Sully alkoi jo kierrellä ja etsiä jotain. Nyt oli kiikarissa se gepardi, mitä olimme edellisenä päivänä etsineet paljon kauempaa. Paikallinen puskaradio oli jo tiedottanut, että eläin olisi lähistöllä.
Gepardi löytyi yllättävän nopeasti. Se käveli pensaiden suojissa ja liikkui päättäväisen näköisenä eteenpäin, se oli saalistamassa. Lähistöllä oli edellispäivän impalalauma, mutta aluksi gepardi kulki niistä poispäin. Sitten se sai ilmeisesti vainun ja alkoi kulkea määrätietoisesti impaloita kohti. Me saimme seurata jännitysnäytelmää lähietäisyydeltä.
Gepardin liikunta oli sulavaa ja pehmeää. Pensaikon suojissa se pääsi eteenpäin impaloiden huomaamatta. Kun se lähestyi niitä, se muutti etenemisen matalammaksi ja todella hitaaksi. Välillä se jähmettyi paikoilleen useiden minuuttien ajaksi, sitten taas hiivittiin. Lopulta gepardi hyökkäsi hurjaan syöksyyn. Kaikki tapahtui pensaiden suojissa, näimme vain impaloiden hyppelyä, mutta saaliin kaatumista emme voineet nähdä. Meidän oli pakko vaihtaa paikkaan, missä voisimme nähdä lopputuloksen.
Sully painoi kaasun pohjaan ja me pitelimme penkistä. Muutama kurvi vedettiin suoriksi ja aika pian olimme taas pensaikon toisella puolella avoimella alueella. Siellä gepardi makasi yksinään tiellä. Se oli selvästi uupunut, sillä hyökkääminen vaatii kovaa nopeutta ja vie eläimeltä voimia. Saalista sillä ei ollut. Matkahistoriansa aikana Joonas kertoi nähneensä gepardin saalistaneen täällä vain kerran aikaisemmin, joten meille oli tarjottu harvinaista herkkua koko rahan edestä: ei pelkästään gepardi makoilemassa vaan keskittymässä saalistamaan. Siinä tilanteessa eläin keskittyi niin työhönsä, että meitä se ei noteerannut mitenkään. Saimme seurata draamaa aivan omien silmiemme alla.
Jätimme gepardin lepäämään ja lähdimme eteenpäin. Yllättäen törmäsimme pariin leijonaan, jotka makoilivat pensaiden alla. Hetken päästä kauempaa savannilta näkyi tulevan myös nuori urosleijona, jonka seurana oli pentuja. Osoittautui, että ensimmäiset kaksi olivat naaraita, joista toinen (panta kaulassa oleva) oli nähty edellisenä aamuna kudujen kimppuun hyökkäämässä. Pentujen kanssa meitä lähestyi nuori uros ja hetken päästä seuraan liittyi myös lauman johtajauros, jonka karjuntaa olimme aamuyöstä jo kuulleet. Hämmästyttävintä tässä aamussa oli se, että gepardi oli liikkunut niin lähellä leijonia. Yleensä gepardi pyrkii välttämään selvästi suurempaa kissapetoa.
Pentuja oli kaikkiaan neljä ja ne hyppelivät ja leikkivät kissanpentujen tapaan. Ne olivat kyllä kertakaikkisen suloisia otuksia. Se kisasivat ja härnäsivät isäänsä, siis sitä johtajaurosta, ja juoksentelivat muidenkin aikuisten seurassa. Lopulta isäleijona kyllästyi mellastaviin mukuloihinsa ja siirtyi kauemmaksi varjoon lepäämään. Emo asettui makuulle ja pennut tulivat imemään maitoa. Siinä oli meille turisteille nähtävänä aamun perheidylli.
Tuntui, että olimme nähneet aamulla jo melkoisen kattauksen upeita ja harvinaisiakin eläimiä. Gepardia ei välttämättä edes joka safariryhmässä nähdä. Meille oli tarjottu jopa saalistava eläin. Pienen matkaa ajettuamme näimme taas pari kirahvia, joista toinen oli makuulla. Sully - erittäin huumorintajuinen rangerimme - ilmoitti, että siellä on jalaton kirahvi. Näky oli sikäli harvinainen, että pitkäkoipiset kirahvit ovat niin kömpelöitä, että ne eivät mene täysmakuulle juuri koskaan ja tällaiseen jalkojen päällä makaamiseenkin vain harvoin. Ketterästi se pääsi siitä ylös, kun lähestyimme.
Matkan jatkuessa pensaikon reunassa ruohoa syömässä näkyi yllättäen Afrikan toinen, se harvinaisempi sarvikuono, suippohuuli- eli pensassarvikuono. Tavallisempi, leveähuulisarvikuono eli isosarvikuono oli ollut miellä ihailtavana jo useita kertoja. Pensassarvikuono on erittäin uhanalainen, isompi vähän vähemmän. Tämän pensassarvikuonon sarvi oli sahattu poikki. Tällä toimella yritetään estää sitä, että salametsästäjät tulisivat tappamaan tätä harvinaista eläintä. Kun sarvi on lyhyt töpykkä, ei salametsästäjälle jää riittävästi saalista ja sarvikuonon henki säilyy. Turvallisesti tehtynä sarven katkaisu ei aiheuta eläimelle vaaraa, lähinnä muistuttaa kynsien leikkausta.
Pensassarvikuonon näkeminen on hyvin harvinaista, sillä ne pysyttelevät yleensä puskien suojassa. Joonaskin totesi, ettei ollut nähnyt niitä ainakaan kahteen vuoteen. Tällä kertaa eläin oli kuitenkin jostain syystä syömässä ruohoa pensaikon vieressä. Siinä saimme sitä ihailla. Olimme jo siirtymässä pois paikalta, kun Sully yhtäkkiä huomasi vielä toisenkin sarvikuonon, joka piileskeli pensaikossa. Jos molemmat olisivat olleet siellä, tuskin olisimme niitä nähneet. Pensassarvikuonot ovat erakkoja, joten luultavasti näillä oli parittelu mielessä, kun liikkuivat yhdessä. Sen toteutumista emme kuitenkaan jääneet katsomaan.
Iltapäiväsiestan ilahduttajaksi saimme vieraaksemme leirin lemmikin, aavikkoilveksen pennun. Yleensä suojelualueen työntekijät eivät koske villieläimiin eivätkä ota niitä leiriin, mutta tämä pikkuilves oli poikkeus. Se oli syntynyt takajalat halvaantuneina eikä olisi koskaan selvinnyt luonnossa. Puiston työntekijät olivat ottaneet sen hoitoon, huolehtineet, kasvattaneet ja kuntouttaneet sitä. Nyt ilves pystyi kohtalaisesti kävelemään, mutta takapää oli selkeästi kuitenkin hutera. Tämä eläin pysyy leirin lemmikkinä koko elämänsä.
Iltapäivän safarimme oli haikea, ajatuksissa oli jäähyväisten jättö kansallispuistolle. Näimme leijonaperheen makaamassa varjossa liki aamuisia paikkojaan, näimme tavalliset ruohonsyöjät liikkeellä syömässä, muutamia pikkuapinoita puissa. Ilmeisesti Sully oli kuitenkin saanut tiedon vähän tavanomaista isommasta sarvikuonolaumasta, kun sellaisen kohdille osuimme. Ne olivat pienen patolammen lähellä ja aika lähellä tietä syömässä ruohoa. Sarvikuonot syövät jopa 18 tuntia päivässä, joten ne ovat liikkeessä ja parturoivat ruohoa kaiken aikaa.
Tässä ryhmässä oli kuusi komeaa eläintä. Mielenkiintoiseksi tilanteen teki kuitenkin se, että aivan lähistöllä, ehkä 50 metrin päässä sarvikuonoista oli nuori urosleijona makoilemassa varjossa. Ja sitä kohti sarvikuonojen rintama kulki kuin valtavat tankit. Kun tankkirintama alkoi olla parin metrin päässä leijonasta, tämä siirtyi näennäisen tyynesti seuraavan puun alle. Hetken päästä sama toistui, mutta nyt leijona siirtyi turvalliselle etäisyydelle parikymmentä metriä poispäin meistä.
Sarvikuonot kulkivat aivan jeeppiemme vieressä, noin parin metrin päästä. Ne menivät toisen auton takaa tien yli ja kävivät tekemässä isot ulosteläjät entisten jätöstensä päälle. Sarvikuonoilla on vakituiset kakkapaikat, mistä johtuu se, että läjät saattavat olla yli puoli metriä leveitä ja varsin korkeitakin.
Aikansa siinä jeeppiemme vieressä kuljeskeltuaan ja haisteltuaan eläimet rynnistivät ruovikon läpi ja menivät lammelle juomaan ja kylpemään. Me siirryimme seuraamaan niiden touhuja lammen vastarannalle. Ne kierivät rantamudassa ja näyttivät tyytyväisiltä, mutta jostain syystä tuntuivat vähän haluttomilta siirtymään takaisin rannalle syömään. Paappa kiikaroi kuviota ja havaitsi sarvikuonojen kulkureitin keskellä kissaeläimen. Otimme uudelleen suunnan alkuperäiselle tarkkailupaikalle sarvikuonojen lähistölle. Siellä, ruovikon reunassa pötkötteli nyt sama urosleijona, jonka sarvikuonot olivat häätäneet makuiltaan. Tuntui aivan siltä, että leijona olisi tullut tekemään kavereille vähän kiusaa. Hetken aikaa meitä katseltuaan leijona nousi ja käveli tyynenä tielle jeeppimme eteen makaamaan! Nyt se näytti meille, että olimme tulleet hänen eloaan häiritsemään. Me siirryimme takavasemmalle ja toista reittiä pois paikalta.
Iltavirvokkeet nautittuamme siirryimme takaisin leiriin, maisemista ja auringonlaskusta nauttien. Leijonaperhe oli entisillä paikoillaan puolen kilometrin päässä leiristämme ja ne alkoivat heräillä, kun pahin kuumuus hellitti. Me pääsimme nauttimaan leirimme kokkien tekemää grilli-illallista. Illallisen lopuksi henkilökunta esitti meille paikallisia lauluja ja lopuksi turistitkin pyydettiin mukaan laulamaan ja tanssimaan. Laulu oli erittäin helppo, sillä esilaulaja lauloi sanat, joiden jälkeen muut lauloivat saman pätkän ja kertosäkeen. Hyvin sujui laulu afrikaksi!
Tähän päättyi safarimme. Enemmistö ryhmästämme palaa kotimaahan, mutta neljä pariskuntaa, me mukaan lukien, jatkaa lomaansa uusissa maisemissa Kapkaupungissa!
Jotain erittäin mielenkiintoista oli kuitenkin tapahtunut vielä sen jälkeen, kun me olimme jo menneet telttaamme Sullyn saattelemana. Kauimmaisen teltan suomalainen pariskunta oli menossa teltalleen meille uuden Rangerin saattelemana. Yhtäkkiä saattaja oli hätääntynyt ja niin suomalaisetkin: parin metrin päässä polun ulkopuolella oli maannut naarasleijona. Porukka oli palannut ruokasaliin ja joku oli hakenut Sullyn paikalle. Tämä lähti saattamaan turistit teltalleen, nyt polun ulkopuolelta leijonaa kiertäen. Hyvin oli homma toiminut, suomalaiset eivät päätyneet leijonan suuhun ja Sully oli todennut näille: You are safe now.
Juttu kertoo jotain hyvin olennaista kuljettajamme ja rangerimme ammattitaidosta. Hän tiesi villieläimiä kohdatessamme aina tasan tarkkaan, miten lähelle meitä eläimet voi päästää. Tästä syystä näimme esimerkiksi sarvikuonot ja norsut ja jopa gepardin ja leijonat todella läheltä. Hän tunnisti valtavan paljon eläimiä ja havaitsi niitä vaikka minkälaisista pusikoista. Kerran hän huomasi liikkuvasta jeepistä puun runkojen välissä melkein näkymättömissä olleen varaanin. Ihailtavan ammattitaitonsa lisäksi hän oli hyvin huumorintajuinen ja heitti meidän turistien kanssa läppää hyvin älykkäästi. Meillä oli erittäin hyvä onni, kun näimme niin valtavan paljon upeita ja harvinaisia eläimiä. Luulen, että osittain tämän näytelmän käsikirjoitti myös Sullyn huikea ammattitaito.
Sitä paitsi: koko Entabenin leirimme ajan paistoi aurinko ja pimeälläkin saimme ihailla kaunista tähtitaivasta. Ensi viikolla siellä sataa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti